• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Sokos Hotellien Onnellisuuden päivän kampanjan kautta lähes 20 000 euroa apua tarvitseville lapsiperheille

Sokos Hotellien Onnellisuuden päivän kampanjan kautta lähes 20 000 euroa apua tarvitseville lapsiperheille

Report this content

Sokos Hotellien Onnellisuuden päivänä aloittama hyväntekeväisyyskampanja keräsi viikon aikana huikean 19 453 euron summan Pelastakaa Lapset ry:lle. Potti ohjataan auttamaan kotimaassa asuvia vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja lapsiperheitä esimerkiksi harrastus- ja ruokakuluissa.

Kansainvälistä Onnellisuuden päivää juhlistettiin maanantaina 20.3. Tänä vuonna päivän kunniaksi Sokos Hotellit järjestivät yhdessä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa viisi päivää kestävän hyväntekeväisyyskampanjan, jonka aikana kaikista Sokos Hotellien kanavien kautta ketjun hotelleihin tehdyistä huonevarauksista ohjattiin 1 euro varausta kohden tukemaan kotimaassa asuvia vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja lapsiperheitä kohti onnellisempaa tulevaisuutta. Kampanjasta kerrottiin niin Sokos Hotellien kuin Pelastakaa lapset ry:n sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla. 

– Pelastakaa Lapset ry tekee tärkeää työtä onnellisemman tulevaisuuden rakentamiseksi ja omalta osaltamme haluamme auttaa siinä tehtävässä. Saimme onnellisuuden päivien aikana kasaan 19 453 €, jonka ilolla lahjoitamme apua tarvitseville lapsiperheille, toteaa Matkailukaupan konsepti- ja kehitysjohtaja Jaana Matikainen.

YK:n lanseeraamaa kansainvälistä Onnellisuuden päivää on vietetty vuodesta 2013 lähtien ja Sokos Hotelleissakin jo vuodesta 2018 erilaisin tempauksin. Päivän perimmäisenä tarkoituksena on nostaa tietoisuuteen onnellisuuden merkitystä suoritus- ja tavoitekeskeisessä nyky-yhteiskunnassa.

– Onnellistaminen ja vastuullisuus ovat olleet Sokos Hotellien kulmakiviä jo vuosia. Me Sokos Hotelleissa uskomme onnellisempaan huomiseen ja onnellistamisen voimaan - siihen että kanssaihmisten ilahduttaminen saa hyvän kiertämään. Siksi vieraidemme ilahduttamisen lisäksi etsimme jatkuvasti keinoja laajentaa onnellistamisen vaikutuskehää, Matikainen jatkaa. 

– Lämmin kiitos Sokos Hotels sekä jokainen varauksen tehnyt asiakas hienosta lahjoituspotista! Yhdessä saimme kampanjan avulla nostettua esiin onnellisuuden merkitystä ja lahjoituksen avulla voimme jakaa sitä eteenpäin tukea tarvitseville kotimaan vähävaraisille ja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja lapsiperheille esimerkiksi jakamalla harrastus- sekä oppimateriaalitukea, ruokalahjakortteja tai kouluttamalla tukiperheitä ja -henkilöitä, kiittää yritysyhteistyön tiiminvetäjä Johanna Mäkelä Pelastakaa Lapset ry:ltä.

Lisätietoja:

Jaana Matikainen, SOK 

Matkailukaupan konsepti- ja kehitysjohtaja

puh. +358 10 76 80388

jaana.matikainen@sok.fi

sokoshotels.fi #sokoshotels #onnellistaminen

Johanna Mäkelä, Pelastakaa Lapset ry

Yritysyhteistyön tiiminvetäjä

puh. +358 40 529 4475

johanna.makela@pelastakaalapset.fi

pelastakaalapset.fi #pelastakaalapset

Sokos Hotels – tehtävänä onnellistaminen

Sokos Hotels on 45 hotellista koostuva suomalainen hotelliketju. Ketjun neljä eri hotellityyppiä tarjoavat yksilöllisen hotellikokemuksen jokaiselle. Original-hotellit tunnetaan sydämellisestä palvelustaan ja keskeisistä sijainneistaan, Break-hotellit tarjoavat rentouttavaa irtiottoa arjesta ja uniikkien Solo-hotellien korkea laatu näkyy niin palvelussa kuin hotellien puitteissakin. Uudessa Heymo-hotellityypissä maksat vain siitä, mitä kulloinkin tarvitset. Ensimmäinen Heymo by Sokos Hotels hotelli avattiin Espoon Keilaniemeen keväällä 2022.

Sokos Hotels on valittu Suomen vastuullisimmaksi, arvostetuimmaksi ja luotetuimmaksi hotelliketjuksi useana vuotena peräkkäin, myös tänä vuonna. Ketjun hotelleja on Suomessa ja Virossa. Kaikilla Sokos Hotelleilla on Green Key -ympäristötunnus. Sokos Hotels tarjoaa ensimmäisinä mahdollisuuden kompensoida hotelliyön hiilipäästöt.

www.sokoshotels.fi