• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Suolahyllyllä kannattaa olla tarkkana – Mausteiden markkinajohtaja Meira neuvoo, kuinka valita oikein

Suolahyllyllä kannattaa olla tarkkana – Mausteiden markkinajohtaja Meira neuvoo, kuinka valita oikein

Report this content

Ihminen tarvitsee suolan sisältämää natriumia, mutta liika suola ei ole kellekään hyvästä. Mausteiden markkinajohtaja Meira toi syksyllä 2020 kauppojen hyllyille merisuolapohjaisen mineraalisuolan, jossa on yli puolet vähemmän natriumia kuin tavallisessa suolassa.

Erilaisten suolalaatujen määrä on kasvanut viime vuosina kauppojen hyllyillä, mutta samaan aikaan suomalaisten olisi tärkeää vähentää suolan käyttöä. Olemme perinteisesti tottuneet saamaan mietoihin perusruokiimme makua juuri suolan avulla. Vähitellen esimerkiksi kauppojen elintarvikkeiden piilosuolasta on kuitenkin muodostunut meille ongelma. FinRavinto 2017 -tutkimuksen* mukaan jopa yhdeksän kymmenestä suomalaisesta aikuisesta saa liikaa suolaa. Suomen johtava maustevalmistaja Meira on tuonut markkinoille nyt suolan, joka on parempi valinta osana terveellisempää ruokavaliota.

Meiran uusi Hieno Jodioitu Mineraalisuola sisältää peräti 54 prosenttia vähemmän suolaa eli natriumkloridia kuin tavallinen ruokasuola. Sen sijaan se sisältää enemmän muita tärkeitä kivennäisaineita, kuten magnesiumsulfaattia.

”Meillä on maustamisen asiantuntijana vastuu viestiä suomalaisille tuotteidemme ominaisuuksista.  Tavoitteemme on tarjota suomalaisille vastuullisia vaihtoehtoja, jotka tukevat terveellisiä elämäntapoja. Siksi toimme kauppojen hyllyille mineraalisuolan, jossa on yli puolet vähemmän natriumia kuin perinteisissä suoloissa”, Meiran tuoteryhmäpäällikkö Juha Wathén kertoo.

Suolan saannin vähentämisellä on merkittävä vaikutus kansanterveyteen, sillä se pienentää esimerkiksi korkean verenpaineen ja sydänsairauksien riskiä. Suomalaisten suolan saantia onkin onnistuttu vähentämään merkittävästi 1900-luvun aikana. Vielä 1900-luvun alussa suomalaiset saivat keskimäärin 40 grammaa suolaa päivässä.

Vähemmän suolaa, enemmän tärkeitä mineraaleja

1990-luvulla valmisruokien ja muiden teollisten elintarvikkeiden käytön lisääntyessä suomalaisten suolan saanti lähti taas hienoiseen nousuun. Teollisten elintarvikkeiden suolan määrää on vaikea tarkkailla, mutta suolahyllyllä valintansa voi tehdä viisaasti. Omaa suolankäyttöään saa vähennettyä helposti vaihtamalla käyttämänsä ruokasuolan mineraalisuolaan.

Uusi mineraalisuolamme sisältää markkinoiden ensimmäisenä mineraalisuolana jodioitua merisuolaa. Natriumkloridin lisäksi se sisältää 41 prosenttia kaliumkloridia ja 13 prosenttia magnesiumsulfaattia”, Wathén toteaa.

Ihmiskeho tarvitsee sekä kaliumkloridia että magnesiumsulfaattia elektrolyyttitasapainon ja lihasten normaalin toiminnan ylläpitoon.

Jodioitu vaihtoehto on aina paras

Mineraalikoostumuksen lisäksi suolan valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota jodiin. Suomen maaperä on jodiköyhää, minkä takia suomalaiset ovat alttiita jodinpuutokselle. Jodia onkin lisätty suolaan ja rehuun aina 1940-luvulta lähtien. Yllättäen teollisten elintarvikkeiden yleistyminen osana suomalaisten ruokavaliota on johtanut myös jodin saannin vähenemiseen, koska teollisissa elintarvikkeissa ei käytetä jodioitua suolaa.

Jodi on välttämätön ravintoaine kilpirauhashormonien valmistuksessa ja sikiövaiheessa ihminen tarvitsee sitä aivojen ja muun hermoston kehittymiseen ja pituuskasvuun. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuonna 2015 antaman suosituksen mukaan Suomessa pitäisikin siirtyä käyttämään jodioitua suolaa kaikessa ruoanlaitossa.

”Suomalaiset saavat keskimäärin neljänneksen jodistaan juuri jodioidusta suolasta, joten suolahyllyllä kannattaa valita jodillinen vaihtoehto. Lisäksi Meiran suolaa sisältävien maustetuotteiden suola on aina jodioitua.”, Wathén kertoo.

Aikuisten tulisi saada vuorokaudessa 150 mikrogrammaa jodia. Erityisesti jodinpuutteen riskiryhmässä ovat esimerkiksi vegaanit ja raskaana olevat naiset.

Lisätietoja:

*FinRavinto 2017-tutkimus: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-105-8

Yhteystiedot:

Heidi Päiväniemi, Markkinointipäällikkö

+358 40 7437850
heidi.paivaniemi@meira.fi

Juha Wathén, Tuoteryhmäpäällikkö (mausteet)

+358 40 544 7791
juha.wathen@meira.fi

Helsingin kantakaupungissa tietää saapuneensa Vallillaan, kun ilmassa tuoksuu täyteläinen kahvin aromi. ​Tuoksu tulee Meiran kahvi- ja maustetehtaalta, jossa paahdetaan jo kolmannes suomalaisten juomasta kahvista; Kulta Katriinaa, Segafredoa ja Saludoa. Täällä päätyvät pakkauksiinsa myös rakastetut Meiran ketsupit, sinapit, maustamis- ja leivontatuotteet, suolat sekä pähkinät. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 84,3 milj. euroa, ja työllistimme 184 henkeä. Meira on osa italialaista Massimo Zanetti Beverage -konsernia, joka on yksi Euroopan suurimmista kahvialan yrityksistä. Päämäärämme on luoda asiakkaillemme, työntekijöillemme ja kumppaneillemme reilusti parempia hetkiä. Sitä olemme tehneet suurella sydämellä ja sinnikkyydellä jo vuodesta 1914.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit