Suomalaisnuorten kauran kulutus kasvussa

Report this content

Suomen kaurayhdistyksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan nuoret syövät entistä enemmän kauraa. Kauran kysyntään on vaikuttanut ainakin kauratietoisuuden karttuminen ja erityisruokavalioiden suosion lisääntyminen.

Kauran suosio vaikuttaa kasvavan vuosi vuodelta. Viime vuonna Suomessa syötiin keskimäärin kuusi kiloa kauraa asukasta kohti*. Nyt kaurasta ovat innostuneet myös nuoret. Tuoreen, Suomen kaurayhdistyksen teettämän kyselytutkimuksen mukaan jopa 21 prosenttia 13–16-vuotiaista nuorista on käyttänyt tänä vuonna enemmän kauraa ja marjoja välipaloissaan edellisvuoteen verrattuna.

Kasvanut kulutus synnyttää tuoteinnovaatioita

Varsinkin erityisruokavalioiden yleistyminen on siivittänyt kauran suosioon. Kaura on luontaisesti gluteeniton ja oiva proteiinin lähde, joten se on suosittu erityisesti keliaakikkojen sekä gluteenitonta ja kasvisruokavaliota noudattavien parissa.

Myös maitotuotteita korvataan usein kauravalmisteilla, kuten kauramaidolla. Lisäksi kaura pitää hyvin nälän poissa, tasapainottaa verensokeria ja on lempeää vatsalle.

”Markkinoille on tullut lukuisia uusia kauratuotteita. Kauraa on lisätty enenevässä määrin ainesosana myös muihin elintarvikkeisiin kohentamaan niiden ravintoarvoa. Miedon makuinen, lievästi pähkinäinen kaura sopii moneen tarkoitukseen”, Suomen kaurayhdistyksen koordinaattori Päivi Tähtinen kertoo.

Nuorten kauratietoisuus lisääntynyt merkittävästi

Suomen kaurayhdistys käynnisti yhdessä jäsenyrityksiensä kanssa viime vuonna Powerfood-kampanjan, jonka tarkoituksena oli lisätä yläkouluikäisten kaura- ja marjatietämystä. Tietoutta kartutettiin muun muassa tuottamalla kotitalousopettajille opetusmateriaaleja ja kohdistamalla nuorille sosiaalisen median kokkauskampanja, jonka keulakuvana toimi rap-artisti Musta Barbaari.

Instagramissa toteutettu kampanja oli suuri menestys: nuoret toteuttivat yli tuhat kaura-marja- annoskuvaa. Lisäksi kyselytutkimus paljasti, että jopa 45 prosenttia 13–16-vuotiaista nuorista oli törmännyt kaura- ja marjaresepteihin kotitaloustunneillaan.

”Suomen kaurayhdistys on tyytyväinen kampanjan vaikutuksiin. On iloinen asia, jos nuoret saadaan kiinnostumaan terveellisistä vaihtoehdoista välipalavalinnoissaan. Yhdistyksen jäsenet ovat ehdottaneet kampanjan jatkamista myös vuonna 2017”, Tähtinen sanoo.

Kaurayhdistyksen projektin alkukartoituksessa, jonka toteutti tutkimustoimisto 15/30, nuorten kaura- ja viljatietämys oli melko heikkoa. Nyt, vuosi kampanjan jälkeen, jopa 60 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista kertoi osaavansa valmistaa itselleen välipaloja kauraa ja marjoja käyttäen.

FAKTAA KAURASTA:

  • Kaura alentaa kolesterolia.
  • Kaura tekee hyvää vatsalle.
  • Kaura tasaa verensokeria ja pitää hyvin nälän poissa.
  • Kaura on luonnostaan gluteeniton, joten se sopii niin keliaakikoille kuin gluteenittoman ruokavalion noudattajille.
  • Kauratuotteilla voi korvata myös maitovalmisteita.
  • Kaurassa on paljon proteiineja, vitamiineja ja antioksidantteja, jonka vuoksi se on myös kasvissyöjien suosiossa.

*Luonnonvarakeskuksen ravintotase 2015

Tutkimuksen toteutti YouGov Finland Suomen kaurayhdistyksen toimesta. Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11.– 11.11.2016 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa, johon kuuluu yli 20 000 suomalaista. Vastauskutsu lähetettiin vanhemmille, joilla on yläkouluikäisiä lapsia (13–16 v.). Lopullinen vastaajamäärä oli 203 lasta. Kokonaistuloksissa (n=203) keskimääräinen luottamusväli on ±6 prosenttiyksikköä suuntaansa (95 %:n luottamustasolla).

Lisätietoja:

Päivi Tähtinen, koordinaattori, p. 040 828 6076, paivi.tahtinen@vyr.fi
Suomen kaurayhdistys ry, www.kaurayhdistys.fi / www.lumoudukaurasta.fi/powerfood 

Suomen Kaurayhdistys ry:n tavoitteena on parantaa kauratoimialan yleisiä toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta. Kokoamalla alan toimijat yhteen pyritään edistämään jäsenten välistä tiedonkulkua ja yhteistoimintaa sekä tehostamaan kaurasta tiedottamista. Yhdistykseen kuuluu viljakaupan, elintarvike- ja rehualan yrityksiä, tutkijoita ja muita alan ammattilaisia. Suomen Kaurayhdistys on perustettu vuonna 2004. www.kaurayhdistys.fi 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit