TAHTO-urheilumuseo uudistuu ja tekee ainutlaatuisen liikuntakasvatusteon
TAHTO-urheilumuseo lanseeraa toiminnallisen liikuntakasvatuselämyksen, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden löytää oma liikkumisen ilonsa. Liikuntakulttuuriteko ei jää vain TAHDON seinien sisään vaan se halutaan laajentaa muillekin paikkakunnille. Tavoitteena on tuoda nuorille tapoja löytää oma liikkumisen riemunsa, ja näin vastata maamme liikkumattomuuden haasteisiin.
Urheilumuseo auttaa uudella liikuntasisällöllään lapsia ja nuoria löytämään oman suhteensa liikuntaan.
– Tavoitteenamme on rakentaa ”liikunnan Heureka”. Liikuntaseikkailun kautta tuomme nuorten kävijöidemme saataville erilaisia tapoja löytää liikkumisen riemu ja sen moninaiset muodot, kertoo TAHTO-urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori.
Liikuntaseikkailussa vierailija pääsee käyttämään liikkumiseen ja urheilukulttuuriin liittyviä pelejä ja leikkejä matalalla kynnyksellä. Sen parissa lapset, nuoret ja lapsiperheet pääsevät kokeilemaan eri tapoja liikkua ja oppimaan urheilusta.
Liikuntaseikkailun koti on TAHDON Olympiastadionilla sijaitsevassa näyttelytilassa, mutta tavoitteena on jalkauttaa konsepti myös kuntiin, kaupunkeihin ja kouluihin. Liikuntaseikkailuun kuuluu olennaisena osana koulun opetussuunnitelmaan integroidut monialaiset oppimissisällöt terveistä elämäntavoista, liikuttamisesta ja urheilukulttuurista.
– Käynnissä olevan pilotin vastaanotto on ollut erinomainen. Liikuntaseikkailun perusrahoitukseen osallistui niin yhteiskunnallisia toimijoita, yrityksiä sekä säätiöitä, kuten Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi liikkeelle -ohjelma, Jane ja Aatos Erkon säätiö, TAHDON pitkäaikainen yritysyhteistyökumppani Luhta sekä Lähitapiola lahjoituksellaan, sanoo Jukka-Pekka Vuori.
Kahden vuoden pilottihankkeen aikana Liikuntaseikkailussa odotetaan vierailevan 80 000 kävijää, joista 30 000 on lapsia ja nuoria.
Suomalaiset liikuntatieteilijät ovat huolissaan lasten liikkeestä
Nuorten harrastukset loppuvat yhä useammin jo pian alakoulun jälkeen. Osasyynä on liian aikainen erikoistuminen yhteen lajiin.1 Liikuntaseikkailussa avainasemassa on kokeilu ilman lajisidonnaisuuksia.
– Uusien ärsykkeiden vähentyessä ja toiston lisääntyessä, liikunnan ilo ja riemu voivat jäädä taka-alalle. Kun liikunnan ilon löytäminen on yhden kortin varassa, voi kiinnostuksen hiipumisella olla pitkäkestoiset vaikutukset yksilölle ja yhteiskunnalle, Vuori toteaa.
TAHDON Liikuntaseikkailu on ennen kaikkea teko lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta. Hankkeelle on vahva ja perusteltu yhteiskunnallinen tarve: liikkumattomuudesta aiheutuvan pahoinvoinnin kustannukset ovat yhteiskunnassamme viisi miljardia euroa.2
Lisätiedot:
Jukka-Pekka Vuori
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO
jukka-pekka.vuori@tahto.com
puh. 050 598 7064
1 Meklin, E., Laukkanen, A., Niemistö, D., Kotkajuuri, J., Luukkainen, N.-M., & Sääkslahti, A. (2024). Early childhood physical activity parenting and sport club participation as predictors of perceived motor competence : a three-year longitudinal study. Physical Education and Sport Pedagogy, Early online.
2 Tommi Vasankari, Päivi Kolu (toim.) Liikkumattomuuden lasku kasvaa – vähäisen fyysisen aktiivisuuden ja heikon fyysisen kunnon yhteiskunnalliset kustannukset. https://valtioneuvosto.fi/en/-/10616/selvitys-liikkumattomuus-maksaa-suomelle-vahintaan-3-miljardia-euroa-vuodessa