Tutkimus: suomalaisten imuroidessa jäävät vaatteet ja turhat murheet muualle

Report this content

Electroluxin teettämän kansainvälisen tutkimuksen* mukaan suomalaiset eivät turhia stressaa imuroinnista, vaikka haluavatkin kotiensa olevan siistejä ja imurin toimivan tehokkaasti. Siivoaminen kuitenkin kannattaa, sillä imurointi tekee suomalaiset tyytyväisiksi. Myös lapset halutaan mukaan imurointipuuhiin.

Suomalaisia ei pieni pölykerros pelota. Lähes kolmasosa (31 %) suomalaisista imuroi vain kahdesta kolmeen kertaan kuussa tai harvemmin, kun taas esimerkiksi korealaiset ovat innokasta imurikansaa – 40 prosenttia heistä kertoo imuroivansa vähintään kerran päivässä. Imureista pidetään täällä kuitenkin huolta, sillä 42 % suomalaisista kertoo puhdistavansa imurin suulakkeen jokaisen imuroinnin jälkeen. Ruotsalaisista yhtä ahkeria on vain 8 %. Imuteho on myös tärkein kriteeri suomalaisten valitessa uutta imuria itselleen (37 %).

Suomalaisten kannattaisi harkita lattioiden siivousta useamminkin, sillä 44 % vastaajista kokee olonsa tyytyväiseksi imuroinnin jälkeen. Kaikkia kansoja imurointi ei kuitenkaan tyydytä, sillä samoja tuntemuksia on esimerkiksi vain alle neljällä prosentilla (3,9 %) chileläisistä.

Vaivattomuus ja vapaus ovat tärkeitä suomalaisten imurointihetkissä. Imurin huono liikuteltavuus häiritsi eniten suomalaisia vastaajia (14 %), kun maailmalla tämä aiheutti vaivaa keskimäärin vain kuudelle prosentille ihmisistä. Koska liikkumisen pitää olla mahdollisimman helppoa, suomalaiset vapautuvat mielellään myös turhista vaatekerroksista imuroinnin aikana: enemmän kuin joka kymmenes (11 %) suomalainen kertoo imuroivansa alusvaatteisillaan tai alasti.

Myöskään ikä ei ole este imuroinnille. Verrattuna muuhun maailmaan, suomalaiset ovat hanakimpia laittamaan lapset siivoushommiin. Lähes kolme neljästä suomalaisesta (73 %) on sitä mieltä, että alle 8-vuotiaden pitäisi auttaa imuroinnissa. Naapurimaassamme Ruotsissa samaa mieltä on vain 30 %, joka on lähellä maailman keskiarvoa (27 %).

Hiljaista imurikansaa

  • Suomalaisia ärsyttää imurin ääni. Lähes joka neljäs (24 %) suomalainen on sitä mieltä, että imuroinnissa ärsyttävintä on imurin kova ääni.
  • Suomalaiset eivät halua kuunnella myöskään sulosävelmiä imuroidessaan. Vain 11 % vastaajista kertoo kuuntelevansa imuroinnin aikana musiikkia. Se sijaan esimerkiksi Meksikossa kodin siivous sujuu parhaiten rytmien tahdittamana, sillä jopa 66 % meksikolaisista kuuntelee musiikkia imuroidessaan.
  • Imurointi on suomalaisille meditatiivinen hetki, jonka aikana mieli tyhjenee turhista ajatuksista. Lähes puolet (46 %) suomalaisista vastaajista ei imuroidessaan ajattele erityisesti mitään, kun vastaava luku maailmanlaajuisesti on vain 27 %.

Electroluxin tuotekehitys

“Kansainvälisenä markkinajohtajana Electrolux panostaa tuotekehitykseen ja uusiin innovaatioihin. Tutkimuksen tulokset näyttävät, kuinka erilaiset kuluttajien tottumukset ja tarpeet ovat ympäri maailmaa. Tästä syystä onkin erittäin tärkeää, että tunnemme ja ymmärrämme kuluttajia. Kuluttajatietous on pohjana kaikelle tuotekehityksellemme ja varmistaa, että kehitämme tuotteita, jotka vastaavat kuluttajien tarpeita. Electroluxin uuden erittäin hiljaisen UltraSilencer-imurin lanseeraus aiemmin tänä vuonna on hyvä esimerkki innovaatiosta, joka vastaa kuluttajien toiveisiin”, toteaa tuotelinjapäällikkö Katja Eerola Electroluxilta.

*Electrolux Global Vacuuming Survey 2013

Cint:n ja Netigaten 9.5.−7.6.2013 välisenä aikana toteuttamaan kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 28 239 ihmistä 23 maasta alueellisen väestörakenteen mukaisesti. Suomessa kyselyyn osallistui yhteensä 1 198 miestä ja naista. Tutkimus toteutettiin seuraavissa maissa: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Puola, Portugali, Turkki, Venäjä, USA, Kanada, Meksiko, Kolumbia, Argentiina, Chile, Brasilia, Kiina, Japani, Korea, Thaimaa ja Australia.

Lisätietoja

Kysymyksiin vastaavat:

Arto Arhipoff, tuotteet ja markkinointi
Oy Electrolux Ab
p. 0400 438 903 tai +358 30 600 51 52
arto.arhipoff@electrolux.fi

Iida Valin, viestintä ja PR
Miltton Oy
p. 040 4516559
iida.valin@miltton.fi

www.electrolux.fi

Electrolux

Electrolux on maailman johtava kotitalouksiin ja ammattikäyttöön tarkoitettujen kodinkoneiden valmistaja. Yhtiö myy vuosittain yli 40 miljoonaa tuotetta 150 maahan. Electroluxin ydintoimintaa on tuottaa innovaatioita, jotka on huolellisesti muotoiltu, perustuvat kuluttajatutkimukseen ja vastaavat sekä kuluttajien että ammattilaisten tarpeisiin. Electrolux valmistaa jääkaappeja, astianpesukoneita, pesukoneita, pölynimureja, liesiä ja ilmastointilaitteita. Yhtiön tunnetuimmat tuotemerkit ovat Electrolux, AEG, Eureka ja Frigidaire. Vuonna 2012 Electroluxin myynti oli 13 miljardia euroa (110 miljardia SEK) ja työntekijöitä yhtiöllä oli maailmanlaajuisesti 59 000. Lisätietoja Electroluxista löytyy osoitteista www.electrolux.com/press ja www.electrolux.com/news.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit