Tutkimus: väestörakenne ja ympäristö suomalaisen arjen tulevat muutosvoimat

Report this content

Milttonin muutosbarometri 2013 tutki suomalaisten odotuksia arjen suurimmista muutosvoimista viiden ja kymmenen vuoden säteellä

Pyysimme tuhatta 15–70-vuotiasta suomalaista miettimään viime aikoina kohtaamiaan uutisia tai ajassa olevia ilmiöitä ja arvioimaan, minkä asian tai ilmiön he uskovat muuttavan eniten suomalaisten arkea tulevien viiden ja kymmenen vuoden aikana. Keräsimme sekä avoimia vastauksia että niiden pohjalta ryhmiteltyjen valmiiden vaihtoehtojen arvioita. Tutkimuksen toteutti tilastollisesti edustavassa online-paneelissa tutkimuspalveluyritys Cint.

Kolme suurinta muutostekijää 2023: demografia, ympäristö ja talous

Kymmenen vuoden säteellä, vuoteen 2023 mennessä, neljäsosa suomalaisista (25 %) uskoo väestörakenteen aiheuttavan suurimmat muutokset arkeen sekä ikääntymisen että maahanmuuton kautta. Vastaajat mainitsevat arjen mullistusten todennäköisimpinä syinä muun muassa eläkepommin, vanhustenhoidon ja yhteiskunnan puutteellisen valmistautumisen ikärakenteen muutokseen.

Ympäristön ja luonnonvarojen muutokset arvioidaan toiseksi vahvimmaksi muutostekijäksi – ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan maailmantaloutta heiluttavia luonnonmullistuksia ja merkittävää energian ja elintarvikkeiden hinnannousua.

VAHVIMMAT MUUTOSTEKIJÄT ARJESSA 2023:

  1. Väestörakenteen muutokset (25 %)
  2. Ympäristön ja luonnonvarojen muutokset (15 %)
  3. Talouden muutokset (15 %)

Talous muuttaa arkea eniten viiden vuoden kuluessa

Viiden vuoden säteellä, vuoteen 2018 mennessä, talous nähdään suurimpana muutosvoimana: kolmasosa (33 %) suomalaisista uskoo talousongelmien jatkuvan ja jopa kärjistyvän entisestään. Suomessa odotetaan työttömyyden ja eriarvoistumisen kasvavan, ja euroalueen kriisin nähdään pahenevan.

Viidesosa suomalaisista (21 %) uskoo väestörakenteen muutoksen olevan suurin arjen muutosvoima jo viiden vuoden säteellä.

VAHVIMMAT MUUTOSTEKIJÄT ARJESSA 2018

  1. Talouden muutokset (33 %)
  2. Väestörakenteen muutokset (21 %)
  3. EU:n muutokset, globalisaatio (15 %)

Nuorimmat uskovat teknologiaan vahvimpana muutosvoimana 2023

Eri-ikäisten vastauksissa on suuria eroja: nuorimmat vastaajat (15–22-vuotiaat) arvioivat tieteen ja teknologian kehityksen ylivoimaisesti suurimmaksi arjen muutostekijäksi kymmenen vuoden säteellä (23 % 15–22-vuotiaista vastaajista). Koko väestöstä vain 12 % pitää tiedettä ja teknologiaa vahvimpana muutosvoimana.

Kymmenen vuoden kuluttua suomalaiset odottavat, että arkea ovat muun muassa geenimuunneltu ruoka, mobiilimaksaminen, nanoteknologia, avaruusturismi, sähköautot sekä kaikkialle upotettu tietotekniikka.

Suomen politiikan painoarvo?

Vain 5 % vastaajista uskoo, että Suomessa harjoitettu politiikka voisi olla merkittävin muutosvoima suomalaisten arjessa. Kuntaliitokset ja julkisten palvelujen alasajo korostuvat tämän pienen vähemmistön muutosvoimaodotuksissa.

Positiivinen tavoitekuva Suomelle 2023

Tuhannen suomalaisen avoimista vastauksista koostuva tulevaisuuden kuva on haasteita täynnä. Väestörakenteen, ympäristön ja talouden odotetaan muuttavan arkea monin tavoin vuoteen 2023 mennessä. Vastaajien näkemyksistä syntyy kuitenkin myös valoisa tavoitekuva siitä, miltä Suomi voisi näyttää kymmenen vuoden kuluttua:

  • Talous on löytänyt uudet tukijalat palvelualoilta
  • Suomeen on syntynyt uusia kasvavia menestysyrityksiä kuin sieniä sateella
  • Ilmastonmuutokseen on osattu varautua ja luontoa arvostetaan
  • Ikääntyvälle väestölle on kehitetty uusia työ-, asumis- ja hoitoratkaisuja

Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Erik Bäckman, +358 40 562 8124

Strategiajohtaja Fredrik Heinonen, +358 40 550 0281

Miltton Group on Suomen johtava, kansainvälisistä ketjuista riippumaton viestintätoimistoryhmä, jonka tytäryhtiöitä ovat Miltton ja Miltton Networks.  Ryhmän palveluksessa on noin 75 henkilöä ja sen myyntikate oli vuonna 2011 noin 4,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta liki 20 %. Kuluvalla tilikaudella kasvun ennakoidaan olevan noin 25 %.  Miltton Groupin omistaa Helsingin pörssissä listattu sijoitusyhtiö Norvestia Oyj, toimitusjohtaja Mathias Järnström sekä kolme työntekijäosakasta.

www.miltton.fi

Avainsanat: