UMOn Juice-tribuutti – pienen ihmisen puolesta

Report this content

UMO konsertoi tänä vuonna kehitysmaiden lasten hyväksi Juice-tribuutin merkeissä. UMO on luonut yhdessä artistien kanssa Nenäpäivä-konserttia varten täysin uusia sovituksia Juicen tunnetuista kappaleista. Uusien poikkitaiteellisten tulkintojen esittäjinä nähdään Jonna Tervomaa, Anna Puu, Aino Venna, Jimi Tenor, Jarkko Martikainen ja Paleface. Suora lähetys silent gig -hengessä Yle TV1-kanavalla to 22.10.2015.

Juice Leskisen musiikissa kuuluu humaanin ihmisen näkökulma toista ihmistä tarvitsevan ihmisen puolesta. UMOn Nenäpäivä-konsertissa Juicen rakastettuja lauluja tulkitsevat uusina, erilaisina, hauskoina ja jännittävinäkin sovituksina joukko aikamme kiinnostavia artisteja. UMOa johtaa kapellimestari Kirmo Lintinen. Miltä kuulostaa esimerkiksi, kun Jarkko Martikainen tulkitsee Musta aurinko nousee -kappaleen ison orkesterin kanssa – ja mikä Juicen klassikkokappaleista kuullaankaan Palefacelta?

Konsertin aikana nähdään tarinoita kehitysmaiden lasten elämästä ja hankitaan varoja pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön, jolla edistetään lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista kehitysmaissa. Konsertin juontajina nähdään Ellen Jokikunnas ja Mikko "Peltsi" Peltola.

TV-katsojaa saattaa kummastuttaa luurit päässä notkuva yleisö: kyseessä on nimittäin Suomessa vielä harvinainen äänetön konsertti, "silent gig", jossa ääni monitoroidaan sekä muusikoille, artisteille että yleisölle suoraan kuulokkeisiin. Yleisö on kuin bändin muusikko, joka kuulee kaiken keikalla tapahtuvan langattomien kuulokkeiden välityksellä. Tämä korostaa paikan päällä olevien tasa-arvoisuutta. TV-, netti- ja radioyleisö kuulee konsertin normaalisti vastaanottimen kaiutinlaitteiston kautta.

UMOn Nenäpäivä-konsertti 22.10. klo 19.00–20.30 Yle TV1/Yle Areena/Radio Suomi

Lisätietoja UMOsta:
Niina Eeva, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, UMO
puh. 045 147 7655 | niina@umo.fi | umo.fi

Uuden Musiikin Orkesteri UMO on jazzin ja uuden rytmimusiikin alalla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka soittaa monipuolisesti ajan hermolla olevaa musiikkia. Luovana kokoonpanona UMO tekee erityisesti suomalaista musiikkia tunnetuksi sekä Suomessa että ulkomailla. Orkesteria pidetään yhtenä maailman johtavista big bandeista. Tilaamalla ja esittämällä mahdollisimman paljon uutta materiaalia UMO kannustaa ja tukee myös suomalaista jazztuotantoa. Orkesterin jäsenet ovat Suomen jazzmuusikoiden parhaimmistoa, ja orkesteri toimii jatkuvasti myös jazzin ja kevyen musiikin käytännön korkeakouluna kotimaamme lupaavimmille muusikoille. UMO viettää parhaillaan 40-vuotisjuhlavuottaan.

Lisätietoa Nenäpäivä-kampanjasta:
Tea Saloranta, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Nenäpäivä-säätiö
puh. 040 539 5498 | tea.saloranta@nenapaiva.fi | nenäpäivä.fi

Nenäpäivä-säätiö järjestää vuosittain valtakunnallisen Nenäpäivä-kampanjan, joka hankkii varoja kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi. Nenäpäivän tuella yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Suomen Lähetysseura tekee pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Afrikassa, Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit