Virossa vietetään merikulttuurin vuotta – 5 merellistä kesätapahtumaa

Report this content

Tänä vuonna Viron kesä tarjoaa tekemistä erityisesti merimatkailusta ja muusta merellisestä menosta kiinnostuneille, sillä etelänaapurissamme vietetään merikulttuurin vuotta. Kesän aikana merellistä kulttuuria juhlistetaan eri puolilla Viroa muun muassa merihenkisten tapahtumien, merenkulkuun liittyvien näyttelyiden ja uuden merellisen kävelyreitin merkeissä. Poimi alta parhaat vinkin merelliseen kesään Virossa.

Virossa merellinen kulttuuri on läsnä lähes kaikkialla – eikä ihme, sillä maalla on rantaviivaa noin 3800 kilometriä ja saariakin yli 2 000. Tänä vuonna Virossa vietetäänkin merikulttuurin vuotta, jonka tarkoituksena on nostaa maan merenkulun historian ja mereen liittyvien perinteiden arvostusta. Nykyään meri liitetään vahvasti kesään ja vapaa-ajan viettoon, mutta historiallisesti meri on ollut sidoksissa muun muassa arkeen, työhön, ruokakulttuuriin, uskomuksiin ja perinteisiin.

“Virolaisille meri on aina ollut lähellä sydäntä, ja tästä syystä haluammekin juhlistaa vuonna 2016 kaikkea merikulttuuriin liittyvää”, kertoo Visit Estonian Suomen aluejohtaja Toomas Tärk. ”Kesän aikana eri puolilla Viroa järjestetään rutkasti erilaisia tapahtumia mereen liittyen – oli kyseessä veneily tai merelliseen historiaan tutustuminen museoissa.”

1. Lähde kävelylle Tallinnan rantaviivaa pitkin

Tänä kesänä osana merikulttuurin vuotta Kalastamasta Noblessnerin satamaan kulkee ”beta-promenadi”, Tallinnan rantaviivaa myötäilevä yhtenäinen jalankulkureitti. Reitin varrelta on poistettu kulkua estävät aidat, avattu portit ja vahvistettu rantatörmäitä. Nyt matkailijoidenkin on helpompi tutustua Tallinnan merellisiin alueisiin.

Projektin taustalla ovat virolainen urbaanien innovaatioiden kehittämiskeskus Urban Lab ja Noblessnerin alue, ja se toteutettiin yhdessä maanomistajien kanssa. Projekti valittiin 20 voittajan joukkoon merikulttuurivuoden ideakilpailussa.

2. Hyppää viikinkien matkaan

Vaikka viikinkien ajasta onkin kulunut jo tuhat vuotta, tähän pohjoiseen kansaan liittyvät legendat kiehtovat meitä yhä. Viikinkien elämään voi tänä kesänä tutustua Tallinnassa kahdessakin Viron merimuseon näyttelyssä.

Heinäkuun 15. päivä Paksun Margareetan torniin Tallinnaan aukeaa Virosta löytyneitä viikinkiaarteita esittelevä näyttely. Aarteet ovat peräisin tuhannen vuoden takaa, jolloin viikinkien kauppareitti arabimaihin kulki nykyisen Viron alueen läpi. Elokuun 13. päivä puolestaan Lentosatamassa avautuu näyttely ”Viikingit: todellisuus tarujen takana”. Näyttelyn yli 500 viikinkiaikaista löytöä kertovat tarinoita viikinkien kulttuurista ja arjesta, jotka ovat tähän asti jääneet legendojen varjoon.

3. Tutustu virolaisen merenkulun historiaan

Virossa on myös useita muita merenkulkuun keskittyneitä museoita, jotka sijaitsevat ympäri maata. Nämä museot tarjoavat mielenkiintoisten mereen liittyvien näyttelyiden lisäksi myös muun muassa retkiä, koulutusohjelmia, luentoja, työpajoja ja teemajuhlia.

4. Nauti musiikista Saarenmaalla

Merellisen Viron keskus sijaitsee Saarenmaalla, jossa juhlistetaan merikulttuuria 11.–13.8. Kuressaaren rannassa järjestettävillä Kuressaaren meripäivillä voi nauttia konserteista, tehdä löytöjä käsityötorilla, katsella urheilukilpailuja tai osallistua erilaisiin työpajoihin. Myös lapset voivat telmiä rannalla tai puistossa ja seikkailla aarremarkkinoilla.

Myös Tallinnassa järjestetään meripäivät 15.–17. heinäkuuta. Meripäivien yhteydessä kilpaillaan purjehduksessa Tallinn Race -kisassa.

5. Lähde rantaretkelle

Rantaretket ovat yksi Viron merikulttuurivuoden päätapahtumista, ja niiden tarkoituksena on esitellä Viron nykyisten rannikkoseutujen elämää ja tapoja. Rantaretkiä järjestetään lauantaisin huhti-lokakuussa eri puolilla Viroa pienistä rannikkokylistä saaristoon.

Alueen historiasta, erityispiirteistä ja perinteistä kertovien esitelmien ja keskustelujen lisäksi rannikkoretkillä pääsee osallistumaan alueelle tyypillisiin askareisiin, kuten kalan savustamiseen tai veneen rakentamiseen. Rantaretket tarjoavat mahdollisuuden tavata paikallisia ihmisiä ja kokea aitoja elämyksiä.

Loppuvuoden rantaretket:

9.7.                Muhu
16.7.               Noarootsi ja Riguldi
23.7.               Ruhnu
30.7.               Võsu ja Käsmu
6.8.                Juminda
13.8.               Viinistu, Mohni ja Pärispea
27.8.               Saarenmaa
3.9.                Jõesuu ja Neeme
10.9.               Prangli
17.9.               Tallinna, Lentosatama
24.9.               Narva ja Narva-Jõesuu
1.10.               Tallinna, Kakumäe
8.10.               Hiidenmaa
15.10.             Matsalu, Kiideva ja Puise

Lähde: Visit Estonia 

Yhteystiedot medialle:

Toomas Tärk
Aluejohtaja, Suomi
Visit Estonia / Enterprise Estonia
Sörnäisten rantatie 22 c, Suvilahti, Helsinki
Gsm: +358 400 262417
E-mail:
toomas.tark@eas.ee 

Valokuvia medialle Visit Estonian kuvapankista: http://photos.visitestonia.com/eng/ 

Videoita Virosta: http://www.youtube.com/user/visitestonia 

www.visitestonia.com 

www.facebook.com/visitestonia.fi 

www.mynewsdesk.com/fi/pressroom/visit-estonia-finland 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit