Vuoden 2015 kehystrendeissä naisellista pastellia ja selkeää herraintyyliä

Report this content

Vuoden 2015 kehystrendeissä leikitellään ristiriidoilla, sillä väreissä näkyvät niin naisellisen hempeät sävyt kuin maskuliinisen arvokkaat ja graafiset muodot. Edellisvuoden tapaan muodissa olleet, 90-luvulta tutut pyöreät älykkölasit pitävät edelleen pintansa trendien keskiössä. Vuonna 2015 huomio kiinnittyy entistä enemmän kehysten sankoihin, joissa nähdään hyvinkin yllätyksellisiä värejä.

Kevään muodissa näkyy joka kevät perinteisesti vaaleita pastellisävyjä niin vaatteissa kuin asusteissakin. Samaa linjaa noudatetaan myös tämän kevään kehysmuodissa, mutta romanttisuutta ja hempeyttä vierastavien on mahdollista yhdistää kevätsävyihin myös yksinkertaisempia ja väritykseltään sekä muotoilultaan voimakkaampia kehyksiä.  

Suomalaisten kehysmaku muuttunut entistä räväkämmäksi

Vielä muutama vuosi sitten suomalaiset pelasivat kehysvalinnoissaan varman päälle suosien yksinkertaisia ja klassisia kehyksiä. Muodoissa suosikkeja olivat suorakaide ja väreissä ruskea. Kehyksiä on jo pitkään osattu hyödyntää trendiasusteena pakollisen näönhuollon välineen sijaan, mutta värien ja kuvioiden käytöstä on tullut entistä rohkeampaa.

Nykyisin katukuvassa näkyy hyvinkin räväköitä ratkaisuja, jotka saattavat olla jopa tyylin tärkein kulmakivi. Tähän ovat vaikuttaneet esimerkiksi silmälaseja käyttävät julkisuuden henkilöt ja entistä trenditietoisemmat nuoret. Silmälaseja myös omistetaan entistä enemmän. Monilla on lasit niin töihin, juhliin kuin kotioloihinkin ­ – osalla jopa jokaisessa lempivärissä! Kehykset mahdollistavat oman tyylin uudistamisen vaikka päivittäin, haluttiinpa sitten luoda vaikutelmaa vakavana älykkönä, naisellisena naisena tai vaikkapa sähäkkänä kissana.

Aurinkolaseissa vaikutteita 1990-luvulta

Talven lomakauden mukanaan tuomat ensimmäiset auringonsäteet saavat myös silmälaseja käyttämättömän vilkuilemaan kehysten suuntaan. Aurinkolaseissa suositaan 1990-luvulta tuttuja vaikutteita. Aurinkolaseissa korostuvat yksinkertaiset, pyöreät muodot sekä käytännöllisyys. Täydellisen aurinkolasityylin voit myös tuunata itse, sillä lähes jokaiset silmälasit voidaan muuttaa aurinkolaseiksi valitsemalla niihin sopivat aurinkolasivärjätyt linssit. Aurinkolasien linsseihin on saatavilla useita erilaisia sävyvaihtoehtoja. Tyylitietoiset auringonpalvojat panostavatkin kaksiin aurinkolaseihin, toiset sopivat tyylittelyyn ja toiset sporttisempaan menoon.

Kaikki kehykset ovat lainattavissa kuvauksiin Miltton Showroomilta. 

Lisätietoja:     
Viestintäjohtaja Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
Tuotejohtaja Tanja Korteniemi, Specsavers Finland, 040 670 6240, tanja.korteniemi@specsavers.com

Tuotetiedustelut:
Specsavers Finland, 010 218 4380                                                                                                                                   

Kuvat: https://www.dropbox.com/l/Af2W8fs5E5ULa9AMHGu2En  

Kuvapyynnöt:
Viestintätoimisto Miltton, Soila Lehkonen, 050 382 0170, soila.lehkonen@miltton.fi

Kehyslainat:
Miltton Showroom, Uudenmaankatu 4–6, Helsinki, 045 657 9607, showroom@miltton.fi

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2013 yli 2,3 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. www.specsavers.fi

Avainsanat: