Yhä useampi ostaa bussilippunsa verkosta

Report this content

Suomalaiset suunnittelevat matkansa ja ostavat bussilippunsa entistä useammin verkossa. Tästä kertovat Matkahuollon verkkokaupan myyntiluvut, jotka ovat kaksinkertaistuneet vuoden takaiseen verrattuna. Useimmiten verkkokaupasta lippunsa ostaa satunnaisesti matkustava, alle 35-vuotias kaupunkilainen.

Matkahuollon Nettilippujen myynti jatkaa kasvuaan. Viime vuoden kesäkuussa käyttöön otettu paperiton Nettilippu poisti lippujen tulostuspakon ja teki nettiasioinnista helpompaa erityisesti mobiiliasiakkaiden kasvavalle joukolle. Samaan aikaan vuoden 2013 alkukesästä asiakaspalautteen pohjalta toteutettu verkkokauppauudistus toi myyntiin entistä enemmän tarjouslippuja ja selkeytti muun muassa hintatietojen esittämistä sekä siivitti verkkokaupan kuusinkertaiseen kasvuun. Verkkokaupan suosio on siitä lähtien kasvanut tasaisesti ja alkuvuonna 2014 myynti jälleen kaksinkertaistunut edellisvuoteen nähden.

Verkkokaupasta lippunsa ostavat nuoret kaupunkilaiset

Useimmiten verkkokaupasta ostetaan lippuja yksittäisille meno- ja menopaluumatkoille. Tyypillisemmin verkkokaupassa asioivat kaupungeissa asuvat, korkeasti koulutetut alle 35-vuotiaat. Ikä ei kuitenkaan ole yksinomaan verkkoasiakkaita määrittävä tekijä, sillä myös vanhemmasta väestöstä löytyy innokkaasti verkkokauppaa käyttäviä asiakasryhmiä. Nettilippujen myynti kasvaa tasaisesti, mutta juhlapyhät, kuten juhannus, joulu ja pääsiäinen näkyvät selkeinä piikkeinä verkkomyynnissä. Verkkokauppa käy vilkkaasti myös kesäkautena.

Suomalaiset suunnittelevat etukäteen, ostavat viime tingassa

Monet Matkahuollon asiakkaat haluavat ostaa lippunsa mahdollisimman lähellä matkustuspäivää. Sen vuoksi Matkahuollon verkkokaupasta voi ostaa lipun monille vuoroille vielä 1,5 tuntia ennen bussin lähtöä. Vaikka lippujen ostaminen jätetään usein viime tinkaan, suunnitellaan erityisesti lomamatkat verkossa etukäteen. Bussiliikenteen tarjonnan ja kilpailun kasvaessa verkko on kuluttajalle tärkeä väline hintojen ja aikataulujen vertailuun. Erityisesti yksittäisiä matkoja ostavat asiakkaat ovat halukkaita muuttamaan suunnitelmiaan, mikäli lipun hinta on edullisempi toisena päivänä tai kellonaikana.

– Verkkokauppa nousee bussiliikenteen muuttuvassa kilpailutilanteessa yhä tärkeämpään rooliin. Kasvava asiakasjoukko haluaa ostaa lippunsa nimenomaan verkosta. Edulliset nettilipputarjoukset ovat yhä tärkeämpi houkutin matkustajille. Asiakkaat haluavat vertailla hintoja ja aikatauluja, minkä vuoksi me Matkahuollossa haluamme panostaa verkkokaupan sekä matkojen ja reittien suunnitteluun liittyvien palvelujen kehittämiseen, kertoo Matkahuollon liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo.

Matkahuollon aikatauluhaussa on 1 000 päivittäisen pikavuoron aikataulutiedot sekä myynnissä eniten nettilippuja. Tälle kesälle Matkahuolto on tuonut myyntiin nettitarjouslippuja kokonaan uusille yhteysväleille sekä lisännyt tarjouslippujen määrää jo olemassa olevilla yhteysväleillä. Tarjouslippuja voi ostaa jo yli 60 yhteysvälille ja sadoille vuoroille.

Lisätiedot

Jukka Ylitalo, Liiketoimintapäällikkö, Oy Matkahuolto Ab, Matkapalvelut, puh. 040 764 4386 ja sähköposti jukka.ylitalo@matkahuolto.fi

Oy Matkahuolto Ab on suomalainen bussiliikenteen palvelu- ja markkinointiyritys, jonka pääliiketoiminta-alat ovat Matka- ja Pakettipalvelut. Matkapalvelut ylläpitää ja kehittää julkisen joukkoliikenteen matkustuspalveluja, muun muassa valtakunnallisia aikataulu- ja matkakorttijärjestelmiä. Pakettipalvelut ylläpitää ja kehittää bussiliikenteeseen perustuvaa paketinkuljetusjärjestelmää, jonka kautta paketteja voi lähettää ympäri Suomen sekä yhteistyökumppanuuksien ansiosta ympäri maailmaa. Matkahuollolla on 50 omaa toimipaikkaa. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa Matkahuollon palveluverkosto kattaa 2 000 palvelupistettä ympäri Suomen.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit