• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Yli 5 miljoonaa euroa lahjoitettu suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi Yhdysvalloissa

Yli 5 miljoonaa euroa lahjoitettu suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi Yhdysvalloissa

Report this content

Viime vuonna suuri kokoelma suomalais-amerikkalaista kulttuuriperintöä Yhdysvalloissa oli vaarassa kadota. Onneksi lukuisat avokätiset lahjoittajat tulivat apuun, ja nyt yli 5 miljoonaa euroa on kerätty kokoelman säilyttämiseksi.

Finlandia Foundation National (FFN) -järjestö koordinoi "Saving Finland in America" -kampanjan. Varainkeruukampanjan tavoitteena oli turvata Yhdysvaltain Michiganissa sijaitsevan suomalais-amerikkalaisen kulttuurikeskuksen, Finnish American Heritage Centerin, toiminta ja sen historialliset taide- ja perinnekokoelmat ja arkistot.  FFN on voittoa tavoittelematon järjestö, joka on omistautunut suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimiseen Yhdysvalloissa.

"Saving Finland in America" -kampanja syntyi viime vuonna, kun alun perin Suomi College -nimellä kulkenut vuonna 1896 perustettu Finlandia University hakeutui konkurssiin. Sulku uhkasi myös yliopiston alaisuudessa toimivaa kulttuurikeskusta. Tällöin FFN aloitti kampanjan kulttuurikeskuksen turvaamiseksi.

Yli 900 yksittäistä lahjoittajaa, perhettä, järjestöä ja säätiötä eri puolilta Yhdysvaltoja, on lahjoittanut kampanjaan ennätyksellisesti yli 5 miljoonaa euroa ainutlaatuisen suomalais-amerikkalaisen kulttuurihistorian sailyttamiseksi Hancockissa, Michiganissa. Kulttuurikeskus, Finnish American Heritage Center, pitää sisällään suurimman suomalaisen ja suomalais-amerikkalaisen kulttuuriperinnekokoelman Yhdysvalloissa. Vaikka kokoelma sijaitsee Michiganissa, se edustaa koko Yhdysvaltojen suomalais-amerikkalaista historiaa sisältäen materiaalia kaikkialta Pohjois-Amerikasta. Kulttuurikeskusta on myös kutsuttu "suomalais-amerikkalaiseksi Smithsonianiksi".

Onnistuneen varainkeruukampanjan ansiosta FFN omistaa ja ylläpitää nyt kulttuurikeskusta varmistaen suomalais-amerikkalaisen historian säilymisen. Kulttuurikeskuksen toimintaan sisältyy museon ja arkiston lisäksi Finlandia-taidegalleria, Finnish American Folk School, uutislehti Finnish American Reporter ja North Wind Books -kirjakauppa.

"Suomalais-amerikkalainen yhteisö ja sen ystävät vastasivat tuloksekkaasti "Saving Finland in America" -projektiin. Saamamme tuen ansiosta voimme sanoa, että ylitimme asettamamme tavoitteet. Olemme nyt valmiita toteuttamaan tärkeitä ja välttämättömiä kehitysprojekteja, kuten historiallisen arkiston digitoimisen ja erityisnäyttelyiden kuratoinnin. Haluamme välittää suomalais-amerikkalaista historiaa ja tätä päivää Michiganin ulkopuolelle maailmanlaajuisesti”, sanoo FFN:n toiminnanjohtaja Thomas Flanagan.

Harvinainen Marimekko-kokoelma

Kulttuurikeskus pitää sisällään laajan kokoelman ainutlaatuisia kulttuuriesineitä, mukaan lukien harvinaisen Marimekko-kokoelman. Kulttuurikeskuksessa suomalais-amerikkalainen historia on esillä kattavasti, aina kuparikaivostoiminnan varhaisista päivistä tuoreempiin saavutuksiin korostaen, miten suomalainen yhteisö on vaikuttanut ja rikastuttanut amerikkalaista yhteiskuntaa.

”Yläkeskilänsi, ja erityisesti Michiganin yläniemimaa, on osa merkittävää suomalaisen maahanmuuton historiaa, joka ulottuu 1800-luvun lopulta aina 1900-luvun alkuun. Suomalaisuus vaikuttaa edelleen alueen kulttuuriin voimakkaasti. Jopa ihmiset, jotka eivät ehkä ole suomalaisia perimältään, tuntevat olevansa osa suomalais-amerikkalaista kulttuuria. Finnish American Heritage Center on tärkeä ja merkittävä osa tätä”, sanoo Flanagan.

"Finlandia Foundation National yhdistää amerikansuomalaisia kaikkialla Yhdysvalloissa. FFN:n toiminnassa on kansallinen ulottuvuus, sillä suomalaisia ja suomalais-amerikkalaisia löytyy yhteisöistä ympäri Yhdysvaltoja", jatkaa Flanagan, joka on myös suomalais-amerikkalainen.

Suomalais-amerikkalaisten rikas historia

Suomen New Yorkin pääkonsuli, suurlähettiläs Jarmo Sareva, korostaa myös FFN:n jatkuvia ponnisteluja suomalaisen kulttuurin säilyttämiseksi Yhdysvalloissa. Hän osallistui Finnish American Heritage Centerin uudelleenvihkimisseremoniaan Michiganissa huhtikuussa 2024.

"Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ovat vahvempia ja Suomi on tunnetumpi Yhdysvalloissa kuin koskaan ennen. Olemme kiitollisia, että meillä on kumppaneita, kuten FFN, jotka yhdistävät Suomen ja suomalais-amerikkalaisen yhteisön Yhdysvalloissa. FFN:n ponnistelut varmistavat, että tulevat sukupolvet voivat oppia ja arvostaa suomalais-amerikkalaisten rikasta historiaa", sanoo Jarmo Sareva.

Silta nykypäivän Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Finlandia Foundation National on yhdysvaltalaisten suomalais-amerikkalaisten yhdistysten kattojärjestö. Järjestö varmistaa suomalais-amerikkalaisen kulttuurin säilymisen Yhdysvalloissa erilaisilla kulttuuritoiminnoilla. FFN koordinoi vuosittain kansallisen saunaviikon, myöntää stipendejä opiskelijoille Suomessa ja Yhdysvalloissa, jakaa apurahoja ja palkkioita suomalaisille ja suomalais-amerikkalaisille merkittäville projekteille sekä edistää yhteyksiä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Järjestöön kuuluu lähes 60 paikallista osastoa Yhdysvalloissa, ja sen jäsenrekisterissä on lähes 9000 jäsentä.

FFN on myös tämänvuotisen FinnFest USA -kulttuurifestivaalin yksi merkittävimmistä tukijoista. Festivaali edustaa pohjoismaista kulttuuria ja oppimista. Se järjestetään tällä viikolla Minnesotassa, jossa pääpuhuja on kansanedustaja ja Suomen entinen ulkoministeri Pekka Haavisto. FinnFest USA jatkaa 1970-luvulla alkanutta suomalais-amerikkalaisten yhteisöjuhlien perinnettä kiinnittäen huomiota nykypäivän Suomeen.

Lisätietoja:

Thomas Flanagan

thomas.flanagan@finlandiafoundation.org

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit