METSÄHALLITUS MORENIAN KIVIROUHESASEMA VALMISTUU PALTAMON LAAJAKANKAALLE

METSÄHALLITUS MORENIAN KIVIROUHESASEMA VALMISTUU PALTAMON LAAJAKANKAALLE Metsähallitus Morenian uudella kivirouheiden jalostus- ja varastointipaikalla Paltamon Laajakankaalla vietetään harjannostajaisia tänään keskiviikkona. Tuotantokäyttöön tulevan rakennuksen kerrosala on 1 750 m² ja maa-alueen koko pinta-ala on n. 16 ha. Laajakankaalla aloitetaan Morenian tänä syksynä lanseeraamien värillisten kivirouheiden jalostustoiminta. Varsinainen tuotanto käynnistyy kevättalvella. Alueella jalostettavia kivirouheita käytetään sekä betoniteollisuudessa että ympäristörakentamisessa. Kivirouheiden avulla betonipinnoista saadaan kestäviä ja entistä näyttävämpiä. Rouheet soveltuvat myös ympäristörakentamiseen esimerkiksi pihojen ja puutarhojen koristeluun. Morenian kivirouheet tuotetaan muun murskaustoiminnan yhteydessä. Osa kivilajeista on samoja, joita käytetään myös kovaa kestävyyttä vaativiin kohteisiin kuten raidesepeliin. Kivirouheita on aluksi viittä eri värisävyä, joista neljää saadaan Kainuun alueelta. Punainen Sylvia Red louhitaan Kuhmon Arolan louhokselta, musta Martius Black ja valkoinen Surnia White tulevat Suomussalmelta, harmaa Gavia Grey louhitaan Kajaanin Pekastinvaarasta ja vihreä Picus Green tulee Tervolasta. Myös uusia värisävyjä testataan tuotannon rinnalla. Tuotteen jalostuksesta ja säkityksestä on tehty sopimus kainuulaisen Seppo Kyllönen Oy:n kanssa, joka hoitaa tuotantotoimintaa alueella. Lisätietoja: Pertti Oikarinen puh. 0400 466 334 Seppo Sinisalo puh. 040 532 5558 ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://wpy.waymaker.net/client/waymaker1/WOLReleaseFile.aspx?id=60227&fn=wkr0001.pdf

Liitteet & linkit