• news.cision.com/
  • Motiva Oy/
  • Enemmistö autoilee töihin – henkilöautojen osuus tieliikenteen päästöistä noin 60 %

Enemmistö autoilee töihin – henkilöautojen osuus tieliikenteen päästöistä noin 60 %

Report this content

Energiansäästöviikko haastaa suomalaiset jättämään oman auton  pihalle ja kulkemaan mahdollisuuksien mukaan työ- ja asiointimatkat julkisella liikenteellä, polkupyörällä tai kävellen. Tueksi työnantajat voisivat panostaa entistä aktiivisemmin kestävään työmatkaliikkumiseen esimerkiksi tarjoamalla työsuhdematkalippuja tai -polkupyöriä.

Kaksi suomalaista kolmesta autoilee työmatkat päivittäin, loput matkat jakautuvat kutakuinkin tasaisesti kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kesken. Yli kaksi miljoonaa edestakaista työmatkaa ruuhkauttavat aamu- ja iltapäiväliikenteen, mikä puolestaan pitkittää työmatkaan kuluvaa aikaa. Ajan ja hermojen lisäksi palaa polttoainetta ja syntyy päästöjä.

- Henkilöautojen osuus tieliikenteen päästöistä on lähes 60 prosenttia. Pienikulutuksiset autot ja biopolttoaineet ovat hyviä edistysaskelia, mutta ne eivät yksinään riitä. Jotta henkilöautoliikenteen päästöjä saataisiin vähennettyä, tulisi henkilöautoilla matkattujen kilometrien ja myös ajoneuvojen määrän kääntyä laskuun, liikenteen asiantuntija Laura Väisänen Motivasta sanoo.

Henkilöautojen määrän vähentäminen koostuu monista yksittäisistä toimenpiteistä, joiden kaikkien tavoitteena on saada liikenteessä olevat henkilöautot tehokkaammin käyttöön. Esimerkkeinä Väisänen mainitsee työnantajien panostamisen kestävään työmatkaliikkumiseen ja muun muassa työsuhdematkalippujen tarjoamisen.

- Myös työpaikan sijainnilla ja saavutettavuudella on merkitystä. Kannustamme yrityksiä ja yhteisöjä ottamaan huomioon kestävän työmatkaliikenteen mahdollisuudet silloin, kun ne tekevät päätöksiä toimitilojensa paikasta. Eikä kannata unohtaa etätyötä: syyskuussa 10 000 suomalaista kevensi yhden työpäivän aikana yli 50 000 kiloa hiilidioksidipäästöjä tekemällä etätyöpäivän.

Energiansäästöviikko jo 15 vuotta

Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään aina lokakuussa viikolla 41, tänä vuonna jo 15:ttä kertaa. Viikon aikana yrityksiä, yhteisöjä ja kotitalouksia kannustetaan energian järkevämpään käyttöön. Teemapäivinä nostetaan esille lämmitykseen, liikenteeseen, materiaalien tehokkaaseen käyttöön, hankintoihin, sähkönkäyttöön sekä vedenkulutukseen liittyviä faktoja ja vinkkejä. Tänä vuonna teemojen nostoissa ovat mukana myös Pohjoismaisen ympäristömerkin vinkit.

Säästöviikon internetpalveluun ja Facebook-sivulle on jo ennen viikon alkua ilmoittautunut lähes 450 viettäjää. Lisäksi Energiansäästöviikkoa vietetään sadoissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Säästöviikon viestit leviävät myös työpaikoilla, energia-alan toimijoiden verkostoissa ja palveluissa sekä taloyhtiöissä.

Energiansäästöviikkoa koordinoi energia- ja materiaalitehokkuuden puolestapuhuja Motiva Oy.

Lisätietoa aiheesta:
Laura Väisänen, asiantuntija, Motiva Oy, puh. 0424 281205, laura.vaisanen@motiva.fi

Energiansäästöviikosta:
Okariina Rauta, projektipäällikkö, Motiva Oy, puh. 041 524 7621, okariina.rauta@motiva.fi
Leila Timonen, säästöviikon viestintävastaava, Motiva Oy, puh. 0424 281 247, leila.timonen@motiva.fi

www.energiansäästöviikko.fi
www.facebook.com/energiansaastoviikko
www.motiva.fi

Motiva on asiantuntijayritys, joka kannustaa energian ja materiaalien tehokkaaseen ja kestävään käyttöön. Motivan palveluja hyödyntävät niin julkinen hallinto, yritykset ja yhteisöt kuin kuluttajatkin. Motivassa on 57 työntekijää ja sen liikevaihto on 6,1 miljoonaa euroa (2010). www.motiva.fi