Energiaosaaminen kansalaistaidoksi

Report this content

Uudella vuosikymmenellä energiaosaaminen ja kestävän kehityksen opit on juurrutettava kansalaistaidoiksi ja osaksi suomalaisten arkea. Energiaopetuksen materiaalit ja menetelmät ovat esillä Motivan osastolla 1d30 Educa-messuilla 29—30. tammikuuta. Lauantain ilmasto- ja energia-aiheisessa paneelikeskustelussa klo 14.15 salissa 2 pohditaan koulun, yritysmaailman ja päätöksentekijöiden roolia kestävän kehityksen edistäjinä.

"Energia aiheena on niin keskeinen, että se on nivottava eri oppiaineiden sisällöksi kaikille koulutustasoille. Me kaikki joudumme tekemään valintoja omassa arjessamme ja meidän on kyettävä hahmottamaan ratkaisujemme vaikutukset myös yhteiskunnassa laajemmin", sanoo asiantuntija Irmeli Mikkonen Motivasta. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja energian käytön tehostamiseksi kaikki voivat ja kaikkien pitää tehdä osuutensa. "Energiansäästöstä ei selvitä muutamalla isolla toimenpiteellä, vaan kyse on miljardien pienien tekojen yhteisvaikutuksesta. Meidän jokaisen on osallistuttava, ja siihen tarvitsemme osaamista", toteaa teollisuusneuvos Sirkka Vilkamo työ- ja elinkeinoministeriöstä. Energiaopetus kaikille koulutustasoille Energiakysymysten hahmottaminen on nyky-yhteiskunnassa välttämätön perustaito. Opetusneuvos Marja-Leena Loukola Opetushallituksesta muistuttaa, että energiaosaaminen edellyttää vankkaa tietopohjaa muun muassa energian lähteistä, energiavarojen riittävyydestä ja sijoittumisesta maapallolla sekä ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristövaikutuksista. Loukolan mielestä koulun arkitoimintoja on muutettava ja oppilaita vastuutettava energiansäästöön. Tuloksia pitää konkretisoida, jotta oppilaat ymmärtävät energiansäästön merkityksen. Yhdessä tekeminen on keskeistä. "Energiansäästöstä tulee kansalaistaito ja elämäntapa, kun siihen harjaantuu jo koulun arjessa. Kun oppii kiinnittämään huomiota asiaan, keksii itse lisää säästömahdollisuuksia. Tuleva opetussuunnitelmauudistus antaa energiaopetukseen entistä paremman mahdollisuuden", Loukola sanoo. Tehokas energiaopetus on mahdollista jo nyt, kunhan opettajakunta on motivoitunut asiaan. Toimintakulttuurin kehittäminen ja energiaosaamisen lisääminen koulun henkilökunnan keskuudessa vie kuitenkin työaikaa. Oppilaitosjohdon koulutus, opettajankoulutus ja oppimateriaalit ovat siksi keskeisessä asemassa. Vilkamon ja Loukolan lisäksi toimitusjohtaja Kari Laakso Jämsän Aluelämpö Oy:stä, luokanopettaja, ympäristökasvatuksen pedagoginen yhteyshenkilö Tiina Kilpeläinen Lauttasaaren ala-asteen koulusta ja 8-luokkalainen Lasse Mäki Helsingin Normaalilyseosta osallistuvat paneeliin, jonka vetäjänä toimii toimittaja Tiina Klemettilä. Energiaopetus eläväksi Educassa voi tutustua energiaopetukseen. Elävästi energiasta seminaarissa perjantaina kolme opettajaa esittelee omia energiaopetuskokemuksiaan ja esimerkkejään salissa 1 klo 15:30. Motiva tuo osastollaan esille sekä opettajien että oppilaiden näkemyksiä ja kokemuksia. Havainnollisia energiaopetustilanteita voi seurata ja kokeilla tasatunnein. Samalla on loistava mahdollisuus haastatella opettajia ja oppilaita, ja kuulla asiasta koulumaailman todellisten asiantuntijoiden näkövinkkelistä. Esillä on myös opetuksessa käytettäviä materiaaleja sekä tietoja energiaopetukseen liittyvistä hankkeista ja kampanjoista. Lisätietoa energia-aiheesta ja kestävästä kehityksestä Educa-messuilla sekä Motivan ja Lasten Keskuksen yhteisosastosta löytyy Motivan verkkosivuilta: www.motiva.fi Educa 2010

Avainsanat: