Tiedote: Kansallinen etätyöpäivä käynnistää Liikkujan viikon

Report this content

Liikkujan viikkoa vietetään 16.–22. syyskuuta yli 1900 kaupungissa ja kunnassa ympäri Eurooppaa. Suomessa viikko alkaa ensimmäistä kertaa vietettävällä kansallisella etätyöpäivällä. Viikko huipentuu Autottomaan päivään. Liikkujan viikon aikana lisätään ihmisten tietoisuutta liikkumisen vaihtoehdoista sekä tavoitellaan pysyviä toimenpiteitä kestävän, turvallisen ja esteettömän liikkumisen puolesta.

Liikenne tuottaa noin 20 prosenttia Suomen hiilidioksidipäästöistä. Hallitusohjelmaan on kirjattu entistä vahvemmin tavoitteet yksityisautoilun päästöjen vähentämiseksi ja joukkoliikenteen matkustajamäärien lisäämiseksi.

Suomessa liikenteen päästöjä vähennetään liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan vuonna 2009 hyväksytyn ilmastopoliittisen ohjelman eli ILPO:n kautta. Merkittävimpiä keinoja päästöjen vähentämiseksi ovat biopolttoaineiden käytön lisääntyminen, entistä vähäpäästöisempi ajoneuvoteknologia, kävelyn, joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistäminen sekä liikenteen energiatehokkuussopimukset. Tienkäyttömaksut tai muu uusi taloudellinen ohjaus saattaa osoittautua pidemmällä aikavälillä tarpeelliseksi liikenteelle asetettuihin päästötavoitteisiin pääsemiseksi.

Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne kasvuun

ILPO-ohjelman tavoitteena on nostaa sekä joukkoliikenteen että kävelyn ja pyöräilyn matkamääriä 20 prosenttia nykyisestä vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää uusia, osin radikaalejakin keinoja sekä maankäytössä, liikenteen suunnittelussa, joukkoliikenteen palvelujen tarjonnassa että informaatio-ohjauksessa.

– Liikennepolitiikka on sekä tiukkenevien ilmastotavoitteiden että kiristyvän valtiontalouden vuoksi muutosten edessä.  Vaikka 20 prosentin kasvu joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn matkamäärissä vuoteen 2020 mennessä on melkoinen, se on ehdottomasti myös mahdollinen, sanoo liikenne- ja viestintäministeriön neuvotteleva virkamies Saara Jääskeläinen.

Vertailukohteeksi voi hänen mukaansa ottaa esimerkiksi Kouvolan kaupungin menestystarinan viime vuodelta: joukkoliikennematkojen määrät kasvoivat yhden vuoden aikana huikeat 35 prosenttia – kiitos seudulla toteutetun kuntaliitoksen ja fiksusti hoidetun matkakorttiuudistuksen.

Suomessa ennätysmäärä osallistujia Liikkujan viikolle

Liikkujan viikon osallistujamäärästä on havaittavissa, että viisaat liikkumisvalinnat puhuttavat paikallisesti nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suomessa järjestetään toimintaa noin 20 paikkakunnalla, minkä lisäksi etätyöpäivää vietetään valtakunnan laajuisesti.

– Suomi ensimmäisenä maana Euroopassa yhdistää etätyöpäivän Liikkujan viikkoon. Etätyöllä voidaan vähentää työmatkaliikennettä ja liikenteen päästöjä, kun erityisesti yksityisautoilu vähenee, toteaa kampanjan projektipäällikkö Okariina Rauta Motivasta.

Liikkujan viikko on vakiinnuttanut asemansa Euroopassa kymmenen vuoden aikana. Konkreettisia tuloksia on saatu aikaan ja sama virtaus näyttäisi nyt saapuvan Suomeen. Euroopassa yleisimpiä toimenpiteitä, joita kampanjaviikko on osaltaan edistänyt, ovat olleet kävely- ja pyöräteiden rakentaminen ja ylläpitäminen, julkisen liikenteen palveluiden kehittäminen, liikenneturvallisuuden parantaminen muun muassa nopeuksia alentamalla sekä esteettömän liikkumisympäristön parempi huomioiminen.

Liikkujan viikon tapahtumia voi seurata kampanjasivujen tapahtumakalenterista: www.liikkujanviikko.fi/tapahtumat. Vuonna 2011 Liikkujan viikolle osallistuvat Espoo, Hamina, Helsinki, Hyvinkää, Jyväskylä, Kotka, Kouvola, Lahti, Oulu, Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Pori, Porvoo, Turku ja Vihti. Alueiden yhdyshenkilöt löytyvät Liikkujan viikon verkkosivulta.


Lisätietoja
:

Okariina Rauta
Motiva Oy
041 524 7621
okariina.rauta@motiva.fi

Saara Jääskeläinen
liikenne- ja viestintäministeriö
0400 153 745
saara.jaaskelainen@lvm.fi

www.liikkujanviikko.fi
www.mobilityweek.eu
www.facebook.com/liikkujanviikko


Liikkujan viikko on Euroopan laajuinen kampanja, jota vietetään aina 16.–22. syyskuuta. Työtä Suomessa ohjaa Viisaan liikkumisen ohjausryhmä VILI, jossa on edustettuna Liikennevirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Opetushallitus, Liikenneturva, Trafi, Suomen Kuntaliitto ja Pyöräilykuntien verkosto. Liikkujan viikon valtakunnallisesta koordinoinnista ja viestinnästä vuonna 2011 vastaa Motiva Oy.