Juvan laajakaistan rakentaminen käynnistyi
MPY Palvelut Oyj:n ja Juvan kunnan yhteisen laajakaistahankkeen rakentamistyöt ovat käynnistyneet kunnan keskustan alueelta. Rakentamisesta tiedotetaan tiedotetauluilla ja varoitetaan myös liikennemerkein työmaa-alueilla Juvan kirkonkylällä. Tienkäyttäjiä pyydetään huomioimaan rakennustyöt ja poikkeavat liikennejärjestelyt paikan päällä.
Laajakaistaverkon rakennustyöt ovat käynnistyneen Juvan kirkonkylällä Savonlinnantien suuntaisesti Yhdystien ja Aravatien välillä sekä Kirkontaustan alueella. Rakentamistyöt jatkuvat keskustasta Lammentaustan, Kummunmäen ja Partalan alueille. MPY Palvelujen laajakaistaverkon rakentaminen etenee hankkeen tiimoilta myös kesällä 2017 haja-asutusalueen rakentamisena.
Valmistuessaan verkko kattaa Juvan kirkonkylän lisäksi alueet keskustasta Savonlinnaan päin Härkälään ja Hatsolan kautta Koikkalaan sekä Sulkavan suuntaan Kaskiiseen asti. Tavoitteena on saada laajakaistaverkon runko-osuus valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Runkolinjaa rakennetaan yli 60 kilometriä.
Rakentamisesta tiedotetaan tiedotetauluilla ja rakentamisesta varoitetaan myös liikennemerkein työmaa-alueilla. Kaivannot suojataan ohjeiden mukaisesti ja tarvittaessa järjestetään myös liikenteenohjausta.
- Tienkäyttäjien kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta työmaa-alueella ja noudattaa poikkeavista liikennejärjestelyistä asetettuja liikennemerkkejä sekä liikenteenohjausta, verkkopäällikkö Jukka Lampinen MPY Palveluista muistuttaa.
MPY Palvelujen ja Juvan kunnan välisessä laajakaistahankkeessa keskustan ja sen lähialueiden rakennustöistä vastaa Voimatel Oy. Näillä alueilla verkon suunnittelu- ja valvontatöistä vastaa JS-Verkot Oy.
Kirkontaustan alueella rakentamistyöstä vastaa Järvi-Suomen Energia ja MPY Palvelut ovat mukana rakennustyössä valokaapeliverkon rakentamisen osalta. Kirkontaustan alueella urakoinnista vastaa Suur-Savon Sähkötyö Oy. Kirkontaustan rakentamistyöt käynnistyvät samoihin aikoihin keskustan alueen työmaan kanssa.
Mukana jo yli 1000 kotitaloutta
Kiinteän valokuituliittymän tilaajina on jo yli 1000 juvalaista kotitaloutta. Nopeat laajakaistayhteydet ovat kiinnostaneet myös taloyhtiöitä ja mukana on myös yli 50 % Juvan alueen taloyhtiöistä. Liittymän hinta on rakennusvaiheessa aina edullisempi kuin jälkeenpäin liityttäessä.
- Kotitalouksille ja taloyhtiöille nopea valokuituyhteys antaa entistä paremmat mahdollisuudet hyödyntää niin viihde, palvelu kuin työn tekemisen ratkaisuja verkon kautta. Häiriötön yhteys on myös tietoturvan näkökulmasta erittäin hyvä valinta ja sen on todettu myös nostavan kiinteistön arvoa, toteaa myyntipäällikkö Mikko Syrjälä MPY Palveluista.
Lisätietoja:
Verkkopäällikkö Jukka Lampinen, MPY Palvelut Oyj, puh. 044 019 0270, etunimi.sukunimi@mpy.fi
Myyntipäällikkö Mikko Syrjälä, MPY Palvelut Oyj, puh. 044 019 0285, etunimi.sukunimi@mpy.fi
MPY Palvelut Oyj on suomalainen tietotekniikkapalveluihin erikoistunut asiantuntijayritys, jonka palveluksessa on yli 100 ICT-alan ammattilaista. Tuotamme palveluja niin yritys- kuin kuluttaja-asiakkaille tavoitteenamme toimialan paras asiakaskokemus. Yhdessä tekemällä saamme asioita aikaan ja varmistamme asiakkaan menestyksen. Tutustu meihin osoitteessa www.mpy.fi.
Avainsanat: