MPY Osuuskunnan ylimääräisen kokouksen päätös

Report this content

MPY Osuuskunta (Osuuskunta) on ylimääräisessä kokouksessaan 9.2.2017 hyväksynyt MPY Osuuskunnan hallituksen ehdotuksen osuuskuntalain 9 luvun 5 §:n mukaisesta suunnatusta osuusannista.

Päätöksen mukaan hallitus on oikeutettu valtuutuksen nojalla päättämään enintään 5.000 uuden osuuden antamisesta siten, että osuuksia tarjotaan niille tahoille, jotka eivät ole osuuskuntalain 3:1.4 mukaisessa määräajassa hakeneet osuuksiensa hyväksymistä hallitukselta ja joille on siten syntynyt oikeus osuuspääoman palautukseen. Uusien osuuksien merkintähinta on 139,00 euroa osuudelta.

Merkintähinta perustuu MPY Osuuskunnan sääntöjen 5 §:n mukaiseen 139,00 euron suuruiseen osuusmaksuun. Merkintähinta suoritetaan kuittaamalla osuuskunnalta kutakin osuutta vastaava merkintään oikeutetulta oleva osuusmaksun palautusta koskeva saatava. Hallituksella on oikeus kuittauksen hyväksymiseen siinäkin tilanteessa, että oikeus osuusmaksun palautukseen on vanhentunut.

Valtuutus on voimassa 30.11.2017 asti. Hallitus on oikeutettu muuten päättämään osuusannin ehdoista.

Tällä asialla ei ole vaikutusta liiketoimintaa harjoittavan MPY Palvelut Oyj:n toimintaan, palveluihin tai asiakassuhteisiin.

Lisätietoja antavat
MPY Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen,
seppotr@gmail.com, puh. 0400 502 569.
MPY Palvelut Oyj, toimitusjohtaja Pekka Mettälä,
pekka.mettala@mpy.fi, puh. 040 504 2019.

Avainsanat:

Liitteet & linkit