Satu Berlin MPY-konsernin henkilöstöjohtajaksi

Report this content

Satu Berlin, KTT, aloittaa MPY-konsernin henkilöstöjohtajana 21.9.2020. Helsinkiläinen 40-vuotias Berlin siirtyy tehtävään Accenturelta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2007 johtavana konsultin ja Senior Managerin tehtävissä muutosjohtamisen sekä henkilöstöjohtamisen uudishankkeissa.

Satu tulee vastaamaan MPY Osuuskunnan ja MPY:n liiketoimintayhtiöiden henkilöstön kehittämisestä ja yrityskulttuurin rakentamisesta yhdessä yrityksen muun johdon ja henkilöstön kanssa. Hän osallistuu yrityksen liiketoimintayhtiöiden johtoryhmätyöskentelyyn ja raportoi uudessa tehtävässään MPY Osuuskunnan toimitusjohtajalle.

"Olen iloinen voidessani toivottaa Sadun tervetulleeksi MPY:lle. Sadulla on vahva näyttö hyvän johtamisen edistämisestä, henkilöstöhallinnon järjestelmällisestä kehittämisestä ja hyvän työilmapiirin luomisesta yhtiöihin. MPY on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja Sadun osaaminen tukee meitä strategiamme mukaisen toimintamme viemisessä eteenpäin nopeasti muuttuvassa ICT- ja Telecom-markkinassa,” sanoo MPY Osuuskunnan toimitusjohtaja Juha Häkämies."MPY:n arvoissa korostuu asiakaskeskeisyys, yhdessä tekeminen, aikaansaaminen ja vastuullisuus. Haluan kehittää henkilöstöhallintoa, johtamista, osaamista ja työkulttuuria näiden arvojen mukaisesti yhdessä MPY:n ihmisten kanssa ja luoda siten merkityksellistä työelämää. Muutosjohtamiskokemukseni avulla edistän MPY:tä saavuttamaan merkittävän liiketoiminnan kasvun tavoitetta ihmiset edellä." sanoo Satu Berlin.

MPY Osuuskunta toimitusjohtaja Juha Häkämies, juha.hakamies@mpy.fi, puh. 044 019 0500

MPY-konserni, viestintä- ja markkinointijohtaja Mari Tuovinen, mari.tuovinen@mpy.fi, puh. 044 019 0711

Multimedia

Multimedia