POIKIEN TALOLLE VUODEN KASVATTAJA 2012 -PALKINTO 20 000 EUROA

Report this content

Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö on myöntänyt Vuoden kasvattaja 2012 -palkinnon Poikien Talolle. Jo 26. kerran jaettava palkinto on valtakunnallinen ja sen suuruus on 20 000 euroa. Helsinkiläisen Kalliolan Nuoret ry:n 2011 käynnistämä Poikien Talo -hanke vastaa syrjäytymisvaarassa olevien poikien ja nuorten miesten tarpeisiin.

Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö korostaa palkitsemisperusteissa Poikien Talon rohkeutta olla osa poikien arkea. ”Poikien Talo on näyttänyt muutamassa vuodessa, miksi sitä tarvittiin. Uskallan kysyä, miksei tällaista paikkaa ole saatu aikaiseksi jo paljon aiemmin. Pojat voivat nyt avoimesti kysyä mistä tahansa elämäänsä liittyvästä ja pohtia arkea ammattilaisen kanssa”, Maaseudun Kukkasrahasto Säätiön asiamies Perttu Nousiainen sanoi palkinnon luovuttamistilaisuudessa Poikien Talolla.

”Poikien Talo tulee vuorenvarmasti olemaan rohkaiseva esimerkki luoda yhtä ennakkoluulotonta toimintaa poikien hyväksi myös muualle Suomessa. Sana kiirii ja jälki näkyy. On nastaa ja tulee kiva fiilis, kun saa puhua. Ja pojat saavat silti olla poikia edelleen”, lisää Nousiainen.

Puheenvuorossaan Kalliolan Nuoret ry:n puheenjohtaja Nasima Razmyar korosti Poikien Talon toiminnan merkitystä, kiitti Maaseudun Kukkasrahasto Säätiötä merkittävästä palkinnosta ja oli vakuuttunut, että palkinto innostaa kehittämään toimintaa edelleen.

”Yksi merkittävimmistä tähänastisista saavutuksista on se, että olemme onnistuneesti tavoittaneet kohderyhmämme pojat ja nuoret miehet laaja-alaisesti ja samalla kehittäneet Poikien Talon toimintaa heidän tarpeistaan ja toiveistaan käsin. Poikien Talosta on näin kehittynyt turvallinen tila, jossa jokainen nuori huomioidaan yksilönä hänen persoonaansa kunnioittaen”, kertoi Poikien Talo-hankkeen projektipäällikkö Antti Ervasti.

Poikien Talo on suunnattu 10–28 -vuotiaille pojille ja nuorille miehille. Poikien Talon työllä tuetaan poikien ja nuorten miesten mahdollisuuksia löytää heille itselleen sopiva olemisen tapa ilman jyrkkää jakoa tytöille ja pojille sopiviin olemisen ja tekemisen tapoihin. Poikien Talolle voi tulla keskustelemaan esimerkiksi aikuistumisesta, koulun- tai työssäkäyntiin liittyvistä asioista, kiusaamisesta, ystävyys-, seurustelu- tai perhesuhteista, isyydestä, seksuaalisuudesta, mielenterveydestä tai päihteistä. Poikien Talolla kohdellaan kaikkia yhdenvertaisesti riippumatta etnisestä tai kansallisesta alkuperästä, uskonnosta tai vakaumuksesta, mielipiteestä, seksuaalisesta suuntautumisesta, terveydentilasta tai vammaisuudesta. Poikien Talo tarjoaa myös tukipalveluita seksuaalista kaltoin kohtelua ja väkivaltaa kohdanneille.

Poikien Talon työntekijät ovat koulutettuja sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisia, joilla on monipuolinen ammatillinen kokemus lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelystä. Poikien Talolla kaikki työntekijät ovat miehiä. Poikien Talo on RAY:n rahoittama nelivuotinen hanke (2011–2014), jonka aikana luodaan pysyvä toimintamalli. Hanke toimii tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen kanssa.

Lisätietoa:

Poikien Talo

Projektipäällikkö Antti Ervasti

p. 040-177 9622, antti.ervasti@poikientalo.fi

www.poikientalo.fi

Maaseudun Kukkarahasto Säätiö

Asiamies Perttu Nousiainen
p. 050-9177862
www.vuodenkasvattaja.fi

Vuoden kasvattaja -palkinto

Tiedottaja Heikki Jahkola
p. 0500-71271
heikki.jahkola@vuodenkasvattaja.fi


Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit