PostNord Oy ostaa Uudenmaan Pikakuljetus Oy:n

Report this content

PostNord Oy on tänään (26.6.2015) sopinut Uudenmaan Pikakuljetus Oy:n (UPK) koko osakekannan ostamisesta DSV Road Oy:ltä. Kaupalla PostNord vahvistaa merkittävästi asemaansa kotimaan pakettikuljetuspalveluissa, aikataulutetuissa jakeluissa, terveydenhuollon ja verkkokaupan logistiikassa sekä lämpösäädellyissä kuljetuspalveluissa. Kauppa edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. PostNord arvioi, että kauppa saadaan päätökseen syyskuun alkuun mennessä.

Uudenmaan Pikakuljetus Oy on erikoistunut pakettien pikakuljetuksiin sekä aikataulutettuihin ja lämpösäädeltyihin kuljetuspalveluihin. UPK:n erityisosaamiseen kuuluvat myös terveydenhuollon logistiikka ja lentohuolinta. UPK:n liikevaihto vuonna 2014 oli noin 24 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 60 työntekijää. Yhtiön toiminta kattaa koko maan ja se on tunnettu alalla korkeasta laadustaan.

PostNordilla on vahva asema Suomessa pakettikuljetuspalveluissa ja erityisesti aikataulutetussa yöjakelussa. PostNord tarjoaa kansainvälisiä postipalveluita, kappaletavarakuljetuksia, paketti- ja lavapalveluita sekä varastointiratkaisuja. Lisäksi PostNord on vahvasti mukana verkkokaupan logistiikassa. PostNord Oy on osa PostNord-konsernia, joka on johtava pohjoismainen viestintä- ja logistiikkayritys.

”UPK:n ja PostNordin toiminnot, terminaalit ja kuljetusverkostot täydentävät erinomaisesti toisiaan. Tämä mahdollistaa kuljetusvolyymien tehokkaan yhdistämisen ja samalla lisää toimitusvarmuutta, mikä mahdollistaa liiketoiminnan kasvattamisen. Kauppa on myös osoitus PostNordin strategiasta vahvistaa asemaansa Suomessa”, PostNord Oy:n toimitusjohtaja Jari Rinnekoski sanoo.

Kaupan myötä PostNordin liiketoiminta kasvaa Suomessa noin kolmanneksella.

”Volyymien kasvu parantaa kilpailukykyämme sekä luo edellytykset tarjota asiakkaillemme entistä laadukkaampia ja kattavampia logistiikkapalveluja”, Rinnekoski jatkaa.

UPK:n ja PostNordin toiminnot täydentävät erinomaisesti toisiaan, joten kauppaan ei liity välitöntä tarvetta päällekkäisyyksien poistamiseen eikä henkilöstön vähentämiseen.

Lisätietoja:

Jari Rinnekoski, toimitusjohtaja, PostNord Oy
jari.rinnekoski@postnord.com
puhelin: 040 057 3711

Me toimitamme. PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 40 miljardia Ruotsin kruunua (noin 4,5 miljardia euroa), ja sillä oli 38 000 työntekijää. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. Vieraile sivuillamme osoitteessa postnord.com tai postnord.fi.