Uusi Beanie-kahvilaketju tuo Suomeen kansainvälistä kahvilakulttuuria

Report this content

Beanie on Picnic-yhtiöiden uusi kahvilaketju, jonka ensimmäinen toimipaikka on avattu Kauppakeskus Kamppiin Helsinkiin. Beanien tarjontaan kuuluuvat brunssiaamiainen, salaatit, erikoiskahvit ja kakut sekä after work -henkiset tapakset, kuohuvat ja viinit.

– Olemme pitkään tutkineet mahdollisuutta tuoda uusi kahvilaketju Suomeen. Hanketta valmistellessamme haimme inspiraatiota New Yorkista ja Euroopan pääkaupungeista. Ideoita tuli niin paljon, että olimme valmiit tuomaan aivan uudenlaisen kahvilakonseptin Suomeen, ketjujohtaja Harri Koivula kertoo.

Kööpenhamina on vaikuttanut esimerkiksi terveellisiin raaka-aineisiin ja mehutarjontaan; brunssiaamiaiseen kuuluu mm. tuorepuristettu mehu, joka valmistetaan asiakkaan odottaessa. Barcelonan vaikutus puolestaan näkyy tapas- ja cava-tarjoilussa. New York -tunnelman aistii after work- fiiliksessä, sisustuksessa ja rennossa musiikissa.

Beanie sijaitsee Kampin liikekeskuksessa, jonka läpi kulkee 150 000 ihmistä päivittäin. Suunnittelija Rane Vaskivuori konseptointi- ja suunnittelutoimisto Yatta Oy:stä on luonut kahvilaan intiimin ja viihtyisän tunnelman, jossa vilkkaan kauppakeskuksen hälinä unohtuu.

– Kuparinväriset korkeat verhot toimivat akustisena elementtinä ja yhdessä lämpimän valaistuksen ja tumman värimaailman kanssa ne luovat hämyisän ja rauhallisen tunnelman kahvilaan. Sohvaryhmät rajaavat tilaa ja luovat mukavia paikkoja oleskelulle, Rane Vaskivuori kertoo.

Beanie-kahvila palvelee Kampin E-tasolla aamusta iltaan: arkisin kello 7-22, lauantaisin 8-22 ja sunnuntaisin 11-22. Lisätietoa www.beanie.fi.

– Lisää Beanie-kahviloita avataan, kun sopivia paikkoja löytyy, Harri Koivula sanoo.

Lisätietoja

Harri Koivula, ketjujohtaja Picnic Finland Oy, puh. 040 721 6934, s-posti: harri.koivula@picnic.fi

Multimedia

Multimedia