50 prosenttia luomuun vuoteen 2030 mennessä?

Maabrändityöryhmä asetti tavoitteeksi nostaa Suomen luomuviljelyalan puoleen koko viljelyalasta vuoteen 2030 mennessä. MTT:n tuoreen Luomu 50 -raportin mukaan tämä edellyttäisi luomuviljelyn lisääntymistä kymmenen prosentin vuosivauhdilla. Tehokas luomutuotanto ja ravinnetalous vaatisivat myös kasvin- ja kotieläintuotannon kiinteämpää vuorovaikutusta.

Luomuviljely on saavuttanut Suomessa jo varsin vankan jalansijan ja tuotantopinta-ala on noin kahdeksan prosenttia kokonaisviljelyalasta. Luomutuotteiden markkinaosuus on kuitenkin vain prosentin luokkaa, mikä viittaa siihen, että tuotantoketju ei toimi ongelmitta.

Luomutuotannon kasvuvauhti tuplattava

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n Luomu 50 -raporttia koordinoinut tutkija Kauko Koikkalainen laskee, että luomuviljelyn pitäisi lisääntyä kymmenen prosentin vuosivauhdilla, jotta luomutuotanto laajenisi 50 prosentin viljelyalaan vuoteen 2030 mennessä.

– Tämä olisi kaksinkertainen vauhti viimevuosien kasvuun verrattuna. Tavoite on haasteellinen, mutta ei kuitenkaan utopistinen – ainakaan kaikilla maataloustuotannon sektoreilla, Koikkalainen pohtii.

– Kasvi- ja kotieläintuotannon pitäisi integroitua nykyistä voimakkaammin, jotta luomutuotannon koko potentiaali saataisiin hyödynnettyä. Apilanurmen viljely ja nurmen hyödyntäminen ruoaksi märehtivien kotieläinten avulla on tehokkaan luomutuotannon perusta.

Luomulla parempi kannattavuus

Luomutilojen kannattavuutta seuranneen MTT:n tutkijan Jukka Tauriaisen mukaan luonnonmukainen tuotanto on tällä hetkellä kannattavampaa kuin tavanomainen tuotanto.

– Parempi kannattavuus perustuu hieman suurempaan tukeen ja luomusta maksettaviin parempiin hintoihin. Tukien uudelleen suuntaaminen olisi välttämätöntä, jotta luomutuotannon houkuttelevuus paranisi, Tauriainen sanoo.

Ympäristönäkökohdista luomutuotantoa voidaan pitää luonnon monimuotoisuutta ylläpitävänä tuotantotapana. Jos kotieläintalous ja kasvintuotanto toimisivat vuorovaikutuksessa nykyistä paremmin, luomutuotannon ravinnetalous todennäköisesti toimisi tavanomaista maataloutta selvästi tehokkaammin.

Luomu ei päädy kuluttajille luomuna

Suomessa luomutuotanto pohjautuu voimakkaasti nurmiviljelyyn perustuvaan nautakarjatalouteen. Tällä hetkellä luomutuotannossa on kuitenkin epäsuhta peltoviljelyn sadon ja kuluttajille tarjolla olevien luomutuotteiden kesken: vain osa luomutuotetusta rehusta päätyy markkinoille luomusertifioituina elintarvikkeina.

– Nykyisin on tavallista, että tilan kasvintuotanto on luomussa, mutta kotieläintuotanto ei, sillä tiukat luomusäännökset nostavat kynnystä aloittaa luomukotieläintuotanto. Näin valtaosa luomurehusta käytetään jo luomutiloilla tavanomaisen kotieläintuotannon rehuna, Koikkalainen selvittää.

Jatketaanko nykyisellä mallilla?
 
Raporttiin hahmoteltiin kaksi luomun etenemisskenaariota: nykyisen kaltaisen luomutuotannon laajentaminen sekä luomun omiin vahvuuksiin perustuva ja sen potentiaalin huomioiva eteneminen.

Jos luomutuotanto jatkuisi nykyisen kaltaisilla tuotantopinta-alasuhteilla, nurmituotantoa olisi yli puolella koko luomupeltoalasta ja nurmisatoa syntyisi lievästi enemmän kuin nykyisin. Vastaavasti leipäviljaa, rehuviljaa ja valkuaisväkirehua tuotettaisiin vähemmän kuin tällä hetkellä.

Tällainen peltoviljely riittäisi kutakuinkin nykyisen suuruisen maidon- ja naudanlihantuotannon ylläpitoon, mutta sika- ja siipikarjatuotteita ei syntyisi juuri lainkaan luomuna.

Luomu-leipäviljaa tuotettaisiin 25 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Kotieläintalous tarvitsisi jonkin verran lisävalkuaisrehua, mikäli halutaan ylläpitää nykyisenlainen tuotantointensiteetti. Kokonaissato nykyiseen, ei-luomu-kokonaistuotantoon verrattuna olisi 71 prosenttia.

Vai lisätäänkö luomua?

Toisessa, luomun potentiaalin huomioivassa skenaariossa nurmen osuus viljelykierrossa olisi 40 prosenttia, leipäviljan 20, rehuviljan 30 ja palkoviljojen 10 prosenttia. Keskisadot on oletettu 20 prosenttia korkeammaksi kuin nykyisen luomuviljelyn keskisadot.

Suurempi sato saavutettaisiin uusimalla nurmet nykyistä tiheämmin ja palkoviljojen viljelyä laajentamalla, jolloin typensaanti turvattaisiin paremmin. Yhdistämällä enemmän kasvinviljelyä ja kotieläintaloutta karjanlannan ravinteet hyödynnettäisiin tehokkaammin ja viherlannoituksesta voitaisiin luopua.

Kokonaissato nykyiseen ei-luomutuotantoon verrattuna olisi 82 prosenttia. Luomutuotanto kattaisi 50 prosenttia leipäviljan kokonaiskulutuksesta sekä 65 prosenttia maidon ja naudanlihan kokonaiskulutuksesta. Nautakarjatuotanto voitaisiin toteuttaa lähes nykyisellä tuotantointensiteetillä ja se olisi kokonaan rehuomavarainen – myös valkuaisen osalta.

Mikäli maidon ja naudanlihan ohella haluttaisiin tuottaa luomuna myös sian ja siipikarjan lihaa, voitaisiin tähän kohdentaa enintään 20 prosenttia rehuviljasta ilman, että se alentaisi maidontuotantoa. Tässäkin vaihtoehdossa sian ja siipikarjan liha olisi siis pääosin tavanomaisesti tuotettua.

Tätä laajempi rehuviljan osuuden lisääminen viljelykierrossa laskisi voimakkaasti luomun kokonaissatoa, koska lisäviljan tuotanto edellyttäisi viherlannoitusta.

Luomu-puutarhatuotanto tarvitsee nostetta

Puutarhatuotannon nykyinen luomu-ala on vajaa 1 000 hehtaaria, mikä on noin kuusi prosenttia puutarhatuotannon kokonaisalasta. Suhteellisesti eniten luomutuotantoa on marja- ja hedelmätuotannossa, joissa 12 prosenttia tuotantoalasta on luonnonmukaisesti viljeltyä.

Luonnonmukaisen puutarhatuotannon ala on pienentynyt jatkuvasti viime vuosina, vajaan viiden prosentin vuosivauhdilla. Syinä vähenemiseen ovat olleet viljelytekniset ja kasvinsuojelulliset ongelmat, tuotteiden markkinointi- ja logistiikkaongelmat, sekä liian pieni taloudellinen kannuste.

– Nämäkin ongelmat voitaisiin ratkaista, jos löytyisi tutkimus-, koulutus- ja neuvontaresursseja, joilla voitaisiin pienentää yksittäisen viljelijän riskejä luomupuutarhaviljelyn kehittämistyössä, Koikkalainen sanoo.

Luomu 50 -tutkimus on toteutettu MMM:n tilauksesta, MMM:n sekä MTT:n rahoituksella.

Luomu 50 -raportti osoitteessa:
http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti36.pdf

Lisätietoja:
tutkija Kauko Koikkalainen, MTT, puh. 040 485 9739, kauko.koikkalainen@mtt.fi 

Avainsanat: