Sotkamoon rakennetaan biokaasulaitos

Report this content

MTT rakentaa Sotkamoon biokaasuteknologian testaus- ja toimintaympäristön. Hanke on saanut Kainuun liitolta mittavan rahoituksen. Investoinnilla vahvistetaan biokaasuosaamista Kainuussa ja koko maassa.

Sotkamoon rakennetaan tuotantomittakaavan biokaasuteknologian testaus- ja toimintaympäristö. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n VuoGas-hanke on saanut Kainuun liitolta 604 088 euron rahoituksen.

– Biokaasuteknologiaan liittyvien tuotekehityspalveluiden kysyntä on kasvanut ja palvelutarjontaa halutaan lisätä ja monipuolistaa. Uusi hanke vahvistaa biokaasuosaamista ja -resursseja Kainuussa ja koko maassa, sanoo tutkija Pasi Laajala MTT Sotkamosta.

Nurmesta polttoainetta

MTT Sotkamossa aloitettiin biokaasuun liittyvä tutkimus vuonna 2008, jolloin tutkimusasemalle rakennettiin ensimmäinen biokaasureaktori. Tänä kesänä rakennettava moderni, kuivamädätysteknologiaan perustuva biokaasulaitos käyttää syötteenä ensisijaisesti peltobiomassaa. 
 
MTT:n vanhemman tutkijan Elina Virkkusen mukaan pelloilla kasvava nurmi voi tuottaa kymmenkertaisen energiamäärän lantaan verrattuna, mutta sitä ei ole vielä juurikaan hyödynnetty.

– Syntyvällä biokaasulla lämmitetään MTT Sotkamon kiinteistöt. Lisäksi hankkeessa modernisoidaan MTT Sotkamon ensimmäinen biokaasureaktori ja suunnitellaan huuhtoutumiskenttä, Virkkunen kertoo.

Laitos rakentuu moduleista, siihen voidaan liittää yritysten kehitteillä olevia laitteita ja se on muutenkin suunniteltu tuotekehityskäyttöön. Hanke toimii esimerkkinä uusiutuvien energianlähteiden hyödyntämisestä.

VuoGas-hankkeen päärahoittajia ovat Euroopan aluekehitysrahasto ja Suomen valtio. Lisäksi hanketta rahoittavat MTT, ISS Palvelut Oy, Senaatti-kiinteistöt ja Envitecpolis Oy. 

Lisätietoja:
tutkija Pasi Laajala, MTT, puh. 029 531 7419, pasi.laajala@mtt.fi
vanhempi tutkija Elina Virkkunen, MTT, puh. 029 531 7902, elina.virkkunen@mtt.fi
tutkimusmestari Pekka Heikkinen, MTT, puh. 029 531 7192, pekka.heikkinen@mtt.fi

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT on Suomen johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta, kilpailukykyä ja luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä kehittävä tutkimuskeskus. Lisätietoja www.mtt.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit