Suomalaiset saavat riittävästi seleeniä

Report this content

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n koordinoiman seleenityöryhmän uusimman raportin mukaan suomalaisten seleeninsaanti on riittävää. Seleeninsaanti perustuu seleenilannoitukseen, joka nostaa kotimaisten rehujen ja elintarvikkeiden seleenipitoisuudet tavoitetasolle. Raportin tulosten perusteella seleenilannoitus on tehokas, turvallinen ja edullinen keino turvata seleeninsaanti.

Väestön keskimääräinen seleeninsaanti on Suomessa n. 0,08 mg/vrk/10 MJ, mikä vastaa ravitsemussuosituksia. Tärkeimmät seleenin lähteet ovat maito ja liha, joista saadaan noin 70 % päivittäisestä seleenistä. Seerumin seleenipitoisuus on 2000-luvulla ollut keskimäärin 1,4 µmol/l, mikä on muuhun Eurooppaan verrattuna korkeammalla tasolla.

Seleeni on ravitsemuksellisesti tärkeä hivenaine. Sitä tarvitaan kasvuun ja lisääntymiseen sekä ylläpitämään sydämen ja lihasten terveyttä. Tunnetuin seleenin puutteesta johtuva sairaus on kotieläinten lihasrappeuma.

Seleenin lisääminen lannoitteisiin aloitettiin vuonna 1984, kun tutkimuksissa oli todettu, että ihmisten ja kotieläinten seleeninsaanti on Suomessa liian vähäistä. Ympäristöolosuhteiden vuoksi liukoisen seleenin määrä on Suomen viljelymaissa pieni: vain noin 4 % maaperän kokonaisseleenistä on kasveille käyttökelpoisessa muodossa. Kasvit ottavat lannoitteisiin lisättyä natriumselenaattia maasta ja muuttavat sen orgaaniseksi seleeniksi, joka on turvallisempi ja ravitsemuksellisesti tehokkaampi kuin epäorgaaninen seleeni.

Suomessa markkinoitavien kansallisten lannoitteiden seleenipitoisuutta muutetaan seleenityöryhmän seurantatutkimusten mukaan. Lannoitteiden seleenipitoisuutta on muutettu vuoden 1984 jälkeen kolme kertaa: vuosina 1990, 1998 ja 2007. Suomessa markkinoitaviin kansallisiin lannoitteisiin voidaan lisätä seleeniä selenaattina 15 mg/kg kuiva-ainetta sellaisiin lannoitteisiin, joihin seleenin lisäys on tyyppinimikohtaisesti sallittu.

Seleenityöryhmä seuraa seleenilannoituksen vaikutusta maaperän, ympäristön, rehujen, elintarvikkeiden ja ihmisen veren ja seerumin seleenipitoisuuksiin. Näytteitä on otettu systemaattisesti vuodesta 1985.

Seleenityöryhmän raportti on luettavissa seuraavassa www-osoitteessa:
http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti35.pdf

Lisätietoja:
Veli Hietaniemi, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, puh. 040 539 2266, veli.hietaniemi@mtt.fi 
Georg Alfthan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, puh. 040 586 1167, georg.alfthan@thl.fi

MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) on johtava maatalous- ja elintarviketutkimusta sekä maatalouden ympäristöntutkimusta tekevä laitos. Tutkimusalojamme ovat bioteknologia- ja elintarviketutkimus, kasvintuotanto, kotieläintuotanto, talous, teknologia ja ympäristö. Tuotamme ja välitämme tieteellistä tutkimustietoa sekä kehitämme ja siirrämme teknologiaa koko maatalous- ja elintarvikesektorille. Lisätietoja www.mtt.fi

Liitteet & linkit