Kananmunatalo Munaxin kuulumiset

Report this content

Moni on tiedustellut kananmunatalon kuulumisia, joten kirjasimme meidän tämän hetken tilanteemme.

Munaxilla on vietetty kiireisiä viikkoja. Kananmunan kulutus on noussut ruokakaupoissa huomattavasti. Tähän tietysti osaltaan vaikuttaa se, että kananmuna on hyvin säilyvä, edullinen ja ravitseva raaka-aine ja tuo monipuolisuudellaan vaihtoehtoja niin aamu-, väli-, kuin iltapaloiksi ja kananmunasta voi valmistaa kokonaisia aterioita koko perheelle.

Munaxilla on tehty töitä kolmessa vuorossa heti koronatietojen tullessa julkisuuteen. Kananmunaa on riittänyt kaupoille suhteellisen hyvin, johtuen osaltaan siitä, että ravintoloiden myynti on pysähtynyt täysin.
 

Pääsiäinen

Pääsiäinen on muutaman viikon kuluttua ja on selvää, että se vietetään tänä vuonna kotona perheen parissa. Pääsiäinen on kananmunan vahva sesonki. Kananmuna kuuluu perheiden pääsiäispöytiin niin ruokien kuin askartelujen kautta.

– Olemme helpottaneet kaupan toiveesta isojen myyntikokojen ostomahdollisuutta ja vahvistaneet kapasiteettiamme pakata 30 kpl ja 24 kpl kennoja. Näiden perhepakkauksien munien vahvuus on siinä, että iso määrä on helppo kantaa kotiin ja tämän lisäksi paketti on suljettu hygieenisesti kelmulla, kertoo Munax Oy:n toimitusjohtaja Janne Torikka.
 

Helpotusta perheille käyttöideoilla

Haluamme omalta osaltamme myös helpottaa perheiden ruokasuunnittelua ja auttaa niitä, jotka on määrätty kotiin etätöihin ja yrittävät ratkaista muuttunutta arkeaan. Tästä syystä lähdimme kehittämään pienyrittäjä Aira Kuvajan kanssa testattuja käyttöideoita kananmusta ja luomaan reseptiikkaa.

– Koimme myös tärkeäksi, että pystymme tässä hetkessä olemaan pienyrittäjienkin tukena. Saamme laadukasta reseptiikkaa ja samalla täyttämään pienyrittäjän tyhjentynyttä kalenteria, kertoo Munax Oy:n markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Savola.  

Reseptit julkaistaan seuraavien 30 päivän aikana nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

 

Lisätietoja:

Munax Oy toimitusjohtaja Janne Torikka, janne.torikka@munax.fi tai 0500 420143
Munax Oy markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Savola, lisa.savola@munaxfi tai 050 3428668

Yhteydenotot:
Lisa Savola
markkinointi- ja viestintäjohtaja
p./WhatsApp +358 50 3428668
lisa.savola@munax.fi

Vuonna 2003 perustettu Munax on noussut kasvavaksi ja innovatiiviseksi elintarvikeyritykseksi. Vuonna 2019 Munaxin liikevaihto oli 45 miljoonaa euroa. Meillä työskentelee 100 työntekijää. Munax Oy:lle on myönnetty kansainvälisen vaatimustason FSSC 22000 -elintarviketurvallisuusjärjestelmän sertifikaatti. Lisätietoja munax.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia