Munax Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu vuoden 2022 alussa

Report this content

Munaxin kolme perustajaosakasta Janne Torikka, Hannu Majander ja Juha Venno myivät keväällä 2021 osakeomistuksensa DANÆG-konsernille.

Olemme tehneet DANÆGin kanssa tiivistä yhteistyötä jo vuodesta 2015 lähtien. Tiedämme tanskalaisen omistajan olevan sitoutunut kehittämään Munaxia edelleen. Munax Oy on kehittynyt kananmunapakkaamosta innovatiiviseksi elintarviketaloksi. Meillä on nykyään kolme toimipistettä, päätoimipiste Laitilassa ja muut yksiköt Kustavissa ja Mynämäellä. Yrityksellä on loistavat kasvunäkymät niin kotimaassa kuin viennissä. Nyt on siis hyvä aika astua sivuun ja antaa uuden johdon luotsata menestyvää yritystä eteenpäin, kertoo Janne Torikka

Toimitusjohtaja tulee talon sisältä ja tehtävän ottaa vastaan Matti Nyfors. Nyfors on toiminut Munax Oy:n varatoimitusjohtajana. Nyforsilla on pitkä kokemus päivittäistavarakaupasta ja elintarviketeollisuuden johtotehtävistä mm. Osuuskauppa Keulasta, Ruokakesko Oy:stä, Ravintoraisio Oy:stä, Apetit Oyj:stä ja HKScan Finland Oy:stä.

Varatoimitusjohtajaksi tulee Petri Varjonen. Varjonen on Munax Oy:n johtoryhmän jäsen ja toiminut pitkään Munaxin eri tehtävissä.

Munax Oy:n johto vaihtuu 1.1.2022.

Lisätietoja: 
Janne Torikka, puh. 0500420143, janne.torikka@munax.fi
Matti Nyfors, puh. 050 3837843, matti.nyfors@munax.fi

Yhteydenotot:
Lisa Savola
markkinointi- ja viestintäjohtaja
p./WhatsApp +358 50 3428668
lisa.savola@munax.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia