Musti Groupilla on hyvät valmiudet palvella uusia pentuasiakkaita

Report this content

Musti Group Oyj                                       Lehdistötiedote      2.9.2020 klo 11.30

 

Musti Groupilla on hyvät valmiudet palvella uusia pentuasiakkaita

Lemmikkivanhemmuuden trendi on vahvistunut koronaviruspandemian aikana entisestään, minkä seurauksena uusien rekisteröityjen koiranpentujen määrä ja sitä myötä lemmikkieläinten määrä ovat kuluvan vuoden aikana kasvaneet kaikissa Musti Groupin toimintamaissa. Uusien pentuasiakkaiden määrä Musti Groupin kanta-asiakasohjelmissa on kasvanut 19 prosentilla toukokuun alusta lähtien. Koska koiran- ja kissanpennut tarvitsevat usein erikoisruokaa ja -palveluita sekä enemmän tarvikkeita, lemmikkivanhemmat ovat erittäin aktiivisia tässä pennun elämänvaiheessa. Pentuvaiheeseen sisältyy paljon uutta, ja sen aikana tehdään paljon hankintoja. Musti tarjoaa laajan valikoiman palveluita, tapahtumia ja aktiviteetteja, jotka on suunniteltu erityisesti koiran- ja kissanpentujen tärkeään ensimmäiseen vuoteen.

Musti on perustanut osaksi koiran- ja kissanpentujen asiakaspolkua VIP-kerhon, joka keskittyy pentujen erittäin merkitykselliseen ja hauskaan ensimmäiseen vuoteen ja tarjoaa jäsenilleen markkinoiden parhaita tarjouksia, uutisia ja neuvoja. Kerho lanseerataan Pohjoismaissa syys–lokakuussa osana Mustin olemassa olevaa kanta-asiakasohjelmaa, ja sen tarkoituksena on houkutella ja sitouttaa enemmän pentuja kaikissa toimintamaissa.

Suomessa Musti on aktiivisesti järjestänyt pentujen omistajille erityisiä pentutreffejä muiden Musti ja Mirri -verkoston koiranpentujen kanssa. Asiakkaat ovat arvostaneet näitä tapahtumia erittäin paljon. Suomessa palvelukonsepti sisältää myös koiranpentujen koulutusta, ja pentutreffit käynnistetään myös Ruotsissa ja Norjassa vuonna 2021. Tärkeänä osana lemmikkiasiantuntijuutta Musti on myös päivittänyt verkon pentuoppaat ja pilotoinut myymälöissä pentunurkkaa auttaakseen asiakkaita valitsemaan hyvät tuotteet pennulle.

Musti uskoo, että lemmikkieläinmarkkinoita tukevat trendit, kuten lemmikkivanhemmuuden megatrendi ja lemmikkieläinten määrällinen kasvu, jatkuvat vahvoina myös koronaviruspandemian aikana ja sen jälkeen. Aiemmin on havaittu, että koiranpentujen rekisteröintien määrä kasvaa talouden laskusuhdanteiden aikana. Näin on tapahtunut esimerkiksi Suomessa 1990-luvun laman sekä vuosien 2008–2009 talouskriisin aikana.

”Olemme toimineet ketterästi ja päivittäneet konseptiamme, jotta olemme valmiita tähän ainutlaatuiseen tilanteeseen. Yli 90 prosentilla henkilökunnastamme on lemmikki, joten olemme erinomaisessa asemassa auttaaksemme uusia lemmikkivanhempia. Toivotammekin kaikki uudet lemmikkiasiakkaat lämpimästi tervetulleiksi Mustin laumaan. Panostamme palvelujemme ja tuotteidemme jatkuvaan kehittämiseen, jotta voimme palvella asiakkaitamme Pohjoismaissa entistäkin paremmin”, sanoo toimitusjohtaja David Rönnberg.

 

Musti Group Oyj

David Rönnberg, toimitusjohtaja

 

Jakelu:
Keskeiset mediat
www.mustigroup.com

Musti Group lyhyesti
Musti tekee lemmikkien ja niiden omistajien elämästä helpompaa, hauskempaa ja turvallisempaa. Olemme Pohjoismaiden johtava lemmikkieläintarvikeyhtiö, ja vastaamme monikanavaisella liiketoimintamallillamme lemmikkieläinten ja niiden omistajien tarpeisiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tarjoamme laajan ja tarkkaan valikoidun lemmikkieläintarvikkeiden valikoiman. Lisäksi tarjoamme valikoiduissa kohteissa lemmikeille myös palveluja kuten turkinhoitoa, koulutusta ja eläinlääkäripalveluja.

Musti-konsernin liikevaihto oli 247 miljoonaa euroa tilikaudella 2019. Yhtiöllä oli tilikauden 2019 lopussa 1100 työntekijää, yli miljoona kanta-asiakasta ja 277 myymälää.

Tilaa