Toimittajan ruumis löytyy viemäristä Muistilabyrintissa
Arttu Tuomisen esikoisdekkarissa valotetaan poliittisen vallan ja liike-elämän kytköksiä.
Auto-onnettomuudessa kätensä menettänyt rikospoliisi Janne Rautakorpi selvittää, miksi Satakunnan Kansan naistoimittajan ruumis on sullottu leikkikentän viemärikaivoon. Avuksi hän saa nuoren poliisikokelas Liisa Sarasojan, joka on paikallinen urheilujulkkis. Routakorven omintakeiset tutkimusmetodit hämmentävät tarkkanäköistä Sarasojaa. Vyyhti alkaa kuitenkin keriytymään auki vasta kun alkoholisoitunut terveystarkastaja Jarkko Kokko lähtee tutkimaan Harjunpäänjoen selittämättömiä kalakuolemia.
Muistilabyrintissa Tuominen antaa ihmisen kasvot ympäristörikoksille ja niiden selvittämiselle. Teos kysyy, milloin inhimilliset heikkouden muuttuvat pahuudeksi ja vallan verkostot väkivallan verkoiksi.
Muistilabyrintti julkaistaan 27.3.2015. Routakorven ja Sarasojan tiimi jatkaa myös Tuomisen seuraavassa teoksessa.
”Muistoja ei voi polttaa, eikä niitä voi luoda uudelleen tuhkasta”
Porilainen Arttu Tuominen (s.1981) on aktiivinen kuntourheilija ja luontoharrastaja, jonka retket kantavat usein metsiin ja meren rannoille. Päivätyönään hän painii ympäristönsuojelutehtävien parissa Satakunnassa.
Arvostelukappaleet, lisätiedot, haastattelupyynnöt: tiedottaja Taika Dahlbom, taika@myllylahti.fi
***
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut noin 450 kirjaa, ja vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa. www.myllylahti.fi