• news.cision.com/
  • Nanoform/
  • Nanoformin Instituutioanti on huomattavasti ylimerkitty ja tämän takia merkintäaika on päätetty

Nanoformin Instituutioanti on huomattavasti ylimerkitty ja tämän takia merkintäaika on päätetty

Report this content

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Nanoform Finland Oyj:n (”Nanoform” tai ”Yhtiö”) listautumisanti institutionaalisille sijoittajille Suomessa, Ruotsissa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti (”Instituutioanti”) on huomattavasti ylimerkitty ja tämän takia Yhtiön hallitus on päättänyt Instituutioannin merkintäajan listautumisannin ehtojen mukaisesti tänään 2.6.2020 klo 18:30 Suomen aikaa. Instituutioanti herätti merkittävää kiinnostusta globaaleissa, eurooppalaisissa ja pohjoismaisissa institutionaalisissa sijoittajissa.

Kaupankäynnin Yhtiön osakkeilla Nasdaq First North Premier Growth Market Finlandissa ja Swedenissä odotetaan alkavan 4.6.2020.
 

Lisätietoja antavat:

Albert Hæggström, talousjohtaja
albert.haeggstrom@nanoform.com
+358 29 370 0150

Henri von Haartman, sijoittajasuhdejohtaja
hvh@nanoform.com
+46 7686 650 11

Hyväksytty neuvonantaja: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, +358 40 562 1806
 

Nanoform lyhyesti

Nanoform on innovatiivinen nanopartikkeleiden käytön lääkkeissä mahdollistava yhtiö. Nanoform toimii globaalisti yhdessä lääkealan ja biotekniikan alan yhteistyökumppaneidensa kanssa vähentääkseen kliinisissä tutkimuksissa tapahtuvaa poistumaa ja parantaakseen asiakkaidensa molekyylien formuloinnin suorituskykyä tarjoamiensa nanoformointipalvelujen avulla. Yhtiön patentoitu ja skaalattava Controlled Expansion of Supercritical Solutions (CESS®) -teknologia tuottaa jopa 10 nanometrin kokoisia nanoformoituja lääkeainehiukkasia. Tämä mahdollistaa tuotekehitysputkessa olevien niukkaliukoisten molekyylien etenemisen kliiniseen tutkimusvaiheeseen lisäämällä molekyylien liukoisuutta ja parantamalla niiden biologista hyväksikäytettävyyttä. Nanoformin ainutlaatuinen teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia monessa arvoa lisäävässä lääkkeiden annostelumenetelmässä.

www.nanoform.com

Tärkeää tietoa

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Nanoform Finland Oyj:n (”Yhtiö”) tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö, Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, Skandinaviska Enskilda Banken AB, Swedbank AB (publ) tai Stifel Nicolaus Europe Limited eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ja Ruotsissa, eikä myöskään Iso-Britanniassa. Lukuun ottamatta Suomea ja Ruotsia, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa (mukaan lukien Iso-Britannia), joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu ”Esiteasetus” tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”Relevantit Henkilöt”). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Suunnitellun listautumisannin ehdot ja ohjeet on sisällytetty kokonaisuudessaan listalleottoesitteeseen, jonka Nanoform Finland Oyj on laatinut suunnitellunlListautumisannin yhteydessä. Listalleottoesite on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla www.nanoform.com/listautuminen.

Tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tarjotaan merkittäväksi Nanoform Finland Oyj:n tarjoamalla Finanssivalvonnan hyväksymällä listalleottoesitteellä. Listalleottoesite sisältää yksityiskohtaisia tietoja Yhtiöstä ja sen johdosta sekä taloudellisista tiedoista. Tämä tiedote on mainos, eikä Esiteasetuksen tarkoittama listalleottoesite. Sijoittajien ei tule hankkia mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita muutoin kuin listalleottoesitteeseen sisällytettyjen tietojen perusteella. Finanssivalvonnan tekemää listalleottoesitteen hyväksyntää tai rekisteröintiä ei tule pitää suosituksena merkitä listalleottoesitteellä tarjottavia arvopapereita.

Tietyt tässä tiedotteessa käsitellyt lausumat ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskevat lausumat koskevat muun muassa suunnitelmia, oletuksia, ennusteita, päämääriä, tavoitteita, pyrkimyksiä, strategioita, tulevaisuuden tapahtumia, tulevaisuuden liikevaihtoa tai tulosta, investointeja, rahoitustarvetta, yritysostoja koskevia suunnitelmia tai aikeita, Yhtiön kilpailuvahvuuksia ja -heikkouksia, taloudelliseen ase-maan, tulevaan liiketoimintaan ja kehitykseen liittyviä suunnitelmia tai tavoitteita, liiketoimintastrategiaa sekä toimialaa, poliittista ja lainsäädännöllistä ympäristöä koskevia oletettuja suuntauksia sekä muita ei-historiallisia tietoja, kuten CESS®-teknologian kehittämistä ja kaupallistamista, investointeja, suunniteltua Listautumisantia ja listautumista, tulevaisuuden rahavirran kehitystä, liiketoiminnan tulosta, taloudellista asemaa ja maksuvalmiutta. Tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan joissakin tapauksissa tunnistaa tulevaisuutta koskevien ilmaisujen käytöstä, kuten ”uskoa”, ”aikoa”, ”saattaa”, ”voida” tai ”pitäisi” tai muista vastaavista tai vastaavista kielteisistä ilmaisuista.

Tässä tiedotteessa käsitellyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin oletuksiin, joista monet vuorostaan perustuvat oletuksiin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan sekä yleisiä että yksilöitäviä riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia. Lisäksi on olemassa riski siitä, etteivät arviot, ennusteet, suunnitelmat ja muut tulevaisuutta koskevat lausumat toteudu. Riskien, epävarmuustekijöiden ja oletusten johdosta tulevaisuutta kohdistuville lausumille ei tule antaa merkittävää painoarvoa. Tämän tiedotteen tiedot, näkemykset ja tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän tiedotteen päivämäärän mukaista asiantilaa. Ellei lainsäädännöstä muuta johdu, Yhtiö ja järjestäjät eivät vastaa tässä tiedotteessa olevien tulevaisuutta koskevien lausumien päivittämisestä tai korjaamisesta eivätkä sitoudu julkaisemaan tällaisia päivityksiä tai korjauksia.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit