Lahdessa kehitetään terveellistä betonirakentamista

Report this content
Lue alkuperäinen

Lahden Tilakeskus on valinnut Nastolaan rakennettavan Rakokiven monitoimitalon urakoitsijaksi NCC:n. Kyseessä on kokonaisurakka, jonka arvo on 22,7 MEUR. Monitoimitalohankkeelle on asetettu korkeat sisäilmatavoitteet ja sen yhteydessä toteutetaan Terve betonirakenteinen koulu -kehityshanke.

Rakokiven liikekeskuksen yhteyteen rakennettavan monitoimitalon käyttäjinä on noin 640 lasta ja 110 työntekijää. Monitoimitaloon sijoittuvat päiväkoti, esiopetus, erityisen tuen pienryhmät, vuosiluokkien 1–6 perusopetus, koululaisten iltapäivätoiminta, Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n valmistuskeittiö sekä kirjasto.

Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa korostetaan monitoimisuutta, joustavuutta, avoimuutta ja yhteisöllisyyttä. Monitoimitalon muunneltavat tilat ovat myös erilaisten harrastusryhmien käytettävissä. Rehtori Susanna Kulonen on tyytyväinen, että monitoimitalon tulevat käyttäjät ovat voineet osallistua talon suunnitteluun alusta alkaen.

- Suunnitelmia on tehty esimerkiksi oppimisympäristöistä, piha-alueesta ja sisustuksesta. Nyt yhdessä työstetään arvoja ja yhteistä toimintakulttuuria, Kulonen kertoo.

- Rakokiven liikekeskusta uudistetaan kokonaisuutena ja sen veturina on valmisteilla oleva monitoimitalo. Monitoimitalo kirjastoineen ja liikuntatiloineen lisää harrastusmahdollisuuksia sekä tarjoaa erilaisia kokoontumistiloja asukkaille ja yhdistyksille. Monitoimitalon löydettävyyttä alueen keskellä parannetaan uusilla liikennejärjestelyillä, kertoo Lahden kaupungin kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio.

Tavoitteena tuoda uutta tietoa tulevaisuuden betonirakentamiseen

Rakokiven monitoimitalon suunnittelu- ja rakennusprojektin yhteydessä toteutetaan Terve betonirakenteinen koulu -kehityshanke.

- Monitoimitalon rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota rakentamisen laatuun, kosteudenhallintaan ja puhtaaseen sisäilmaan. Tavoitteena on saada hyödynnettyä kerättyä tietoa laajemminkin tuleviin betonirakentamisen hankkeisiin, Lahden Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä korostaa.

Rakentaminen alkaa kesäkuussa 2019 ja käyttöönotto on 2021.

- Rakokiven monitoimitalon rakentaminen sopii hyvin NCC:n portfolioon. Olemme rakentaneet viime vuosina useita kouluhankkeita, joissa yhdessä kehittäminen, avoin vuoropuhelu ja luottamus koko projektin ajan ovat olleet hankkeen kulmakiviä. Meillä on hankkeeseen ammattitaitoinen henkilöstö toteuttamaan tilaajan asettamat korkeat tavoitteet laadun ja toiminnallisuuden osalta, sanoo NCC:n aluejohtaja Jarmo Saviranta.

Lisätietoja:

Leena Pirttilä, rakennuttajapäällikkö, Lahden Tilakeskus, 050 658 61, leena.pirttila@lahti.fi
Jarmo Saviranta, aluejohtaja, NCC, 050 358 7134, jarmo.saviranta@ncc.fi
Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, 050 305 4 718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi

Rakokiveen.fi -verkkosivustolla julkaistaan videoblogia, jossa alan ammattilaiset kertovat projektin etenemisestä. www.rakokiveen.fi
#rakokiveen
#betonikuivuu

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Lahden Tilakeskus huolehtii kaupungin omistamasta toimitilakannasta, sen teknisestä kunnosta ja arvosta, tehokkaasta käytöstä, tuottavuudesta ja kehittämisestä sekä järjestää kaupungin palvelutuotannon tarpeisiin tarkoituksenmukaiset toimitilat ja kiinteistöpalvelut.

Avainsanat: