NCC mukana Itämeren suojelussa

Report this content
Lue alkuperäinen

NCC on kuulunut John Nurmisen säätiön avaintukijoihin vuodesta 2010 lähtien. Tänä vuonna NCC tarttui mahdollisuuteen tukea Puhdas Itämeri -hankkeita uuden lahjoitusalustan kautta. NCC puhdisti 60 palasta Itämerta Ruotsin ja Suomen väliseltä merialueelta.

NCC Rakennus Oy:n toimitusjohtaja Harri Savolainen toteaa, että John Nurmisen säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden tukeminen on ollut luonteva valinta.
– Meitä miellyttää erityisesti säätiön konkreettinen tapa toimia, ja toiminnan mitattavat vaikutukset.

Lahjoitusalustan puhdistetut palat symboloivat konkreettisia tuloksia: säätiö on saanut kymmenen vuoden aikana valmiiksi 14 hanketta, ja lisäksi kolme Venäjän hanketta on valmistumassa. Uusia projekteja ollaan käynnistämässä: maaliskuussa julkistettiin Saaristomeren lähikalahanke ja pitkällä valmistelussa ovat myös jätevesien ravinnekuormitukseen puuttuva BEST ja merelliseen ravinnepäästökauppaan tähtäävä NutriTrade -hanke.

Rahoittamalla säätiön työtä NCC on ollut mukana konkreettisesti vähentämässä Itämeren vuosittaista fosforikuormitusta. Itämeren suojelukomission mukaan meren vuosittaista fosforikuormaa pitää leikata vielä noin 9000 tonnia.

Pelasta pala Itämerta -kampanja ja sen palakauppa-lahjoitusalusta ovat yksi askel John Nurmisen säätiön toiminnan edelleen kasvattamiseksi ja uuden keräystavoitteen 2015-2025 toteuttamiseksi. Puhdas Itämeri -hankkeiden keräystavoite seuraavalle kymmenvuotiskaudelle on yhteensä 20 miljoonaa euroa. Uusi lahjoitusalusta tarjoaa helpon ja hauskan vaihtoehdon lahjoittamiselle:
yksityis- ja yrityslahjoitukset voi klikata maksuun ns. palakaupan kautta osoitteessa www.puhdasmeri.fi, summan päättää lahjoittaja.

Lisätietoja

Merja Alastalo, viestintäjohtaja, NCC Rakennus Oy, p. 050 316 5887, email merja.alastalo@ncc.fi

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2014 oli 6,3 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit