• news.cision.com/
  • NCC/
  • NCC on pienentänyt toimintojensa hiilijalanjälkeä 42 prosentilla

NCC on pienentänyt toimintojensa hiilijalanjälkeä 42 prosentilla

Report this content

NCC on edennyt hyvän matkaa kohti tavoitettaan vähentää omia hiilidioksidipäästöjä 50 prosentilla vuoden 2015 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Vuoden 2019 ensimmäiseltä vuosipuoliskolta laaditun raportin mukaan päästöt olivat laskeneet 42 prosentilla. Tulos tarkennetaan vielä loppuvuodesta.

NCC asetti vuonna 2015 alkaneen strategiakauden alussa mitattavat tavoitteet kestävän kehityksen edistämiseksi muun muassa alentamalla päästöjä sekä vähentämällä jätteitä. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tavoitteena on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen 50 prosentilla vuoteen 2020 mennessä suhteutettuna konsernin liikevaihtoon. 

-  Viime vuoden loppuun mennessä ylsimme 32 % vähennykseen. Tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon mittausten mukaan päästöt ovat vähentyneet 42 % vuodesta 2015, kertoo NCC:n kehitysjohtaja Jukka Viitanen.

Tuloksia seurataan ja raportoidaan kaksi kertaa vuodessa. Koska asfalttitoiminnot ovat vähäisempiä talvikauden aikana, myös ensimmäisen vuosipuoliskon päästöt ovat jonkun verran alhaisemmat koko vuoden päästöihin verrattuna.

Polttoöljystä puupelletteihin ja uusiutuvan energian sähköön

NCC:n hiilijalanjälkeen vaikuttaa pääasiassa sen toimintojen tarvitsema polttoaine. Päästöjä syntyy ennen kaikkea polttoaineiden palamisesta kulkuneuvojen, koneiden ja asfalttiasemien polttomoottoreissa, sähkönkulutuksesta ja lämmityksestä. 

- Olemme jo useamman vuoden ajan tehneet järjestelmällistä työtä päästöjen vähentämiseksi keskittyen osa-alueisiin, joihin voimme itse vaikuttaa, kuten esimerkiksi asfaltin tuotanto ja omat työkoneemme. Ruotsissa olemme vaihtaneet 80 % asfalttiasemistamme biopolttoaineilla toimiviksi, minkä johdosta päästöt ovat vähentyneet 90 %, Viitanen kuvailee.

- Suomessa merkittävä päästöjämme alentanut tekijä on ollut siirtyminen uusiutuvan energian sähkösopimuksiin. Myös rakennusten energiatehokkuutta on parannettu paljon, mutta rakennusvaiheen hiilijalanjälki on edelleen valtava haaste koko rakennussektorille. Hiilijalanjäljen pienentäminen edellyttää elinkaariajattelua, yhteistyötä ja yhteistä tahtotilaa koko alalta. 
 

Lisätietoja:  
Jukka Viitanen, kehitysjohtaja, Kestävä kehitys, NCC, 040 722 4896, jukka.viitanen@ncc.fi 
Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, puh. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit