NCC rakentaa uuden Valkeavuoren kampuksen Kaarinaan

Report this content
Lue alkuperäinen

NCC on allekirjoittanut Kaarinan kaupungin kanssa sopimuksen Valkeavuoren kampuksen rakentamisesta. Hanke on arvoltaan 37,1 MEUR ja se toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana. NCC kirjaa hankkeen kolmannen kvartaalin tilauskantaan.

Kaarinaan rakennettavaan Valkeavuoren kampukseen tulee monia eri lapsille ja nuorille suunnattuja toimintoja: 160 lapsen päiväkoti ja perusopetuksen tilat lähes tuhannelle 1.–9. luokan oppilaalle sekä erityisopetuksen tilat perusasteelle ja lukiolaisille. Kampukseen tulee myös lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluiden tiloja. Pääosin kahteen kerrokseen rakennettavan rakennuksen pohjapinta-ala on noin 12 000 m2.

Kampus rakennetaan keväällä valmistuneen Valkeavuoren liikuntahallin yhteyteen. Näin Valkeavuoren alueesta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus lukion ja NCC:n rakentaman liikuntahallin kanssa. Projektin edetessä osa vanhoista koulurakennuksista puretaan pois.

Urakkamuoto on kokonaisvastuu-urakka eli KVR. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen jatkuu kehitysvaihe, jonka aikana suunnitelmat viimeistellään ja haetaan rakennuslupa hankkeelle siten, että maanrakennustyöt käynnistyvät vielä loppuvuoden 2022 aikana. Koulu valmistuu keväällä 2025, ja muut alueen työt lokakuussa 2025.

– NCC:llä on vahvat näytöt koulurakentamisen osaajana. Liikuntahallin valmistuttua on hienoa päästä jatkamaan rakentamista Kaarinan kaupungille ja olla osana tekemässä alueesta yhtenäistä kokonaisuutta lasten ja nuorten koulu- ja harrastustoiminnalle, sanoo NCC:n toimialajohtaja Esa Lehmusvuori.

– Kampus-hanke on monessa mielessä erittäin merkittävä, kertoo tekninen johtaja Jyrki Haapasaari Kaarinan kaupungista.

– Mittaluokassaan tämä on yksittäisenä ”kouluhankkeena” kaupungille poikkeuksellisen suuri ja siksi vaikutukset kaupungin palvelutuotantoon, rakennuskantaan ja talouteen ovat huomattavat.  Hanketta on kaupungissa valmisteltu pitkään ja perusteellisesti, joten jo nyt voi vanhaan sanontaan viitaten todeta ”kampuksen olevan puoliksi tehty”, siksi luottavaisin mielin sopimuskumppanimme kanssa rakennusvaiheeseen lähdemme, Haapasaari jatkaa.

Lisätietoja:
Esa Lehmusvuori, toimialajohtaja, NCC, esa.lehmusvuori@ncc.fi, 050 590 8583
Jyrki Haapasaari, tekninen johtaja, Kaarinan kaupunki, jyrki.haapasaari@kaarina.fi
, 040 5070 238
Merja Alastalo, viestintäjohtaja, NCC, merja.alastalo@ncc.fi, 050 316 5887

NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Konsernimme toimialoja ovat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2021 NCC:n liikevaihto oli noin 53 miljardia Ruotsin kruunua ja työntekijöitä oli 13 000. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia