NCC työturvallisuuskilpailun voittoon

Report this content
Lue alkuperäinen

NCC on voittanut Rakennusteollisuus ry:n alueellisen työturvallisuuskilpailun Uudellamaalla. NCC palkittiin parhaana suurten yritysten sarjassa, lisäksi NCC sai myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston luovuttaman kiertopalkinnon.  Nämä tunnustukset jaettiin tänään Rakennusteollisuuden turvallisuusviikon pääseminaarissa Helsingissä.

Rakennusala edistää turvallisuutta monin eri keinoin, yksi niistä on työmaiden väliset alueelliset työturvallisuuskilpailut. Uudellamaalla järjestetty perinteikäs Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailu täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Kilpailussa palkitaan vuoden 2021 parhaat yritykset ja työmaat. NCC oli tällä kertaa paras suurten yritysten sarjassa.

NCC sai myös talonrakennusyritysten sarjassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston luovuttaman kiertopalkinnon. Kiertopalkinto annetaan yritykselle, jonka työmailla mitatut turvallisuuden tasoa ilmaisevat TR- tai MVR-indeksien tulokset ovat keskimääräisesti kaikkein korkeimmat.

– Kilpailussa menestyminen osoittaa, että olemme onnistuneet harmonisoimaan yhteisen tekemisen kaikilla työmaillamme. Kyse ei ole vain yhden työmaan hyvästä tuloksesta, olemme kehittäneet työturvallisuutta systemaattisesti kaikilla työmaillamme. Hyvät käytännöt ja työkalut ovat tärkeitä, mutta tärkein tekijä on ihminen; jokainen henkilö, joka työmaillamme työskentelee. Tehokkainta työturvallisuustyötä onkin lisätä tietoisuutta ja tukea työturvallisuuskulttuurin kehittymistä, painottaa NCC:n työturvallisuuspäällikkö Arto Huhtanen.

Turvallisuuskilpailun palkitsemisseremonia järjestettiin 17.5.2022 Helsingin Salmisaaressa. Kilpailun järjestivät alan keskeiset toimijat Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri, INFRA ry, Rakennusliitto, Ammattiliitto PRO, Etelä-Suomen aluehallintovirasto/työsuojelun vastuualue, Työturvallisuuskeskus ja RAKLI ry. 

Arto Huhtanen, työturvallisuuspäällikkö NCC, arto.huhtanen@ncc.fi, 043 850 1533
Merja Alastalo, viestintäjohtaja NCC, merja.alastalo@ncc.fi, 050 316 5887

NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Konsernimme toimialoja ovat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2021 NCC:n liikevaihto oli noin 53 miljardia Ruotsin kruunua ja työntekijöitä oli 13 000. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.