NCC työturvallisuuskilpailun voittoon Uudellamaalla
NCC on voittanut Rakennusteollisuuden Uudenmaan talonrakennuksen työturvallisuuskilpailun isojen yritysten sarjan.
Kilpailussa palkittiin vuoden 2023 parhaat talonrakentamisen yritykset ja työmaat. Isojen yritysten yrityssarjassa kilpailu oli aiempien vuosien tapaan todella tasaväkinen. Tiukassa kilpailussa voittajaksi erottautui NCC Suomi Oy.
NCC voitti myös parhaiden TR-mittausten kiertopalkinnon. Tämä palkinto tuli NCC:lle kolmatta kertaa peräkkäin. Kiertopalkinto annetaan yritykselle, jonka työmailla mitatut turvallisuuden tasoa ilmaisevan TR-indeksin tulokset ovat keskimääräisesti kaikkein korkeimmat.
– Isojen ja pienten yritysten yrityssarjoihin osallistui tällä kertaa lähes 40 yritystä. Noin kymmenellä TR-mittauksen tulos oli 95:n molemmin puolin, mikä on todella kova saavutus, toteaa kilpailua tuomaroinut työsuojelutarkastaja Manu Kivisaari Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Monet näistä ovat suuria työmaita, joilla työskentelee paljon työntekijöitä.
Tuomarit kiinnittivät kilpailussa huomiota etenkin työntekijöiden työskentelyyn.
– Työmaatasolla löytyi monia työmaita, jotka saavuttivat työskentelyn osiossa sata prosenttia. Eli niissä suojainten käyttö oli tapissa ja riskejä ei työmaalla otettu. Isoilla työmailla kaikki näyttäisi olevan pääsääntöisesti hyvin. Ne ovat turvallisia työpaikkoja työskennellä, Kivisaari jatkaa.
– NCC:n työmailla on tavoitteena pitää huolta työturvallisuudesta joka päivä. Uudenmaan isojen yritysten sarjan ja parhaiden TR-mittausten palkintojen voittaminen on yksi osoitus siitä, että työmaiden toiminta on tavoitteen mukaista. Turvallisuuden johtaminen ja toteuttaminen ovat vaatineet yrityksen koko organisaation vastuunkantoa, jotta turvallisuuteen on saatu riittävästi resursseja ja huomiota, painottaa NCC:n maajohtaja Kati Tauriainen.
– Olemme NCC:llä onnistuneet integroimaan turvallisuuden osaksi henkilöstön ammattitaitoa, sekä harmonisoineet työturvallisuuden toteutusta tuotannossa toimintajärjestelmän menettelyiden ja niiden käytön seuraamisella. Yhdessä rakentamalla voidaan jatkuvasti kehittää työympäristön toimivuutta ja, siksi edellytämmekin turvallista työtapaa ja vastuunkantoa myös yhteistyökumppaneiltamme, sanoo NCC:n työturvallisuuspäällikkö Arto Huhtanen.
Lisätietoja:
Kati Tauriainen, maajohtaja, NCC, p. 050 363 5640, kati.tauriainen@ncc.fi
Arto Huhtanen, työturvallisuuspäällikkö, NCC, p. 043 850 1533, arto.huhtanen@ncc.fi
Merja Alastalo, viestintäjohtaja, NCC, p. 050 316 5887, merja.alastalo@ncc.fi
NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Konsernimme toimialoja ovat rakennus- ja infrastruktuurihankkeet, asfaltin ja kiviainesten tuotanto sekä kiinteistökehitys. Vuonna 2023 NCC:n liikevaihto oli noin 57 miljardia Ruotsin kruunua ja työntekijöitä oli 12 200. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.