Vallilan Konepajalla juhlittiin Fredriksbergin B- ja C-talojen harjannostajaisia

Lue alkuperäinen

Konepajan alueelle nousevan toimistokompleksin, Fredriksbergin, B- ja C -talojen harjannostajaisia juhlittiin torstaina 7.11.2019. Uudet toimitilat tuovat lisää palveluita sekä noin 2000 työpaikkaa alueelle. Fredriksbergissa yhteisöllisyys ja uudenlainen palvelukonsepti yhdistyvät ekologiseen ja moderniin toimitilaan osana historiallista kaupunkikuvaa.

VR:n vanha Konepaja muodostaa yhden Helsingin omaleimaisimmista ja mielenkiintoisimmista alueista, joka on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi teollisuus- ja kulttuuriympäristöksi. Pasilan ja Kalasataman väliin sijoittuvaa Teollisuuskadun aluetta kehitetään työpaikka-alueena ja ydinkeskustan laajentumana.

- Alueelle ollaan laatimassa kaavarunkoa asemakaavoituksen pohjaksi. Teollisuuskadun ympäristö on Helsingin monipuolisimpia alueita, niin toiminnoiltaan kuin ajallisilta kerrostumiltaan. Tämä luo hyvät edellytykset tarjota sijaintipaikkoja nykyaikaisille ja laadukkaille toimitiloille toistensa läheisyydessä, kertoo Helsingin kaupungin arkkitehti Tiia Ettala.  

- Alueen yhteyksiä kehitetään kaikilla kulkumuodoilla, samalla kun nykyistä väylämäistä ympäristöä muutetaan toimivaksi ja viihtyisäksi keskusta-alueeksi. Teollisuuskadun varrella sijaitsevat kulttuuri- ja tapahtumakeskittymät luovat yhdessä nykyisten ja uusien toimitilojen kanssa ainutlaatuiset edellytykset kiinnostavan ja elävän kaupunkiympäristön syntymiselle.
 
NCC:n alueelle kehittämä Fredriksbergin kokonaisuus muodostuu neljästä toisiinsa kytketystä punatiilisestä toimistotalosta, jotka rakennetaan vaiheittain. NCC uudistaa alueella parhaillaan myös VR:n historiallisia tiloja The Folks Hotel Konepajaksi, jonka on arvioitu valmistuvan kesällä 2020.

Alue kiinnostaa yrityksiä sekä ympäristön asukkaita

Fredriksbergia ei ole suunniteltu pelkästään toimistorakennukseksi vaan kohtaamispaikaksi Helsingin asukkaille ja vierailijoille. Esimerkiksi C-talon ylimpään kerrokseen tulee uusi yleisölle avoin ravintola, joka on auki myös iltaisin ja viikonloppuisin.

- Hyvät työtilat ja palvelut ovat yrityksille rekrytointivaltti. Fredriksbergissa houkuttelee erityisesti kohtaamisten, yhteisöllisyyden ja tiimityön korostuminen sekä ekologisuus. Yrityksiä kiinnostavat tilat, joissa on elämää myös toimistotuntien ulkopuolella, NCC:n yksikön johtaja Yirui Jiang kertoo. 

Fredriksbergille on asetettu tiukka ympäristöluokkatavoite ja kohteelle haetaan BREEAM Excellent-sertifikaattia. Alueen sijainti kannustaa julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja työmatkapyöräilyyn, myös yhteiskäyttötilat ja palvelut tukevat kestävää kehitystä.

A-talosta jo 96% vuokrattu – D-vaihe suunnitteilla

Fredriksbergin ensimmäisen vaiheen tiloista jo 96 prosenttia on vuokrattu. A-talosta löytyvät Alice Italian, Avidly, Evac Group, Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Houston, Jääkiekon SM-liiga, Oluthuone Konepaja, Remax Masters, R-Kioski ja Wonderland. 

B-taloon on ensimmäisten joukossa muuttamassa muun muassa Vattenfall. Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tuo mukanaan työntekijöidensä lisäksi myös palveluita kaupunkilaisille. Ensimmäiset 100 työntekijää ovat jo A-talossa ja kesällä 2020 B-taloon muuttaa 200 työntekijää lisää. 

- Kovan kiinnostuksen myötä uskomme, että pääsemme toteuttamaan viimeisen D-vaiheen pian B- ja C-vaiheen valmistumisen jälkeen, Jiang ennustaa.
 

Lisätietoja:

Petri Bergström, maajohtaja, NCC Property Development, puh. 050 331 4602, petri.bergstrom@ncc.fi    
Yirui Jiang, yksikön johtaja, NCC Property Development, puh. 050 492 3018, yirui.jiang@ncc.fi 
Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, puh. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi 
 

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä. 

Yrityksestä

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit