ICT-palveluyritys Nebula palkkaa 100 uutta IT-ammattilaista
Aiemmin tällä viikolla ICT-palveluyritys Nebula tiedotti laajentavansa toimintaansa Turkuun. Maantieteellisen laajentumisen sekä käynnissä olevan voimakkaan kasvun tueksi Nebula etsiikin nyt sataa uutta IT-ammattilaista ja aloittaa suuren rekrytointikampanjan.
Osaajia haetaan laajasti erilaisiin rooleihin toteuttamaan suomalaisten pk-yritysten vaativia IT:n modernisointiin, työn tuottavuuteen ja pilvipalveluiden käyttöön liittyviä hankkeita.
”ICT-markkina on tällä hetkellä vahvassa murroksessa ja kilpailu osaajista on kovaa. Nebula on aina ollut tunnettu äärimmäisen osaavista työntekijöistään sekä loistavalla tasolla olevasta asiakastyytyväisyydestä. Nyt haluamme löytää lisää kovan luokan ammattilaisia liittymään Nebulan menestystarinan seuraavaan merkittävään vaiheeseen”, sanoo Nebulan operatiivinen johtaja Jani Tyyni.
”Strategiamme mukaisesti haluamme olla työntekijöillemme paras työpaikka ja olennaisena osana tätä ovat haastavat projektit, itsensä kehittäminen sekä työympäristössä viihtyminen. Kehitämme Nebulaa työpaikkana määrätietoisesti, jotta olemme jatkossakin työntekijöillemme paras työnantaja ja sitä kautta asiakkaidemme luotetuin ICT-kumppani”, kertoo Nebulan henkilöstö- ja talousjohtaja Vesa Aittomäki.
Lisätietoja kampanjasta: www.nebula.fi/100
Lisätietoja:
Jani Tyyni, COO, Nebula Oy
Sähköposti: jani.tyyni@nebula.fi
Vesa Aittomäki, CFO, Nebula Oy
Sähköposti: vesa.aittomaki@nebula.fi
Puhelin: +358 50 505 1403
Nebula lyhyesti
Nebula Oy on voimakkaasti kasvava ICT- ja pilvipalveluyritys, joka ainoana palvelutarjoajana Suomessa hallitsee koko ICT-kentän. Takaamme asiakkaillemme turvallisen ja luotettavan ICT-ympäristön sekä tarjoamme edistykselliset digitaalista liiketoimintaa tukevat palvelut. Meillä on yli 50 000 asiakasta ja palvelemme heitä 165 alan ammattilaisen voimin. Vuoden 2016 liikevaihtomme oli noin 35 miljoonaa ja toimintamme on aina ollut kannattavaa. Nebula on osa Telia Company -konsernia.
www.nebula.fi