Heikki Malinen aloittaa Nesteen toimitusjohtajana 15.10.2024

Report this content

Neste Oyj, Pörssitiedote, 2.9.2024 klo 9.15

Neste tiedotti 2.5.2024, että yhtiön hallitus on nimittänyt Heikki Malisen Nesteen toimitusjohtajaksi. Tänään on sovittu, että Heikki Malinen aloittaa toimitusjohtajana 15.10.2024. Hän seuraa tehtävässä Matti Lehmusta, joka jatkaa Nesteen toimitusjohtajana 14.10.2024 saakka ja toimii sen jälkeen yhtiön ja sen johdon neuvonantajana marraskuun 2024 puoliväliin sujuvan siirtymän varmistamiseksi.

“Heikillä on vahvat näytöt onnistuneesta kansainvälisen liiketoiminnan johtamisesta ja arvon luomisesta sidosryhmille myös haastavissa markkinaolosuhteissa. Uransa aikana Heikki on rakentanut menestyviä tiimejä, jotka ovat parantaneet merkittävästi liiketoiminnan tuloksia. Uskon, että Heikki on paras mahdollinen toimitusjohtaja Nesteelle juuri nyt, ja toivotan hänelle menestystä hänen uudessa vaativassa tehtävässään”, sanoo Matti Kähkönen, Nesteen hallituksen puheenjohtaja.

“Haluan myös kiittää koko hallituksen puolesta Matti Lehmusta, joka on johtanut yhtiötä erittäin sitoutuneesti. Matti on tehnyt pitkän uran Nesteellä, ja vuosien varrella hän on vaikuttanut merkittävästi yhtiön kehittymiseen erityisesti uusiutuvissa tuotteissa. Toivotan Matille kaikkea hyvää jatkossa”, jatkaa Matti Kähkönen.

Neste Oyj

Hanna Maula
Viestintä- ja brändijohtaja

Lisätietoja: Nesteen mediapalvelu, puh. 0800 94025 / media@neste.com (arkisin 8.30–16.00).

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) hyödyntää innovatiivista, tieteeseen perustuvaa teknologiaa muuttaakseen jätteitä ja muita raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi ja kierrätysraaka-aineiksi. Yhtiö tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi ja auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Neste on maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja sekä polymeerien ja kemikaalien valmistukseen tarkoitettujen uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineisiin perustuvien syöttöaineratkaisujen edelläkävijä.

Yhtiön tavoitteena on tehdä Porvoon öljynjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo. Neste on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä ja aikoo vähentää myymiensä tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Neste on myös asettanut korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjulle. Yhtiö on palkittu toistuvasti CDP:n tunnustuksilla ja valittu Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin (DJSI) maailman vastuullisimpien yritysten joukkoon. Vuonna 2023 Nesteen liikevaihto oli 22,9 miljardia euroa. Lue lisää: neste.fi

Tilaa