• news.cision.com/
  • Neste/
  • Lauri Markkanen haastaa suomalaiset ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun

Lauri Markkanen haastaa suomalaiset ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun

Report this content

Neste Oyj Lehdistötiedote 27.11.2018 klo 8

Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste. Sen hillitseminen vaatii tekoja ja sitoumuksia paitsi valtioilta ja yrityksiltä myös kansalaisilta. Siksi koripalloilija Lauri Markkanen ja Neste aloittavat yhteistyön ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun puolesta.

Chicago Bullsin riveissä toista NBA-kauttaan pelaava Markkanen on yhä huolestuneempi maapallon tulevaisuudesta: ”Olen saanut kasvaa oman lapsuuteni Suomessa neljästä vuodenajasta nauttien. Nyt kun olen itse isä, haluan tehdä kaikkeni, jotta myös lapseni voisi nauttia puhtaasta, elinvoimaisesta maapallosta”, Markkanen kertoo.

Sosiaalisessa mediassa näkyvässä kampanjassa Lauri haastaa seuraajansa toimimaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Havainnollistaakseen ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun panoksia, Lauri pelaa kampanjassa pallolla. Sen pintaan on maalattu maapallon lämpökartta viime kesältä, jolloin eri puolilla maapalloa rikottiin lämpöennätyksiä. Pallon on maalannut taiteilija Kickstradomis, joka on tunnetuimpia koripallokenkien tuunaajia maailmassa. Yhteistyötä voi seurata Markkasen kanavissa tunnisteella #DontChoke.

”NBA-pelaajana ja nuorten urheilijoiden esikuvana minulla on velvollisuus toimia ilmastonmuutosta vastaan. Samalla haluan kannustaa myös muita ihmisiä ympärilläni pienentämään omaa hiilijalanjälkeään konkreettisilla teoilla. Meillä on Nesteen kanssa samat arvot, ja yhteinen tavoitteemme on luoda puhtaampi tulevaisuus tuleville sukupolville. Siksi Neste on luonnollinen kumppani minulle. Itse olen ensimmäisenä askeleena luopunut punaisen lihan syömisestä kokonaan, sillä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa suuresti yksittäisen ihmisen hiilijalanjälkeen. Heitän pallon seuraavaksi kaikille koripallon ystäville: haastan teidät miettimään, millaisia vastuullisempia valintoja te voitte tehdä omassa arjessanne”, Markkanen jatkaa.

”Viimeistään tuore IPCC:n ilmastoraportti osoittaa, että nyt on aika toimia. On hienoa, että Lauri lähtee kanssamme rohkeasti ja näkyvästi ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Kampanjassa kannustetaan ihmisiä miettimään omia asenteita ja jokapäiväisiä valintoja. #DontChoke tarkoittaa sitä, ettei suurten haasteiden kuten ilmastonmuutoksen edessä voi jäätyä pelikentällä, vaan täytyy uskaltaa tehdä vastuullisempi valinta. Aloittaa voi pienestä asiasta, joka voi aikanaan johtaa suureen muutokseen", kertoo Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi.

Nesteen liikevoitosta jo yli 50 % tulee uusiutuvista tuotteista. Yritys on maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen Nesteen uusiutuvilla polttoaineilla vähensi maailman ilmastopäästöjä vuonna 2017 yhteensä 8,3 miljoonaa tonnia eli 8,3 miljardia kilogrammaa. Määrä vastaa kolmen miljoonan henkilöauton poistamista liikenteestä kokonaiseksi vuodeksi.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja

Lisätietoja: Sirpa Tuomi, markkinointijohtaja, puh. 010 458 8335, sirpa.tuomi(at)neste.com

Lue lisää:

#Dontchoke-kampanja
Video: Lauri Markkanen: #DontChoke – Play Your Part
Kuvia median käyttöön

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2017 Nesteen liikevaihto oli 13,2 miljardia euroa. Vuonna 2018 sijoituimme toiseksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

NBA-pelaajana ja nuorten urheilijoiden esikuvana minulla on velvollisuus toimia ilmastonmuutosta vastaan. Samalla haluan kannustaa myös muita ihmisiä ympärilläni pienentämään omaa hiilijalanjälkeään konkreettisilla teoilla. Meillä on Nesteen kanssa samat arvot, ja yhteinen tavoitteemme on luoda puhtaampi tulevaisuus tuleville sukupolville. Siksi Neste on luonnollinen kumppani minulle.
Koripalloilija Lauri Markkanen
#DontChoke tarkoittaa sitä, ettei suurten haasteiden kuten ilmastonmuutoksen edessä voi jäätyä pelikentällä, vaan täytyy uskaltaa tehdä vastuullisempi valinta. Aloittaa voi pienestä asiasta, joka voi aikanaan johtaa suureen muutokseen.
Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi