Neste ja Niemi yhteistyöhön – muuttojen kasvihuonekaasupäästöt vähenevät jopa 90 %
Neste Oyj, Lehdistötiedote, 19.9.2019 klo 8
Suomalainen voi nyt muuttaa puhtaammin. Suomen johtava muutto- ja logistiikka-alan palveluyritys Niemi Palvelut tarjoaa jatkossa asiakkailleen puhtaimman tavan muuttaa, ottamalla 100 %:sti jätteistä ja tähteistä valmistetun Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoaineen käyttöönsä kaikissa dieselautoissaan ja luopumalla fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Uudistuksen myötä Niemen asiakkaiden muuttojen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt vähenevät jopa 90 %.
“Alan markkinajohtajana haluamme näyttää suuntaa logistiikan päästöjen osalta. Tavoitteenamme on pudottaa sekä fossiilisten polttoaineiden käyttö että pienhiukkaspäästöt nollaan. Vastuullisuuden rooli asiakkaidemme arjessa kasvaa vauhdilla ja ympäristöstä huolehtiminen näkyy jo isossa osassa palveluitamme. Asiakas voi esimerkiksi avullamme kierrättää kaiken muutosta syntyvän jätteen, jolloin mitään ei päädy kaatopaikalle”, kertoo Niemi Palvelut Oy:n asiakassuhdejohtaja Juha Niemi.
Niemi tekee vuosittain noin 35 000 koti- ja yritysmuuttoa. Muuttamisen päästöistä valtaosa syntyy ajokilometreistä, joita Niemellä kertyy vuosittain arviolta kolme miljoonaa kilometriä. Kasvihuonekaasupäästöiksi muutettuna tämä tarkoittaa 2,1 miljoonaa kiloa päästöjä. Vaihtamalla fossiilisen polttoaineen uusiutuvaan vaihtoehtoon päästövähennykset vastaavat käytännössä esimerkiksi noin 700 henkilöauton poistamista liikenteestä vuodeksi.
“Neste MY uusiutuvan dieselin myötä voimme luvata asiakkaillemme Suomen puhtaimmat muutot, ja lopettaa fossiilisten polttoaineiden käytön. Viidesosa autoistamme kulkee jo biokaasulla, ja nyt otamme Neste MY uusiutuvan dieselin käyttöön kaikkiin dieselautoihimme, eli jäljellä olevaan 80 %:iin kalustostamme”, Niemi jatkaa.
Niemi ottaa samalla käyttöön Helsingissä Hankasuontiellä sijaitsevan logistiikkakeskuksensa yhteyteen Nesteen Oma Asema -palvelun, jossa työntekijät voivat tankata muuttoautot ennen liikkeellelähtöä. Turhia ajokilometrejä ja päästöjä ei näin synny tankkaamisesta.
Kotimaisen innovaation suosio on kasvussa
“Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii nopeita, heti toimivia ratkaisuja. Valitsemalla Neste MY uusiutuvan dieselin autoilija voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään merkittävästi, keskimäärin 90 % fossiiliseen dieseliin verrattuna. Yksityisten kuluttajien lisäksi monet logistiikka-alan yritykset ovat valinneet tämän vähäpäästöisen ja vastuullisen vaihtoehdon. Niemen valinta on osoitus vastuullisuuden merkityksestä yritykselle, ja on hienoa tehdä yhteistyötä heidän kanssaan”, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen johtaja Panu Kopra.
Neste MY uusiutuva diesel on Nesteen kehittämä suomalainen innovaatio, joka on valmistettu kokonaan jätteistä ja tähteistä. Neste MY uusiutuvaa dieseliä voi tankata Suomessa Nesteen asemaverkostosta lähes 50 asemalla, joilla valtakunnallisesti jo viidesosa autoilijoista valitsee sen fossiilisen dieselin sijaan. Pääkaupunkiseudun asemilla vaihtoehdon valitsee hieman useampi, lähes 30 % tankkaajista.
Neste Oyj
Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja (vt.)
Lisätietoja Neste MY uusiutuvasta dieselistä löydät täältä. Lähimmän Neste MY uusiutuvaa dieseliä myyvän Neste-aseman tiedot Suomessa löydät osoitteesta: www.neste.fi/asemahaku
Lisätietoja antavat:
Panu Kopra, Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen johtaja. Yhteydenotot Nesteen mediapäivystyksen kautta, p. 050 458 5076 / media@neste.com (avoinna arkisin 8.30-16.00)
Juha Niemi, Niemi Palvelut Oy:n asiakassuhdejohtaja, p. 040 040 2307 / juha.niemi@niemi.fi
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2019 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com
Niemi lyhyesti
Niemi Palvelut Oy on Suomen johtava muutto- ja logistiikka-alan palveluyritys. Huolehdimme vuosittain noin 35 000 muuttoa ja 60 000 muuta palveluprojektia. Tarjoamme asiakkaillemme Suomen puhtaimpia muutto- ja logistiikkapalveluita. Kalustostamme 100 % toimii uusiutuvalla polttoaineella: noin 20 % kotimaisella biokaasulla ja loput 80 % Neste MY uusiutuvalla dieselillä. Olemme rakentaneet oman kierrätysjärjestelmän, jonka avulla muutoissa tarpeettomiksi jäävät tavarat ja materiaalit lajitellaan ja kierrätetään vastuullisesti ja oikein jätelakiin kirjatun etusijajärjestyksen mukaisesti. Niemen kierrätyspalvelun kautta kulkevasta tavarasta mitään ei mene kaatopaikalle. Lisätietoa: www.niemi.fi