• news.cision.com/
  • Neste/
  • Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki 2020 viivästyy koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi - vain kriittisimmät huoltotyöt voidaan tehdä kuluvan vuoden huhti - kesäkuun 2020 aikana

Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki 2020 viivästyy koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi - vain kriittisimmät huoltotyöt voidaan tehdä kuluvan vuoden huhti - kesäkuun 2020 aikana

Report this content

Neste Oyj, Lehdistötiedote, 23.3.2020 klo 8

 

Suomen hallitus on todennut Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi. Hallitus on linjannut toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa pandemian leviämistä. Nämä toimenpiteet on saatettu voimaan valmiuslain, tartuntatautilain ja muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Vastaavia toimenpiteitä ja rajoituksia on otettu laajasti käyttöön myös ulkomailla. Koronaviruspandemian sekä siihen liittyvien poikkeuksellisten ja laajojen toimenpiteiden vuoksi Porvoon jalostamon suurseisokin 2020 toteuttaminen estyy ja viivästyy.

 

Poikkeusolojen vallitessa yhtiön toiminnan tärkeimpänä tavoitteena on turvata työntekijöidemme, asiakkaidemme, urakoitsijoidemme ja heidän aliurakoitsijoidensa ja muiden ulkoisten yhteistyökumppaneidemme terveys ja turvallisuus sekä varmistaa jalostamotoiminnan jatkuvuus ja tuotteiden toimitukset asiakkaille.

 

Edellä mainittujen Nesteen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevien seikkojen vuoksi seisokki on toteutettava aiemmasta suunnitelmasta poiketen vaiheittain. Nykyisen arvion mukaan Porvoon jalostamolla voidaan toteuttaa kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa ainoastaan jalostamon toiminnan kannalta kaikkein kriittisimmät huoltotyöt ja lakisääteiset tarkastukset laajan suurseisokin sijaan. Loppuvaiheen huoltotöiden ja investointien osalta seisokin suunnittelu käynnistetään uudelleen. Uusi toteutusajankohta määritellään kuluvan vuoden kolmannen kvartaalin loppuun mennessä.

 

Yhtiö on aiemmin arvioinut, että Porvoon jalostamon alkuperäisellä suurseisokilla olisi ollut 220 miljoonan euron negatiivinen vaikutus yhtiön vuoden 2020 vertailukelpoiseen liikevoittoon. Ensimmäisen vaiheen toteutuksella arvioidaan olevan noin 85 miljoonan euron negatiivinen vaikutus yhtiön vertailukelpoiseen liikevoittoon pääasiassa vuoden 2020 toisella neljänneksellä, joskin nykyinen liiketoimintaympäristö on poikkeuksellinen ja luo epävarmuutta. Seisokin loppuvaiheen töiden odotetaan valmistuvan vuonna 2021 ja niiden negatiivinen vaikutus yhtiön vertailukelpoiseen liikevoittoon arvioidaan viimeistään helmikuussa 2021.

 

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja, vt.

Lisätietoja: Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen, puh. 050 458 5076 / media@neste.com

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2019 Nesteen liikevaihto oli 15,8 miljardia euroa. Vuonna 2020 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com

 

Tilaa