• news.cision.com/
  • Neste/
  • Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Nesteen varsinaiselle yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset Nesteen varsinaiselle yhtiökokoukselle

Report this content

Neste Oyj, Pörssitiedote, 31.1.2024 klo 08.30

Neste Oyj:n yhtiökokouksen 4.4.2013 päätöksen mukaan asetettu osakkeenomistajien nimitystoimikunta on toimittanut yhtiön hallitukselle ehdotuksensa vuoden 2024 varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Hallituksen jäsenet

Nimitystoimikunta ehdottaa, että Matti Kähkönen valittaisiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi. Hänen lisäkseen hallitukseen ehdotetaan valittavan uudelleen John Abbott, Nick Elmslie, Just Jansz, Heikki Malinen, Eeva Sipilä sekä Johanna Söderström. Sipilä esitetään valittavaksi hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenmäärä olisi kymmenen ja uusiksi jäseniksi valittaisiin Conrad Keijzer, Pasi Laine ja Sari Mannonen.

Nykyisistä hallituksen jäsenistä Kimmo Viertola, joka on toiminut yhtiön hallituksessa vuodesta 2023, on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä uudelleenvalintaan seuraavalle hallituksen toimikaudelle. "Haluamme kiittää Kimmoa hänen panoksestaan Nesteen hyväksi hallituksessa ja tarkastusvaliokunnassa", sanoo nimitystoimikunnan puheenjohtaja Maija Strandberg.

Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin ja ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Uusien ehdokkaiden lyhyt esittely on tämän tiedotteen liitteenä. Lisätietoja nimitystoimikunnan ehdottamista henkilöistä on lisäksi annettu yhtiön internetsivuilla www.neste.com.

Hallituksen jäsenten valintamenettelyn osalta osakkeenomistajien nimitystoimikunta suosittaa, että osakkeenomistajat ottavat yhtiökokouksessa kantaa ehdotukseen yhtenä kokonaisuutena. Tämä suositus perustuu siihen, että yhtiössä on pohjoismaisen hallintomallin mukainen hallituksen ulkopuolinen osakkeenomistajien nimitystoimikunta. Nimitystoimikunnan tehtävänä on varmistaa, että hallituksen yksittäisten jäsenehdokkaiden pätevyyden lisäksi myös ehdotettavalla hallituksella kokonaisuutena on yhtiön kannalta paras mahdollinen osaaminen ja kokemus ja että hallituksen kokoonpano täyttää myös muut hallinnointikoodin pörssiyhtiölle asettamat vaatimukset.

Hallituspalkkiot

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta toteaa, että nyt tehty palkkioehdotus liittyy ohjelmaan, jolla hallituksen palkkiot saatetaan markkinatasolle vuoteen 2026 mennessä osana hallituspalkkioiden pitkäjänteistä saattamista verrokkiyhtiöiden vertailukelpoiselle tasolle. Nimitystoimikunta tuo tätä tarkoittavat ehdotukset vuosittain yhtiökokoukselle nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaisesti.

Kiinteämääräisten vuosipalkkioiden korottamisen lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että aiemmin käytössä olleista valiokuntapalkkioista luovutaan palkkiorakenteen yksinkertaistamiseksi alla olevan mukaisesti. 

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenille tulevalla toimikaudella maksettavista palkkioista on seuraava (vuoden 2023 palkkiot suluissa):

Vuosipalkkiot:

Hallituksen jäsenille maksetaan vuoden 2024 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä alkavalta ja vuoden 2025 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta seuraavat kiinteämääräiset vuosipalkkiot: 

  • hallituksen puheenjohtajalle 135 000 euroa (95 000), 
  • hallituksen varapuheenjohtajalle 75 000 euroa (60 000),
  • tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 75 000 euroa (60 000) siinä tapauksessa, ettei hän samalla toimi hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana, ja
  • hallituksen jäsenelle 60 000 euroa (45 000). 

Kokouspalkkiot:

Yllä mainittujen kiinteämääräisten vuosipalkkioiden lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan hallituksen tai valiokunnan kokouksiin osallistumisesta kokouspalkkiota seuraavasti:

  • 1 000 euroa (1 000) kokoukselta, mikäli kokous on hallituksen jäsenen kotimaassa, 
  • 2 000 euroa (2 000) kokoukselta, mikäli kokous on samassa maanosassa kuin hallituksen jäsenen kotimaa, ja
  • 3 000 euroa (3 000) kokoukselta, mikäli kokous on eri maanosassa kuin hallituksen jäsenen kotimaa.
  • Puhelimen tai muun tietoliikenneyhteyden avulla pidetystä kokouksesta maksetaan jäsenen kotimaassa pidetyn kokouksen palkkion mukaisesti.
  • Lisäksi hallituksen jäsenille korvataan matka- ja majoituskustannukset yhtiön yleisen matkustussäännön mukaisesti.

Maksaminen osakkeina:

Osa kiinteämääräisestä vuosipalkkiosta maksetaan markkinoilta hankittavina Neste Oyj:n osakkeina seuraavasti: 

Kiinteämääräisestä vuosipalkkiosta 40 % maksetaan osakkeina ja loput rahana. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Osakkeet hankitaan suoraan hallituksen jäsenten lukuun kahden viikon kuluessa Neste Oyj:n osavuosikatsauksen 1.1.-31.3.2024 julkistamista seuraavasta Helsingin pörssin kaupankäyntipäivästä alkaen. Jos osakkeiden hankkimista ja/tai toimittamista ei toteuteta yhtiöön tai hallituksen jäseneen liittyvän syyn vuoksi, maksetaan palkkio kokonaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden hankkimisesta mahdollisesti aiheutuvasta varainsiirtoverosta.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano ja päätöksenteko

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta muodostettiin 6.9.2023. Siihen kuuluvat yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti syyskuun ensimmäisen arkipäivän tilanteen mukaan kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajat: finanssineuvos Maija Strandberg valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosastolta nimitystoimikunnan puheenjohtajana sekä sijoitusjohtaja Timo Sallinen Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmasta, toimitusjohtaja Jouko Pölönen Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisesta ja Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen.

Nimitystoimikunta teki yllä mainitut ehdotukset yksimielisesti. Hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen ei osallistunut päätöksentekoon, kun nimitystoimikunta teki ehdotuksen hallituksen puheenjohtajasta tai hallituksen jäsenten palkkioista.

Nimitystoimikunnan ehdotukset tullaan sisällyttämään Nesteen yhtiökokouskutsuun, joka julkaistaan myöhemmin.

Neste Oyj

Susanna Sieppi
Viestintä- ja brändijohtaja (vt.)

Lisätietoja: Nimitystoimikunnan puheenjohtaja, finanssineuvos Maija Strandberg, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto, puh. 0295 160 981

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kiertotalouden vauhdittamiseksi. Yhtiö jalostaa jätteitä, tähteitä ja innovatiivisia raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi.

Maailman johtavana uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottajana sekä polymeerien ja kemikaalien valmistukseen tarkoitettujen uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineisiin perustuvien syöttöaineratkaisujen edelläkävijänä, Neste auttaa asiakkaitaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 20 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. 

Yhtiön tavoitteena on tehdä Porvoon öljynjalostamosta Euroopan vastuullisin jalostamo vuoteen 2030 mennessä.  Neste on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä ja aikoo vähentää myymiensä tuotteiden päästöintensiteettiä 50 prosentilla vuoteen 2040 mennessä. Neste on myös asettanut korkeat tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle, ihmisoikeuksille ja toimitusketjulle. Yhtiö on valittu toistuvasti Dow Jonesin kestävän kehityksen indekseihin ja maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Vuonna 2022 Nesteen liikevaihto oli 25,7 miljardia euroa. Lue lisää: neste.fi