Dell Technologiesin innovaatioindeksi: Yritykset luulevat olevansa innovatiivisempia kuin ovatkaan – Suomen vastaajista valtaosa uskoo, että teknologia auttaa saavuttamaan innovaatiotavoitteet
Yleisesti yrityksillä on uskoa innovointikykyihinsä ja -kulttuuriinsa.
TIEDOKSI MEDIALLE
Nostoja tuloksista
- 84 % (Suomi: 80 %) yrityksistä kokee, että niillä on eläväinen innovointikulttuuri.
- 79 % (Suomi: 82 %) yrityksistä on sitä mieltä, että heidän liiketoimintansa on hyvin suojattu talouden heilahteluilta.
- Yritysten näkemyksissä innovointikyvystä ja innovaation toteuttamisesta on kuitenkin kuilu: Vain 18 % (Suomi: 18 %) organisaatioista on määritelty innovaatiojohtajiksi ja -mukautujiksi.
- 64 % (Suomi: 78%) on yhtä mieltä siitä, että heidän yrityskulttuurinsa estää heitä itseään olemasta niin innovatiivisia kuin he haluaisivat olla.
On tärkeää kuroa umpeen kuilu innovaatiokäsityksen ja innovaation toteuttamisen välillä: innovaatiojohtajiksi ja -omaksujiksi määritellyt organisaatiot kiihdyttävät innovaatiotoimintaansa 2,2 kertaa todennäköisemmin haastavissa taloudellisissa olosuhteissa.
Tutkimus pohjautuu 6 600 vastaajan haastatteluun yli 45 maassa. Vastaajina ovat olleet suurten ja keskisuurten yritysten IT-päättäjät tai innovaatioita yrityksissä edistävät toimijat. Tutkimuksen toteutti riippumaton markkinatutkimusyhtiö Vanson Bourne.
Suomesta kyselyyn vastasi 50 vastaajaa. Heistä 40 vastaajaa (80 %) pitää yrityksen kulttuuria innovatiivisena tai erittäin innovatiivisena. Kuitenkin 29 (58 %) ei ole varma, onko yritys 3–5 vuoden kuluttua enää vakavasti otettava toimija markkinalla.
Oletusten ja todellisuuden välinen kuilu
Dell Technologiesin teettämän innovaatioindeksin mukaan valtaosa (84 %) yrityksistä uskoo, että heidän yrityksessään on eläväinen innovaatiokulttuuri. Tarkemmin tuloksia analysoitaessa käy kuitenkin ilmi, että henkilöstön valmiuksissa ja yrityksen prosesseissa tai teknologioissa on parantamisen varaa. Vain 18 prosenttia vastanneista voitiin määritellä kategorioihin innovaatiojohtajat (Innovation Leaders) tai -mukautujat (Adopters). Yritysten näkemysten ja todellisuuden välillä on siis kuilu.
Tulokset ovat merkittäviä, sillä yritykset, joilla on valmiudet luoda innovaatioita, tekevät niitä 2,2 kertaa todennäköisemmin talouden taantumissa. Kahteen alimpaan kategoriaan, seuraajiin (Innovation Laggards) ja perässätulijoihin (Followers), kuuluvat yritykset, joita oli 39 prosenttia vastaajista. Niiden kehitys todennäköisemmin hidastuu vaikeina aikoina.
Keskikastiin, innovaatioiden arvioijiin (Innovator Evaluators), kuuluu 43 prosenttia vastaajista.
Kehitettävää on innovaatiojohtamisessa ja innovaatiotoiminnan linjaamisessa vastaamaan yrityksen tavoitteita.
Myllerryksissä innovointi on tärkeää
Haastavina aikoina innovointi on tärkeämpää kuin koskaan. Yritysten täytyy pysyä mukana jatkuvassa muutoksessa ja taistella maailmanlaajuisen taantuman, toimitusketjun haasteiden ja muiden tekijöiden aiheuttamia vastatuulia vastaan. Kestävä, kohdennettu, skaalautuva ja kulttuurinen innovointi edistää kasvua ja suojaa yrityksiä haasteilta, jotka muutoin saattaisivat nujertaa ne. Innovaatiot eivät voi olla vain hauska sivuprojekti.
“Liiketoiminnassa esiintyy selkeä yhtälö: innovatiivinen idea ja teknologia, joka on valjastettu osaksi sitä, muuttavat maailmaa. Samalla syntyy riippuvuussuhteita, jotka voivat tulla yllätyksenä organisaatioille. Yritykset luulevat usein, että idea on pääasia. Ne odottavat seuraavaa mullistavaa älynväläystä. Kuitenkin pienet, käytännölliset ideat johtavat kohti suurempaa tuottavuutta, taloudellista kannattavuutta ja tarkoitusta. Yritykset eivät saa unohtaa oikeita prosesseja ja teknologioita. Arvoa syntyy vain silloin, kun nämä kaikki kolme tekijää on mukana”, sanoo Riikka Salminen, Suomen Dell Technologiesin toimitusjohtaja.
Organisaatiot tarvitsevat apua kehittääkseen innovaatiokulttuuria, jossa kaikkien ideat voivat vaikuttaa ja jossa kannustetaan oppimaan epäonnistumisen kautta. Keskiarvoisesti kaikkien kyselyyn vastanneiden maiden yritykset tiedostavat ja luottavat kykyynsä toimia näin: yli kolme neljäsosaa, 78 prosenttia, uskoo, että ihmiset tulevat yritykseen osittain siksi, että he uskovat saavansa valtuudet innovoida. Suomessa vastaava luku on 74 prosenttia, 37 vastaajaa.
Yritysten täytyy kuitenkin korjata innovaatiokuilunsa. Vastaajista 59 prosenttia (Suomi: 70 %, 35 vastaajaa) uskoo, että ihmiset lähtevät yrityksestä siksi, etteivät he ole päässeet innovoimaan niin paljon kuin he olisivat toivoneet. Kaikista vastaajista 64 prosenttia (Suomi: 78 %, 39 vastaajaa) sanoo, että heidän yrityskulttuurinsa estää heitä olemasta niin innovatiivisia kuin he haluaisivat tai voisivat olla.
Prosessit kuntoon
Henkilöstöön liittyvien muutosten lisäksi yritysten olisi myös tarkasteltava, miten ne voivat parantaa innovointiin liittyviä prosessejaan. Vastaajien tiimien ensisijainen este innovoinnille on ajan puute. Tämä on vahva viesti ylimmälle johdolle prioriteettien muuttamiseksi. Tällä hetkellä 68 prosenttia (Suomi 84 %, 42 vastaajaa) kaikista vastaajista sanoo, että heidän johtajansa keskittyvät enemmän liiketoiminnan päivittäiseen pyörittämiseen kuin innovointiin. Ilman todellista sekä näkyvää sitoutumista johtajatasolla kunnianhimoiset ja ammattitaitoiset henkilöt eivät voi saavuttaa täyttä potentiaaliaan innovoinnissa.
Paremmat tulokset voidaan saavuttaa myös, jos innovaatiotoimintaa jäsennetään paremmin. Vaikka innovointia saatetaan sen luonteen vuoksi pitää orgaanisena, tilapäisenä pyrkimyksenä, 63 prosenttia innovaatiojohtajista ja -päättäjistä sanoo, että heidän innovaatioitaan ohjataan erityisten ja kohdennettujen hankkeiden avulla.
Teknologian täytyy palvella innovaatioita
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että teknologia voi mahdollistaa innovoinnin ja siinä jälkeen jäämisellä on seurauksia. Valtaosa, 86 prosenttia (Suomi: 84 %, 42 vastaajaa), etsii aktiivisesti teknologiaa, joka auttaa heitä saavuttamaan innovaatiotavoitteensa. Sitä vastoin 57 prosenttia (Suomi: 66 %, 33 vastaajaa) uskoo, että heidän teknologiansa ei ole huippuluokkaa ja pelkää jäävänsä jälkeen kilpailijoistaan.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, missä organisaatiot ovat edistyneet ja missä ne kohtaavat esteitä viidellä innovaatiokatalysaattorilla: multicloud, edge, moderni datainfrastruktuuri, työn monipaikkaisuus ja kyberturvallisuus. Lähes kaikilla aloilla suurin este innovoinnin edistymiselle on monimutkaisuus.
Nämä vaikeudet näkyvät innovaatiotoiminnan yleisimmin mainituissa maailmanlaajuisissa esteissä:
1. Kasvavat pilvipalvelukustannukset
2. Vaikeudet integroida liiketoiminnan kokonaisarkkitehtuuri IT-infrastruktuurin arkkitehtuuriin.
3. Sovellusten siirtämisessä uusiin pilviympäristöihin kuluu aikaa ja rahaa.
4. Kyberturvauhat: ei voida innovoida datan ja turvattomien reunalaitteiden avulla
5. Reunalaskentaan tarvittavan IT-infrastruktuurin ja dataprosessoinnin puute.
Voit tutustua tutkimuksen tuloksiin myös visuaalisessa muodossa täällä.