Helen sähköverkko Oy varmistaa sähkönjakelun Bookitin jatkuvuudenhallinnan avulla

Report this content

Tiedotusvälineille 13.10.2017

– Control Room -ratkaisu tehostaa viankorjausta sähkökatkosten aikana

Helsingin alueen sähkönjakelua hoitava Helen Sähköverkko Oy on ottanut käyttöönsä Control Room -ratkaisun, jonka avulla vikojen korjaaminen ja siihen liittyvä yhteydenpito hoituvat jatkossa aiempaa tehokkaammin.

Käytännössä Control Room -ratkaisu mahdollistaa sen, että esimerkiksi sähkökatkoksen sattuessa viesti ongelmasta saadaan välittömästi ja luotettavasti tarvittaville avainhenkilöille, kuten vian korjaajille, siitä vastaaville johtajille ja viestinnälle. Aiemmin käyttökeskuksen piti soitella kaikille näille tahoille vuoron perään, mikä vei aikaa varsinaisen korjausprosessin edistämiseltä.

”Jo pelkästään Helsingissä on keskimäärin 35 merkittävämpää sähköjakelunkeskeytystä vuosittain, eikä niiden ajankohtaa voi ennustaa. Siksi meille on erittäin tärkeää, että saamme viankorjauksen pikaisesti käyntiin minä vuorokauden aikana tahansa. Bookitin Control Room ratkaisee asian kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti”, kertoo Helen sähköverkko Oy:n käytönsuunnittelupäällikkö Ari Sipiläinen.

Jatkuvuudenhallinta on nouseva teema Helen sähköverkko Oy:n lisäksi monissa muissakin yrityksissä, joiden toimintaa uhkaavat ulkoisista syistä johtuvat keskeytykset, joten kysyntää Control Roomin tyyppiselle ratkaisulle riittää. Perusajatuksena jatkuvuudenhallinnan taustalla on se, että normaalien olosuhteiden toiminta on viritetty sellaiselle tasolle, että poikkeustilanteissakin voidaan jatkaa palveluntarjontaa normaaliin tapaan.

”Sekä Suomessa että maailmalla ollaan nyt valtavan kiinnostuneita jatkuvuudenhallinnan ratkaisuista ja meille on kunnia-asia päästä pilotoimaan Control Roomia juuri Helen sähköverkon kanssa, joka on omalla alallaan erittäin edistyksellisenä ja vastuullisena tunnettu toimija”, kertoo Bookitin kehitysjohtaja Jouko Järvinen.

Control Room -ratkaisu otetaan Helen sähköverkko Oy:ssä virallisesti käyttöön lokakuun 2017 aikana.

Lisätietoja:

Jouko Järvinen, Development Director, Bookit
jouko.jarvinen@bookit.net
040 735 3763

Bookit on vuonna 1999 perustettu mobiiliteknologiayritys, joka tuottaa ratkaisuja monikanavaiseen asiakasviestintään sekä asiakaskokemuksen parantamiseen. Bookitin teknologialla on yli 120 kansainvälistä patenttia. Bookit toimii Helsingissä, Tukholmassa ja Dallasissa Yhdysvalloissa.

Avainsanat:

Tilaa