Jakeluyhtiö Suomi epäilee Postin käyttävän markkina-asemaansa väärin

Tiedotusvälineille 19.12.2017

Jakeluyhtiö Suomi on tiistaina 19.12.2017 pyytänyt Kilpailu- ja kuluttajavirastoa tutkimaan, rikkooko Posti voimassa olevia kilpailusääntöjä jakelumarkkinalla. Jakeluyhtiö Suomi epäilee Postin noudattavan kilpailua eliminoivaa strategiaa, jolla se pyrkii sitomaan asiakkaansa käyttämään pelkästään omia palveluitaan juuri avautumassa olevalla posti- ja jakelumarkkinalla.

Suomalaisten lehtitalojen omistaman Jakeluyhtiö Suomen näkemyksen mukaan Postilla on määräävä markkina-asema ainakin kirjeiden jakelussa, lehtien päiväjakelussa sekä osoitteellisessa suorajakelussa valtakunnallisesti.

Erityisesti epäilys kohdistuu siihen, että Posti pyrkii hinnoittelu- ja toimintamallimuutoksillaan rajoittamaan asiakkaan valinnanvapautta ja sitä kautta eliminoimaan kilpailua. Postilla on lisäksi hallussaan tuotannontekijöitä, kuten esimerkiksi postilokerojärjestelmä, johon kilpailijoilla ei tällä hetkellä ole pääsyä.

”Juuri avautumassa olevalla postimarkkinalla on tärkeää, että valintamahdollisuus on aidosti asiakkaan käsissä. Haluamme tällä toimenpidepyynnöllä varmistaa, että posti- ja jakelumarkkina kehittyy oikeaan suuntaan, ja maksavilla asiakkailla on vapaus valita jakelukumppaninsa”, Jakeluyhtiö Suomen toimitusjohtaja Marko Toivari sanoo.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Marko Toivari, Jakeluyhtiö Suomi Oy, p. 0207 199 720

Jakeluyhtiö Suomi on suomalaisten mediatalojen omistama yritys, jonka verkosto työllistää lähes 3 000 jakajaa osa-aikaisesti. Verkostomme tavoittaa noin puolet suomalaisista kotitalouksista ja suuren osan yrityksistä joka päivä. Tarjoamme Suomen jakelumarkkinaan kilpailukykyisiä kotijakelupalveluita erityisesti osoitteellisen kirjeen, lehtien, pienpakettien ja kohdennetun osoitteettoman mainosviestinnän jakeluun. Olemme aktiivisia myös täysin uudenlaisten jakelutuotteiden ja -konseptien kehittämisessä. www.jakeluyhtio.fi 

Avainsanat:

Tilaa