Pilvipohjaisten sovellusten käyttö on kielletty joka kolmannessa suomalaistoimistossa

Report this content

Evernoten selvityksen mukaan alle 30-vuotiaat työntekijät saavat luvan pilvisovellusten käyttöön helpoimmin.

Tiedotusvälineille 11.3.2014

Peräti joka kolmas suomalainen toimistotyöntekijä ei saa ottaa käyttöönsä ulkopuolisia pilvipohjaisia palveluita ja sovelluksia työtehtävien hoitamiseen. Suurissa, yli 100 työntekijän yrityksissä, luku on vielä suurempi: 43 % työntekijöistä ei saa ottaa tällaisia sovelluksia käyttöönsä. Ulkopuolisilla pilvisovelluksilla tarkoitetaan verkosta ladattavia palveluita, kuten Google Drive, Dropbox ja Evernote.

Tiedot käyvät ilmi muistiinpanosovelluksia kehittävän Evernoten teettämästä pohjoismaisesta kyselystä. Kyselyyn vastanneista suomalaisista kaksi kolmasosaa saa käyttää työssään erilaisia pilvipohjaisia sovelluksia. Joka neljännellä vastaajalla on selkeä lupa, mutta lähes puolet (45 %) vastaajista ilmoitti, ettei ole saanut virallista lupaa, jos ei kieltoakaan. Sovelluksia saa siis käyttää oman harkinnan mukaan.

Selviä eroja sovellusten käyttöönotossa löytyy ikäryhmittäin. Nuorista 25-29-vuotiaista vastaajista useampi kuin joka kolmas (36 %) on saanut selkeän luvan sovellusten käyttöönottoon. 30-39-vuotiaista vastaajista vain noin joka viides (22 %) on saanut luvan, ja 40-45-vuotiaista vain noin joka seitsemäs (14 % vastaajista).

”Tämä voi johtua siitä, että koska nuoret ovat jo varsin tottuneita käyttämään erilaisia pilvisovelluksia omien asioiden hoitoon ja havainneet ne käteviksi, he ehkä herkemmin tulevat ehdottaneeksi asiaa esimiehilleen. Jos on tottunut esimerkiksi arkistoimaan tärkeät dokumentit palveluun, joka on käytettävissä kaikilla päätelaitteilla mobiilista pöytäkoneeseen, miksei samaa helppoutta arvostaisi työympäristössäkin”, Evernoten Euroopan-toimintoja johtava Cristina Riesen (General Manager, Europe) pohtii.

Suosituimmat pilvipohjaiset sovellukset ovat Google Drive, jota käyttää töissään 53 % vastaajista, sekä Dropbox, jota käyttää 13 % vastaajista. Vapaa-ajalla käytetään samoja sovelluksia: 56 % vastaajista hoitaa Google Drivella omia asioitaan, 22 % Dropboxilla.

Evernote teetti kyselyn työn tekemisestä ja tuottavuustyökalujen käyttämisestä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa helmikuun lopulla. Kyselyyn vastasi yhteensä noin 800 25-45-vuotiasta tietotyöntekijää.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Outi Vainionkulma, Netprofile Finland Oy

p. 050 339 7408

outi@netprofile.fi

Evernote rakentaa tuotteita ja sovelluksia, jotka auttavat ihmisiä muistamaan kaiken, työskentelemään tehokkaasti ja saavuttamaan tavoitteensa sekä työssä että vapaa-aikana. Yksityisomistuksessa olevan ja globaalisti toimivan Evernoten pääkonttori on Redwood Cityssä Kaliforniassa ja sillä on toimipisteitä ympäri maailman. Lisätietoa Evernotesta ja sen tuotteista osoitteessa www.evernote.com.

Avainsanat:

Tilaa