• news.cision.com/
  • NETPROFILE/
  • Ville Veikkolaisesta Readpeakin maajohtaja – ohjelmallisella natiivimainonnalla haetaan kansainvälistä kasvua

Ville Veikkolaisesta Readpeakin maajohtaja – ohjelmallisella natiivimainonnalla haetaan kansainvälistä kasvua

Report this content

Ruotsissa kovaan kasvuun lähteneen suomalaisen Readpeakin kotimaan maajohtajana on aloittanut ohjelmallisen mainonnan konkari Ville Veikkolainen. Tavoitteena on Suomen liikevaihdon tuplaaminen kolmessa vuodessa.

Maajohtajana Veikkolaisen tehtäviin kuuluu tunnettuuden ja kumppanuuksien kehittäminen Suomessa. Lisäksi hänen vastuullaan on kansainvälistä laajentumista tukevien maaorganisaatioiden rakentaminen. Readpeak avasi toimiston Tanskaan joulukuussa ja seuraavaksi katse kohdistuu Norjaan. 

“Meillä on Pohjoismaissa yli 2000 brändiä asiakkaana, ja Ruotsissa olemme jo saavuttaneet roolin toisiksi suurimpana ohjelmallisen natiivimarkkinoinnin toimijana. Meillä on varsin hyvä asema markkinoilla ja olemme tyytyväisiä, että saamme Villen kasvattamaan liiketoimintaa Suomessa entisestään”, Readpeakin toimitusjohtaja Tomas Forsbäck sanoo.

Readpeak tavoittelee liikevaihtonsa kaksinkertaistamista Suomessa lähivuosien aikana. Vuoden 2021 kokonaisliikevaihto oli 2,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuoteen verrattuna on peräti 58,8 prosenttia. Yrityksen ennusteen mukaan vuodelle 2022 kasvua tulee yli 70 prosenttia. Seuraavan vuoden aikana tavoitteena on laajentaa liiketoimintaa kymmeneen markkina-alueeseen sekä kasvattaa henkilöstömäärä viiteenkymmeneen. Tällä hetkellä Readpeak työllistää 11 henkeä. 

“Kasvuun tarvitaan pieni maaorganisaatio per markkina, jotta voidaan varmistaa, että meillä on paras mahdollinen ymmärrys paikallisesta kentästä ja asiakaskunnan tarpeista. Skaalan kasvaessa tarvitsemme lisää väkeä myös markkinoinnin ja teknologiakehityksen tiimeihimme”, Veikkolainen kertoo.

Readpeakin ytimessä on sen sisäisesti kehitetty koneoppimisjärjestelmä, jonka avulla kampanjoiden tekeminen, jakelu ja optimointi sujuvat vaivattomasti. Readpeak pyrkii erottautumaan selkeällä ja helppokäyttöisellä itsepalvelualustalla ja nopealla asiakaspalvelulla, joka on valtti etenkin kansainvälisellä markkinalla. Käyttäjän kysymyksiin ja haasteisiin reagoidaan parhaimmillaan muutamassa minuutissa tämän omalla kielellä, mikä on selkeä kilpailuetu.
 

Natiivimainonnan kysyntä kasvussa

Logistiikkainsinööriksi alun perin kouluttautuneella Veikkolaisella on runsaasti kokemusta myynnistä sekä ohjelmallisesta mainonnasta mm. Sanoma Median ja Schibsted Media Groupin palveluksessa. Ymmärrys asiakkaiden muuttuvista tarpeista ja kipukohdista on eduksi, sillä harva enää haluaa ostaa mainontaa puhelimeen tarttumalla.

“Ohjelmallisella mainonnalla on kasvava rooli suomalaisessa mediaostamisessa. Lisäksi tuloksia ohjaavaan natiivimainontaan ollaan halukkaita panostamaan aiempaa enemmän. Asiakkaat kaipaavat entistä suurempaa kontrollia, jotta omasta budjetista on mahdollista saada kaikki hyödyt irti, ja sen takia erilaisia ostojärjestelmiä suositaan. Meidän roolimme on auttaa markkinoijia tekemään työnsä mahdollisimman hyvin, ja siksi kehittyneet algoritmimme auttavat parhaimman mahdollisen klikkihinnan ja suorituskyvyn saavuttamisessa”, Veikkolainen kertoo.

Suomessa Readpeakin asiakkaita ovat markkinointi-, mainonta-, media- ja viestintätoimistot. Kasvava trendi on, että ohjelmallisen oston osaamista haalitaan myös suoraan yritysten sisäisiin markkinointitiimeihin. Readpeakin tavoitteena on palvella käyttäjiä kokemustasoon katsomatta.

“Älykkäät algoritmimme ohjaavat kampanjoiden onnistumista. Kehitämme palvelua yhä helppokäyttöisemmäksi ja selkeämmäksi. Kampanjan saa jo tällä hetkellä käyntiin jopa 15 minuutissa, jos materiaalit vain ovat valmiina”, Veikkolainen toteaa.

Kansainväliseen kasvuun noussut Readpeak haistelee tiukasti alan kansainvälisiä trendejä, jotta palvelu pysyy tulevaisuudenkestävänä ja asiakkaille parhaimpana mahdollisena ratkaisuna myös pitkällä tähtäimellä.

“Hyvä esimerkki tästä on se, että monet selaimet eivät enää tue kolmannen osapuolen evästeitä, joihin useat mainostyökalut ovat ennen luottaneet. Readpeak ei toteuta optimointia laisinkaan evästeiden avulla, joten olemme tässä edellä kilpailijoita jo nyt. Omni-kontekstuaalinen mainontamme huomioi sisällön kontekstin, mainospaikkojen tekniset kyvykkyydet, sekä kaiken käytössä olevan relevantin datan”, Forsbäck sanoo.

Älykkään teknologian ansiosta Readpeak laskuttaa klikkiperusteisesti ilman tiettyyn kokonaisbudjettiin sitoutumista. Lisäksi käyttäjä voi seurata kampanjan menestystä reaaliajassa ja tehdä tarvittavia muutoksia minuuteissa itse. Tämä tekee työkalusta poikkeuksellisen ketterän verrattuna perinteiseen mediaostamiseen, jossa asiakkaalla ei ole välttämättä lainkaan näkymää kampanjan suoriutumiseen tai mahdollisuutta vaikuttaa siihen.
 

Lisää Readpeakista:

Readpeak on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava natiivimainonnan alusta, jonka kautta on mahdollista tavoittaa miljoonia päivittäisiä lukijoita yli 1000 Pohjois-Eurooppalaisen uutismedian välityksellä. Vuonna 2014 perustetulla suomalaisella yrityksellä on toimipisteet Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Readpeakin asiakkaita ovat mm. BMW, Bosch-Siemens, Valio ja Eurocard. Vuonna 2021 yrityksen liikevaihto oli 2,7 miljoonaa euroa ja tällä hetkellä se työllistää 11 henkeä. Vuonna 2022 Readpeakin odotetaan saavuttavan 73 prosentin kasvun.
 

Haastattelupyynnöt:

Jenni Ahlapuro
jenni@netprofile.fi
040 527 9158

Tilaa

Multimedia

Multimedia