Webropol tähtää pörssiin uuden toimitusjohtajan Katri Perälän johdolla

Report this content

Online-kyselytutkimuksistaan tunnetun Webropolin tavoitteena on kasvaa Pohjois-Euroopan monipuolisimmaksi ja käytetyimmäksi asiakas- ja työntekijäkokemuksen kehittämisen palveluksi. Viime vuonna 20. juhlavuottaan viettäneen Webropolin liikevaihto on kasvanut viime vuosina tasaisesti ja tytäryhtiöitä on tänä päivänä Ruotsissa, Saksassa sekä Iso-Britanniassa. Uuden toimitusjohtajan myötä lähdetään hakemaan voimakkaampaa kasvua sekä Suomesta että kauempaa.

Webropolin nykyinen toimitusjohtaja, yrityksen perustaja ja omistaja Erik Romar siirtyy vuoden 2023 alusta yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi. DI, EMBA Katri Perälä (s. 1980) on Webropolin uusi toimitusjohtaja ja siirtyy Webropolille tietoliikennekonserni DNA:n liiketoimintajohtajan tehtävästä. Aiemmin Perälä on työskennellyt muun muassa Microsoftilla, Nokialla ja TeliaSoneralla sekä Suomessa että ulkomailla. 

”Haluamme kansainvälistyä, mikä edellyttää vahvistusta yrityksen ulkopuolelta”, Webropolin perustaja Erik Romar sanoo. “Haimme henkilöä, jolla on vahva koulutus ja kansainvälisen sekä tietoteknisen työkokemuksen lisäksi vahvaa myyntijohtamisen kokemusta. Orgaanisen kasvun lisäksi tähtäimessä on kasvaa myös toiminnan- tai yritysostojen kautta sekä listautuminen 3–5 vuoden kuluttua.” 

”Olen todella innoissani, että pääsen uudessa tehtävässäni valmistelemaan Webropolia pörssikuntoon ja rakentamaan kansainvälistä kasvua erittäin ammattitaitoisen ja osaavan tiimin kanssa”, sanoo Webropol Groupin uusi toimitusjohtaja Katri Perälä. ”Näinä muutoksen ja epävarmuuden aikoina on entistä tärkeämpää, että yritykset voivat tehdä tietoon pohjautuvia päätöksiä organisaation ja liiketoimintojen kehittämiseksi. Webropolin palvelut mahdollistavat tehokkaan tiedolla johtamisen”, Perälä toteaa.

”Onnistunut asiakas- ja henkilöstökokemuksen mittaaminen alkaa siitä, että palautetta voi antaa mahdollisimman vaivattomasti. Webropolin avulla palautteen keruu onnistuu helposti eri kanavista”, Perälä kertoo.

Webropolin automaattisesti päivittyvät online-dashboardit parantavat sisäistä tiedonkulkua ja tiedolla johtamista. Kun oikea tieto saadaan jaettua reaaliaikaisesti oikeille tahoille organisaatiossa, on tieto hyödynnettävissä ja asioihin voidaan reagoida nopeasti.

”Menestyneen yrityksen taustalla on tyytyväinen ja motivoitunut henkilöstö. Vain kerran vuodessa tehtävä henkilöstökysely ei ole enää tätä päivää. Työn tekemisen mallit muuttuvat. Työntekijöiden hyvinvoinnin ja työtyytyväisyyden kannalta on tärkeää, että henkilöstöä kuunnellaan aktiivisesti ja työntekijäkokemusta kehitetään. Webropol mahdollistaa jatkuvan seurannan ja kehittämisen, joka hybridityön lisääntyessä on entistä tärkeämpää”, Perälä sanoo.

Webropol investoi tuotekehitykseen merkittävän osan liikevaihdostaan ja kehittää palvelutarjoomaansa jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä asiakkaidensa kanssa.

”Asiakkaamme arvostavat palvelumme monipuolisuutta ja tarjoamiamme lisäpalveluita. Whistleblower-direktiivin kansallinen täytäntöönpano on aktivoinut nykyisiä ja uusia asiakkaita Webropolin mahdollistaman anonyymin ilmoituskanavan käyttöönottoon,” kertoo Perälä. ”Kehitämme ja laajennamme palveluvalikoimaamme tarjotaksemme entistä parempia keinoja parantaa asiakas- ja henkilöstökokemusta. Tekoäly tulee mahdollistamaan entistä monipuolisempia toiminnallisuuksia.”

”Kansainvälisen kasvun rakentamiseksi palvelumme on oltava ominaisuuksiltaan globaali edelläkävijä. Yksikään asiakas ei ole liian suuri tai liian pieni. Webropol mukautuu erilaisiin asiakastarpeisiin”, Perälä sanoo.

Erik Romar perusti Webropolin vuonna 2002 Helsingin Haagassa toimistoksi muutetussa elokuvateatterissa. Hänellä oli tarve saada asiakaskunnalta nopeammin ja monipuolisemmin tietoa yritystensä toiminnan kehittämiseksi. Webropol on markkinajohtaja Suomessa, ja palvelulla on yli 70 000 käyttäjää eri puolilla maailmaa. Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna yli 5 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus on yli 60 prosenttia.

Lisätietoja antavat: 
Toimitusjohtaja Katri Perälä, Webropol, 044 11 00 11, katri.perala@webropol.fi
Hallituksen puheenjohtaja Erik Romar, Webropol, 040 170 5979, erik.romar@webropol.fi 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia