NISSAN DELTAWING DEBYTOI LE MANSISSA
Joka neljännessä autossa on Nissan-moottori Le Mansin 24 tunnin kisassa
DeltaWing on mukana tulevana viikonloppuna LeMansin legendaarisessa 24 tunnin kilpailussa "Garage 56" -luokituksella, jonka tarkoituksena on esitellä uutta ja innovatiivista teknologiaa. Superautoa kuljettavat Michael Krumm, Satoshi Motoyama ja Marino Franchitti.
DeltaWing sai ensi kosketuksen Le Mansin rataan viikko sitten ajetuissa testeissä. Motoyama kellotti päivän nopeimman kierrosajan, 3 minuuttia ja 47,980 sekuntia. Nissan DeltaWing -konseptin ideoija Ben Bowlby kommentoi tiimin suoritusta seuraavasti: "Olen erittäin tyytyväinen tämän päivän tuloksiin. Osoitimme ACO:lle, että pystymme täyttämään heidän noin 3 minuutin ja 45 sekunnin kierrosaikavaatimuksensa suurin piirtein samoilla varikkokäynneillä kuin muutkin. Olimme hyvin lähellä aikatavoitteen saavuttamista, joten päivä oli todellinen menestys."
Satoshi Motoyama ajoi Le Mansissa ensimmäistä kertaa vuoden 1999 jälkeen ja Michael Krumm taas ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005, joten molempien oli ajettava pakolliset 10 kierrosta päästäkseen kisaan mukaan. Kummatkin saavuttivat tavoitteen lopulta helposti, sillä Motoyama sai täyteen 19 kierrosta ja Krumm 24. Auton ennakkotestauksesta ja kehittelystä pitkälti vastannut skotti Marino Franchitti ajoi sunnuntaina vain 11 kierrosta, jotta hänen japanilainen ja saksalainen tallitoverinsa saisivat paremman tuntuman autoon.
"Meille oli tärkeintä varmistaa Michaelin ja Satoshin pääsy kisaan, ja onnistuimme siinä melko helposti. Olen tosi tyytyväinen kaikkiin, jotka ovat antaneet panoksensa Nissan DeltaWing -projektin hyväksi”, Marino Franchitti totesi.
Joka neljännellä tiimillä Nissanin moottori
Martin Brundle kilpailee Greaves Motorsport -tallin riveissä yhdessä Le Mansissa ensi kertaa ajavan Alex-poikansa ja ensimmäisen Nissan GT Academy -voittajan Lucas Ordoñezin kanssa.
Nissan GT Academyn toisen kauden voittaja Jordan Tresson on toinen Le Mansin 24 tunnin kisaan kelpuutettu GT Academy -voittaja Ordoñezin onnistuneen viimevuotisen debyytin jälkeen. Hän ajaa Signatech Nissanin LMP2-autoa ja Lucas kuuluu Greaves Nissan -tiimiin, joten GT Academy -voittajat ottavat nyt ensimmäistä kertaa mittaa toisistaan maailmanluokan kisassa.
Le Mansin kisaa voi seurata useista digitaalisista kanavista koko viikonlopun ajan
Nissanin digitaalisen median tiimi on paikan päälle raportoimassa tapahtumista koko viikonlopun ajan seuraavissa kanavissa:
- Reaaliaikainen nettilähetys DeltaWingin kyydissä: http://www.ustream.tv/channel/nissan-motorsports
- Seuraa Twitterissä: @nissan_ontrack (#NissanDeltaWing, #LM24, #Nissan)
- Katso videoita YouTubessa: http://www.youtube.com/nissanineurope
- Osallistu keskusteluun Facebookissa: http://www.facebook.com/NissanSportsCars
###
NISSAN DELTAWINGIN TEKNISET TIEDOT
Moottori | Nissanin nelisylinterinen ja 1,6-litrainen DIG-T-suoraruiskutusturbo |
Suurin teho | 300 hv / 7400 r/min |
Suurin vääntö | 310 Nm tasaisesti alueella 400–6750 r/min |
Vaihteisto | 5-vaihteinen sekventiaalinen |
Runko | FIA-hyväksytty itsekantava hiilikuiturunko |
Etupyörät | Halkaisija 15", leveys 4" |
Takapyörät | Halkaisija 15", leveys 12,5" |
Eturenkaat | 10/31/15 Michelin |
Takarenkaat | 310/620/15 Michelin |
Paino | 475 kg ilman polttoainetta ja kuljettajaa, 575 kg polttoaine ja kuljettaja mukaan lukien |
Painon jakautuminen | 28 % etu, 72 % taka |
Pituus | 4,65 m |
Leveys edessä | 0,76 m |
Leveys takana | 2,08 m |
Akseliväli | 3,05 m |
Polttoainesäiliön tilavuus | 40 litraa |
Kori | Hiilikuitukomposiitti |
Aerodynamiikka | Alustan downforce-kaksoiskuorijärjestelmä - BLAT (Boundary Layer Adhesion Technology) |
Huippunopeus | 315 km/h |
Kiihtyvyys 0–100 km/h | 3,3 s |
Polttoaineenkulutus | Arviolta 230–250 g/kWh |
Nissan DeltaWing -kuljettajat: Marino Franchitti, Michael Krumm, Satoshi Motoyama
NISSAN VK45DE V8 LMP2 -MOOTTORI
Nissan on toimittanut Nismon virittämiä, vapaasti hengittäviä 4,5 litran Nissan VK45DE -moottoreita kymmenelle tiimille ja kolmeentoista LMP2-luokan autoon Le Mansin ajoja varten.
Moottori on kehitetty VK45DE-moottorista, jota käytettiin alun perin Japanin Super GT -sarjan GT500-autoissa. Sen suorituskyky, kestävyys ja toimintavarmuus on koeteltu kilparadoilla.
Vuonna 2011 Nissan-moottorilla varustetut autot voittivat Le Mans -sarjan jokaisen osakilpailun ja mestaruuden sekä Intercontinental Le Mans Cupin mestaruuden ja ottivat LMP2-luokan kaksoisvoiton Le Mansin 24 tunnin kisassa.
Nissan on aloittanut yhteistyön Zytek Motorsport Limitedin ja Oreca Magny Cours SAS:n kanssa VK45DE LMP2 -moottorien tarjoamiseksi myös privateer-talleille Euroopassa ja asiakastuen nopeuttamiseksi. Yhteistyökumppanit kokoavat moottoreita tarkasti Nissanin vaatimusten mukaan.
TEKNISET TIEDOT
Moottorin tyyppi | NISSAN VK45DE |
Alumiinilohko, 90 asteen V8, vapaasti hengittävä | |
Iskutilavuus | 4494 cm3 |
Halkaisija x iskunpituus | 93 mm x 82,7 mm |
Teho | 450+ hv / 331 kW (DIN) 40 mm:n imuilman kuristimella |
Vääntö | 58 kgf-m / 570 Nm (DIN) |
Paino | Noin 145 kg |
Kuljettajat, Greaves Motorsport - Zytek Z11SN Nissan: Alex Brundle, Martin Brundle, Lucas Ordoñez
Kuljettajat, Signatech Nissan - Oreca 03 Nissan: Franck Mailleux, Jordan Tresson, Olivier Lombard
###
Lisätietoja:
Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301
Taina Erkkilä, viestintäjohtaja, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: terkkila@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5311
Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi
Nissan Euroopassa
Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.
Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.nissan.fi
Avainsanat: