NISSAN DELTAWING VIIDENNEKSI PETIT LE MANS -KISASSA

Report this content

Nissan DeltaWing ajoi ensimmäisen kilpailunsa alusta loppuun saakka viime viikonloppuna Atlantassa. DeltaWing otti viidennen sijan rankassa tuhannen mailin Petit Le Mans -kisassa, vaikka joutui starttaamaan lähtöruudukon perältä 42 kilpailijan takaa.

Vuoden 2012 Petit Le Mans oli Nissanille yhtä juhlaa. Kisa oli ELMS (European Le Mans Series) -sarjan viimeinen osakilpailu ALMS (American Le Mans Series) -sarjan päätöksen ohella. Nissan-moottoreita käyttävät tallit ottivat tänä vuonna ELMS:n LMP2-luokan kolmoisvoiton.

Nissan DeltaWingin kannalta kilpailu oli suorastaan leppoisa, jos vertailukohdaksi otetaan edellisten päivien dramaattiset tapahtumat. Keskiviikon harjoituksissa GTC-luokan Porsche runttasi DeltaWingin ulos radalta. Harjoitusten tälliä esittelevä "Attacked in Atlanta" -video on kerännyt YouTubessa jo 700 000 katselukertaa, mikä osoittaa, että DeltaWingin suosio ei ole laimentunut Le Mansin 24 tunnin kilpailun jälkeen.

Viimeisestä lähtöruudusta kärkikahinoihin

Tiimille tuli aikamoinen kiire saada auto kuntoon torstain harjoituksiin. Todellisen kestävyysajoauton tavoin DeltaWing oli kuitenkin pian takaisin radalla ja valmis Petit Le Mans -kilpailuun, joka nimensä mukaisesti on eräänlainen "pikku-Le Mans".  

"DeltaWing luonnollisesti läpäisi kaikki FIA:n törmäystestit ennen Le Mansin kisaa", kertoo Nissanin Darren Cox. "Nyt olemme kuitenkin joutuneet testaamaan sitä kahdesti myös tositörmäyksessä, ja auto on suojannut kuljettajaa erinomaisesti molemmilla kerroilla. Toivomme toki, ettei vastaavaa enää tapahdu, mutta auton turvallisuus on takuulla tullut todistetuksi."

DeltaWing joutui kisassa lähtöruudukon perälle, vaikka sen nopeus olisi riittänyt kymmenen ensimmäisen joukkoon. Järjestäjät päättivät silti sijoittaa DeltaWingin joukon hännille, koska se ei ollut mukana varsinaisessa kilpailusarjassa.

Ensimmäinen maaliin asti ajettu kilpailu

DeltaWing suoriutui 1000 mailin matkasta lopulta helposti sijoittuen rankassa kymmentuntisessa kisassa viidenneksi. Molemmat kuljettajat, Lucas Ordoñez ja Gunnar Jeannette tekivät parhaansa ja lopputuloksena oli mullistavan auton ensimmäinen alusta loppuun kestänyt kisa.

Avausosuudet olivat mannaa tiimille, joka näki Gunnarin kapuavan 42. sijalta kahdeksanneksi ja sitten Lucasin nousevan jo kolmanneksi. DeltaWingin paino, teho ja ilmanvastuskerroin ovat puolta pienemmät kuin tavanomaisessa Le Mans -kilpa-autossa.

"Minulle tämä oli uskomaton reissu", Lucas kommentoi kisan jälkeen. "Nissan tarjoaa minulle joka kisassa uusia haasteita, mutta tämä oli tähän mennessä suurin. Vastuu oli valtava, mutta pääsin myös nauttimaan sieluni kyllyydestä. Auto oli upea, Michelin teki hienoa työtä renkaiden kanssa ja koko tiimi paiski hurjasti työtä paketin kokoamiseksi. Osoitimme kaikille, että auto on todella vahva ja nopea. Olin todella ylpeä saadessani ylittää maaliviivan."

"Olemme iloisia siitä, että saimme tuoda kansainvälistä väriä kilpailuun, joka kuuluu maailman parhaisiin kestävyysajotapahtumiin", Nissanin Darren Cox toteaa.

"Tätä todellista "mini-Le Mansia" seurasi yli 100 000 katsojaa paikan päällä, ja eurooppalaisten Le Mans -autojen mukanaolo vahvisti kisan kansainvälistä merkitystä. Olemme tyytyväisiä siihen, että Nissan teki erinomaisen vaikutuksen sekä radalla että internetissä. Haluan onnitella TDS Racingia, jonka LMP2-mestaruus merkitsee taas yhtä titteliä myös Nissanin ansioluetteloon. Ensi viikolla kaikkien katseet kääntyvät Japaniin, jossa toivottavasti saamme jälleen yhden Super GT -sulan hattuumme!"

"On elämän suurin nautinto tehdä jotakin, jonka muut sanovat olevan mahdotonta."

Lisää kuvia, videoita ja taustatietoja Nissan DeltaWingistä ja Petit Le Mans -kisasta löytyy osoitteessa: www.newsroom.nissan.europe.com/fi

###

Lisätietoja:

Johanna Laune, viestintäpäällikkö, Nissan Nordic Europe Oy, Sähköposti: jlaune@nissan-europe.com, Puh. 010 770 5139, gsm. 0400-440 301

Kuvia, videoita ja lisätietoja: newsroom.nissan-europe.com/fi

Nissan Euroopassa

Nissan on yksi merkittävimmistä aasialaisista autonvalmistajista Euroopassa, ja sen palveluksessa on yli 12 500 työntekijää suunnittelutehtävissä, tutkimuksessa ja kehityksessä, valmistuksessa ja logistiikassa sekä myynnissä ja markkinoinnissa. Nissanin tehtailla Isossa-Britanniassa, Espanjassa ja Venäjällä valmistettiin vuonna 2011 yli 528 000 autoa; mm. kompakteja tila-autoja, palkittuja crossover-malleja, katumaastureita ja hyötyajoneuvoja. Euroopan tuotevalikoimassa on tällä hetkellä 24 erilaista ja innovatiivista mallia, ja  Nissanin tavoitteena on olla tulevaisuudessa Euroopan johtava aasialainen autonvalmistaja.

Nissan Nordic Europe Oy on Nissanin maahantuonti- ja markkinointiyritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa sekä Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Yrityksellä on noin 165 työntekijää, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoon Keilaniemessä. www.nissan.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia